Kansainvälistä hyötyä tai haittaa
Lääkärikoulutus on perinteisesti ollut hyvin kansainvälistä. Tieto ja tiede kulkevat rajojen yli ja lääkärityövoiman liikkuvuus oli vilkasta jo ennen Euroopan Unioniin liittymistä. Maailmalta on käyty hakemassa uutta oppia ja sinne on viety humanitaarista apua ja suomalaista teknologiaa. Osallistuminen kansainvälisten järjestöjen toimintaan puhuttaa varsinkin budjetinteon yhteydessä, koska sijaintimme Euroopan reunalla aiheuttaa kohtalaiset matkakustannukset. Saavutetun hyödyn suhdetta kustannuksiin on tarpeen tarkastella.
Lääkäriliitolla on Euroopan Unionissa kaksi pääasiallista vaikutuskanavaa. Komission nimittämänä toimii lääkärikoulutuksen neuvoa-antava komitea ACMT, jossa itse olen liiton edustajana varsinaisena jäsenenä ja koulutuspäällikkö Hannu Halila varajäsenenä. Comité Permanent des Médecins Européens (CP) puolestaan on EU-jäsenmaiden lääkäriliittojen yhteisjärjestö.
ACMT on ajanut voimakkaasti direktiivimuutoksia, joissa pyritään lääkärikoulutuksen tason nostamiseen. Direktiiveillä on vaikutuksia suomalaiseenkin koulutusjärjestelmään, kuten juuri nähtiin surullisesta erikoislääkäriasetuksen uudistamisesta. Siinä opetusministeriömme halusi olla paaviakin paavillisempi ja pieleenhän se meni. Erikoisalojen määrä pudotettiin järjettömän ja tarpeettoman alas.
ACMT:n tuoreimmassa suosituksessa esitetään perusterveydenhuollon lisäkoulutuksen pituudeksi vähintään kaksi vuotta, ja jos mahdollista, lisäkoulutuksen pitäisi kestää kolme vuotta. Lievennys jos mahdollista saatiin vain ja ainoastaan suomalaisten ja itävaltalaisten lääkärien lobbauksella ja tiukalla vääntämisellä aivan viimeiseen päätöksentekoon saakka. Muissa EU-maissa eurolääkäripalvelu nähdään yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksena eikä suinkaan täyden laillistuksen ehtona kuten meillä. Eurolääkäripalvelun kesto on konkreettinen esimerkki siitä, että eurooppalaisella päätöksenteolla on tuhansien markkojen merkitys. Eikö siis kannata ja suorastaan kuulu olla mukana tässä päätöksenteossa?
Lääkäriliittojen yhteisjärjestön CP:n päämaja sijaitsee Brysselissä ja järjestöllä on palveluksessaan sihteeristö hoitamassa EU-lobbausta. Järjestön hollantilainen puheenjohtaja tri Van Londen toimii tehokkaasti lääkärikunnan edusmiehenä. Syyskuussa CP:n kokouksessa käsiteltiin Euroopan yleislääkärien järjestön UEMO:n vetoomusta, joka koskee sektoridirektiivien uusimista. Erityisesti UEMO vetosi perusterveydenhuollon lisäpätevyyden vähimmäispituuden muuttamiseksi kolmeksi vuodeksi. Tässä siis jo kerran kuitattu torjuntavoitto nostettiin uudelleen esiin. Kansainvälisessä toiminnassa jokainen maa valvoo omaa etuansa ja pyrkii käyttämään järjestöjä myös oman sisäpolitiikkansa hoitamiseen. Erityisen kurjaa on, että tässä eurolääkäriasiassa juuri tanskalainen veljesjärjestömme painostaa rajusti kuuntelematta lainkaan Suomen erityisongelmia.
Kansainvälisten kokousten tärkeää antia on keskustelu kollegoiden kanssa eri maiden terveydenhuoltojärjestelmistä ja terveydenhuollon rahoituksesta. Raportit ja tutkimukset sekä lehtiartikkelit antavat kehyksen, mutta käytännön lääkäreiltä kuulee sen, miten järjestelmä todellisuudessa toimii, missä ovat ongelmat ja vahvuudet.
Yhdysvalloissa käydään vilkasta keskustelua säännellystä hoidosta (managed care) ja pohditaan vakuutusyhtiöiden ja sairauskassojen ekonomistien valtaa lääkärin päätöksenteossa. Saksalaiset kollegat väittelevät tiukasti yleislääketieteen jatkokoulutuksesta ja terveydenhuollon rahoituksen turvaamisesta. Euroopan Unioni on Amsterdamin sopimuksen myötä liittämässä terveysnäkökulman kaikkeen päätöksentekoon ja valmisteluun yhtenä tarkastelun lähtökohtana, vaikka sosiaali- ja terveystoimi vielä säilyvätkin harmonisoinnin ulkopuolella.
Silmät on pidettävä auki, järjestelmiä on on seurattava ja niistä on otettava opiksi. Muiden maiden terveydenhuollon rakenteet ja rahoitusmallit ovat aivan yhtä kiinnostavia seurattavia kuin lääketieteen kehitys. Ihmiset, raha ja aatteet liikkuvat rajojen yli ja olisi todella omahyväistä kuvitella, että meillä kaikki olisi selvästi paremmin ja fiksummin kuin muualla. Suomalaisen terveydenhuollon kehittäminen on helpompaa, mikäli tuntee myös muita ratkaisumalleja. Lisäksi EU-aikana Brysselistä tulevilla direktiiveillä voi olla huomattavia vaikutuksia jo tilipussiinkin. Kansainvälinen toiminta on myös edunvalvontaa, meillä ei ole varaa jättää eurooppalaista päätöksentekoa muiden tehtäväksi.
