Lehti 3: Liitto toi­mii 3/2016 vsk 71 s. 171

Lääkärin autonomia tehotarkastelussa

Lääkärin autonomia ei ole itsestäänselvyys, vaan ­siihen kohdistuu jatkuvasti monenlaisia paineita. ­Autonomian nykytilaa ja tulevaisuutta kartoitetaan laajassa ­hankkeessa.

Sari Kosonen
Lääkärin autonomia tehotarkastelussa, Taulukko 1

Lääkäriliiton vuoteen 2017 ulottuvan strategian yhtenä tavoitteena on lääkärin osaamista ja kehittymistä kannustava ja motivoiva työympäristö. Sen osatavoitteena on lääkärin ammatillisen autonomian turvaaminen.

Lääkäriliitolla on ollut käynnissä laaja autonomiahanke, jonka tavoitteena on kuvata lääkärikunnan autonomian nykytila, tunnistaa tulevaisuuden haasteet ja uhkatekijät sekä etsiä ratkaisuja niihin. Työryhmässä on ollut Lääkäriliiton hallituksen, valtuuskunnan, professiojaoksen ja toimiston edustajia. Hankkeen raportti esiteltiin liiton valtuuskunnalle joulukuussa.

Lääkäriprofession autonomia ei ole itsestäänselvyys, vaan sen sisältöön ja rajoihin kohdistuu jatkuvasti paineita yhteiskunnan taloudellisen tilanteen, poliittisen ilmapiirin ja kansalaisten odotusten seurauksena. Uhkia voi nousta myös profession sisältä esimerkiksi asennemuutosten takia. Siksi on tärkeä keskustella profession sisällä pelisäännöistä ja toimintatavoista, ja luoda yhteistä näkemystä tulevaisuudesta.

– Autonomia on eräänlainen yhteiskuntasopimus lääkäriprofession ja yhteiskunnan välillä. Se sisältää velvollisuuksia ja itsesäätelyä. Keskeisiä itsesäätelyn muotoja ovat kollegiaalisuus ja ammattietiikka, toteaa autonomiatyöryhmän puheenjohtaja Kari-Pekka Martimo.

– Hankkeessa on pidetty ensiarvoisen tärkeänä liiton jäsenten näkemysten huomioimista. Tämän takia hanketta on käsitelty liiton virallisten toimielimien lisäksi erilaisissa jäsentilaisuuksissa kuten alueellisilla luottamusmiespäivillä ja paikallisosastojen kokouksissa.

– Autonomiahankkeessa tehty selvitystyö on vasta alku autonomian syvemmälle tarkastelulle. Työtä riittää useaksi vuodeksi, Martimo toteaa.

Miten rivilääkärit kokevat autonomian?

Päätöksenteon pohjaksi tarvitaan myös uutta tietoa. Lääkäriliitto käynnistää keväällä yhdessä Helsingin yliopiston kanssa tutkimuksen lääkäreiden autonomiakäsityksistä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisena rivilääkärit ymmärtävät lääkärin autonomian omassa työssään. Tutkimuksessa pyritään saamaan tietoa myös sukupolvien välisistä eroista: poikkeavatko aloittelijoiden ja konkarien käsitykset toisistaan?

Lue myös

Tutkimuksen toteuttaa professori Sirpa Wreden johtama työryhmä Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella. Tutkimusmenetelmänä on teemahaastattelu. Haastattelut tehdään toukokuun loppuun mennessä, ja loppuraportti valmistuu joulukuun puolivälissä.

– Autonomia on juonteena mukana kaikessa Lääkäriliiton toiminnassa, toteaa Kari-Pekka Martimo.


Faktat

Professiolla tarkoitetaan ammatti­kuntaa, jolla on erityisasema yhteis­kunnassa. Profession aseman saavuttaneille ammatti­kunnille on ominaista pitkä ja vaativa koulutus sekä sitoutuminen toimimaan yhteiskunnan etujen mukaisesti. Professiolle on lisäksi ominaista ammatillinen autonomia, jolla tarkoitetaan ammatti­kunnan oikeutta toimintansa arvo­perusteiden ja hyvän ammatillisen osaamis­tason määärittelyyn sekä ammattikunnan jäsenten valvontaan näihin perusteisiin sitoutumisessa.

Lääkäriprofession perustana on jatkuva pyrkimys mahdollisimman korkeaan ammatti­taitoon ja potilaan parhaaksi toimimiseen sekä sitoutuminen turvaamaan lääkärin apu kaikkina vuoro­kauden aikoina ja jokaisena vuoden päivänä yhteiskunnan tarjoamien resurssien puitteissa.


Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030