Lehti 37: Liitto toi­mii 37/2016 vsk 71 s. 2286

Lääkäri 2030 -hankkeessa ennakoidaan muutoksia

Uusi teknologia ja potilaiden roolin vahvistuminen muuttavat terveydenhuoltoa tulevina vuosina. Tarvitaanko lääkäreitä enää tulevaisuudessa?

Sari Kosonen
Kuvituskuva 1

– Vaikka potilaan rooli kasvaa ja tulee älykkäitä koneita, jotka tekevät osan lääkärien nykyisestä työstä, lääkärin työ ei vähene. Työn luonne vaan muuttuu, Lauri Vuorenkoski uskoo.

Miten digitalisaatio ja älykkäät tietojärjestelmät muuttavat terveydenhuoltoa 2030-luvulle mentäessä? Mitä palvelumuotoja siirtyy terveydenhuollon yksiköistä potilaan itse toteuttamiksi? Mm. näitä kysymyksiä pohdittiin Lääkäri 2030 -hankkeen ohjausryhmän tulevaisuusverstaassa elokuussa.

– Lääkäri 2030 -hankkeen tavoitteena on ennakoida, millainen lääkärien rooli ja toimintaympäristö ovat 2030-luvulla. Tavoitteena on myös valmistaa ammattikuntaa tuleviin muutoksiin, kertoo Lääkäriliiton terveyspolitiikan asiantuntija Lauri Vuorenkoski.

– Keskeistä on saada jäsenkunta mukaan ideoimaan ja kehittämään lääkärintyön ja terveydenhuollon muutosta. Syyskuussa on ollut käynnissä verkkoaivoriihi, johon kaikki Lääkäriliiton jäsenet ovat saaneet kutsun osallistua.

Vuonna 2014 alkaneessa hankkeessa on järjestetty aiemmin jo kaksi tulevaisuusverstasta ja yksi seminaari. Lisäksi on tehty yhteistyötä monien eri tahojen kanssa. Hanke on herättänyt mielenkiintoa niin poliittisissa toimijoissa, virkamiehissä kuin yrityksissä.

Tiedonhallinta korostuu tulevaisuudessa

– Viimeisimmässä tulevaisuusverstaassa keskeisenä asiana nousi esiin se, että potilaan rooli sairauksien ehkäisyssä, hoidossa ja seurannassa tulee vahvistumaan. Teknologian kehityksen myötä esimerkiksi omamittaus korostuu. Se tuo sairauksien hoidolle ja ehkäisylle aivan uusia mahdollisuuksia, Vuorenkoski toteaa.

– Toinen iso asia on tieteellisen tiedon ja yksittäistä potilasta koskevan datan määrän raju kasvu. Lääkärin osaamisessa korostuu tiedonhallinnan ja päätöksenteon tuen apuvälineiden tuntemus.

Lääkärin työstä tulee entistä enemmän ajasta ja paikasta riippumatonta. Lääkärin työ menee yhä enemmän virtuaalisiin ympäristöihin ja moniammatillinen tiimityö lisääntyy. Tämä luo lääkäreille uudenlaisia osaamisvaatimuksia.

Lue myös

Lääkäri 2030 -hankkeessa pohditaan myös, mitä konkreettisia toimenpiteitä Lääkäriliiton tai muiden toimijoiden tulisi tehdä, jotta tulevaisuuden tarpeisiin voidaan vastata. Millä tavoin esimerkiksi lääketieteellisten tiedekuntien opetussuunnitelmia tulisi kehittää?

› Hankkeesta on koottu tietoa verkkoon: www.laakariliitto.fi/laakari2030. Sivulla on mm. seminaariesityksiä sekä tulevaisuusraportteja ja -videoita.

Lääkäri 2030 -hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana toimii Marjo Parkkila-Harju ja sihteerinä Lauri Vuorenkoski. Muina jäseninä ovat Otso Arponen, Pasi Eskola, Katariina Lassila, Heidi Lehtinen, Mikko Lehtovirta, Kiti Müller, Markku Mäkijärvi, Tiia Mönttinen, Jaana Puhakka, Veli-Pekka Puurunen, Heikki Pärnänen ja Tuula Rajaniemi.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030