Lääketieteen perusopetusta uudistettaessa tulee uudistaa myös opetuksen sisältöä Esimerkki syöpätautiopin opetuksesta Melbournen yliopistossa

Lääketieteen peruskoulutuksen uudistaminen potilas- ja ongelmakeskeisen opetuksen suuntaan ja perustieteiden ja kliinisen opetuksen integroiminen ovat monissa maissa ajankohtaisia kehityslinjoja. Melbournen yliopiston uudistettu opinto-ohjelma on mielenkiintoinen esimerkki opetuksesta, joka tähtää uudenlaiseen lääkärisukupolveen: tulevaisuuden lääkäristä halutaan kouluttaa tieteelliset menetelmät hallitseva, kokemusperäisen ja näyttöön perustuvan lääketieteen keinojen asiantuntija, empaattinen ja kliinisesti taitava sekä elinikäiseen oppimiseen motivoitunut. Syöpätautiopin erikoisalan potilaskeskeinen opetus on rakennettu opinto-ohjelmaan jo ensimmäisestä vuodesta lähtien. Kirjoittaja on perehtynyt syöpätautiopin opetukseen lääketieteen peruskoulutuksessa Melbournessa Peter MacCallum -syöpäkeskuksessa vierailevana professorina.

Lääketieteellisen peruskoulutuksen opinto-ohjelmien sisällön ja toteuttamistapojen uudistaminen on ajankohtaista niin Suomessa kuin muuallakin. Yliopisto-opetus Australiassa on perustunut englantilaiseen perinteeseen. Lääketieteen kehityksen myötä on tullut ajankohtaisesti uudistaa opetuksen rakennetta ja sisältöä. Nyt siirrytään uudistettuun opetusrakenteeseen, joka noudattelee lähinnä yhdysvaltalaisen ja englantilaisen yliopisto-opetusuudistuksen kehityssuuntia.

Aiemmin lääkärikoulutus Melbournen yliopistossa koostui kolmesta prekliinisestä ja kolmesta kliinisestä vuodesta. Peruskoulutuksessa syöpätautiopin opetus oli pääasiassa muihin erikoisaloihin integroitua. Peruskoulutusta seurasi pakollinen vuosi käytännön palvelua. Laillistumisen jälkeen ennen erikoistumista tarvitaan vielä vähintään yksi vuosi palvelua sisätaudeilla tai kirurgialla. Uudistetussa ohjelmassa yhdistetään jo opetuksen alkuvuosina esikliininen ja kliininen opetus potilaan ja hänen sairautensa kohtaamiseen. Ohjelmassa muodostetaan opetuskokonaisuuksia, joissa opetetaan epidemiologiaa, anatomiaa, patologiaa, fysiologiaa ja kyseisen sairauden kliiniset vaiheet, tutkimukset ja hoito.

UUDISTUSOHJELMAN TAVOITTEET MELBOURNEN YLIOPISTOSSA

Uuden koulutusohjelman tavoitteena on kasvattaa lääkäreitä, jotka osaavat hakea tietoa ja uudistua lääketieteellisen kehityksen myötä. Myös opettajan rooli muuttuu tiedon auktoriteetista asiantuntijaksi, oppijan ymmärtämisprosessin tukijaksi ja edistäjäksi. Opiskelijan oppimisprosessin edistämisen tulee olla opettajan voimavarojen käytön kohde. Opiskelijoille opetetaan tietoa ja ymmärtämistä, asenteita ja taitoja, ryhmätyöskentelyä sekä kykyä itsenäiseen tiedon hankintaan, työskentelyyn ja päätöksentekoon. Tiedon hankinnan ja hallinnan oppiminen on perustavan tärkeää (taulukko 1).

UUDISTUSOHJELMAN TOTEUTUS

Lääketieteen opiskelijoiksi otetaan koulunsa päättäneitä tai jo alemman korkeakoulututkinnon (Bachelor of Science, BSc) suorittaneita. BSc-tutkinto on kaikille pakollinen, vuoden opiskelujakso, jossa yhdistyvät kurssimuotoinen opiskelu ja projektityö. Tutkimuksen osuus on 15 % kokonaisuudesta. BSc-tutkinnon sisällyttäminen pakolliseen opiskeluun tähtää siihen, että sen kautta opetetaan tiedon haku, hallinta ja tieteellisen tutkimustyön menetelmien ja tavoitteiden ymmärtäminen. Näin mahdollistetaan elinikäisen oppimisen periaatteen soveltaminen lääkärintyössä. BSc-vuoden aikana opiskelijat saavat valmiuden itsenäiseen ja ryhmätyöskentelyyn tiedeprojektissa, jonka tavoite on ainakin yksi tieteellinen julkaisu. BSc-vuosi ajoitetaan opintojen puoleenväliin, mikä mahdollistaa tutkinnosta hyötymisen myös niille, jotka muuttavat oppiainevalintaansa.

Jo ensimmäisen johdantovuoden jälkeen aloitetaan kliinisen, potilaskeskeisen opetuksen kausi. Tänä aikana opiskelu perustuu monitieteellisiin kokonaisuuksiin, joissa yhdistyvät sairauden kohde-elimen anatomia, fysiologia, sairauden epidemiologia, patologia ja kliininen oireisto ja kliiniset tutkimukset sekä potilaan kohtaaminen (kuvio 1). Kuhunkin opiskelujaksoon liittyy luentoja, ryhmäopetusta ja omatoimista opiskelua. Opintoviikon ajaksi nimetään aina opetuksen tukihenkilö, joka vastaa jakson sujuvasta toteutuksesta. Osa opiskelusta tapahtuu ongelmalähtöisen opiskelun (problem based learning, PBL) ja osa omatoimisen opiskelun (self directed learning, SDL) periaatteilla. Opiskelun kesto on 4,5 vuotta niille, joilla on jo BSc-tutkinto, ja 6 vuotta muille. Luentojen määrä vähenee ja ryhmäopiskelun ja itsenäisen opiskelun merkitys korostuu, tarjolla on tietokoneopiskelua multimedia- ja medline-menetelmiä avuksi käyttäen. Opintoviikon aikana opiskelijoilla on aina määrätty opetushenkilö tai kliinisen alueen vastuuhenkilö saatavilla ohjausta varten.

Syöpätautioppi integroidaan opetukseen uudella tavalla. Lyhyt johdanto toteutetaan jo ensimmäisen vuoden aikana, viidennellä lukukaudella on 5 viikon opetusjakso samanaikaisesti infektiotautien ja immunologian opetuksen kanssa ja vastaava syövänhoitokeskuksessa toteutettava bed-side-opetusta korostava 4 viikon opetusjakso viimeisen opiskeluvuoden aikana, jolloin opiskelijat saavat valmiuden ymmärtää syövänhoidon periaatteet ja toteuksen sairauden eri vaiheissa. Esimerkki keuhkosyövän opetusjaksosta on esitetty kuviossa 2. Opetuksessa korostetaan psykososiaalisen aspektin tärkeyttä ja opiskelijat kohtaavat myös potilaan ja omaiset erilaisissa tilanteissa ja taudin vaiheissa.

ONGELMAT JA RATKAISUT

Uudistetun opintoohjelman heikkoutena pidetään vaaraa oleellisen tiedon poisjäämisestä, jos opiskelu ei tapahdu systemaattisesti. Tämä estetään käyttämällä lokikirjan kaltaista menetelmää (esim. oncology map), jolla varmistetaan opintojen kattavuus. Käytännön ongelma ongelmalähtöisen opetuksen osuuden kasvaessa on ohjaajien (tutor) määrä, koska ihanteellinen ryhmäkoko ongelmalähtöisessä opiskelussa on 5-6 opiskelijaa tutoria kohti.

Tutorien ja opettajien koulutusta tarvitaan, sillä opettaja on nyt aivan uusien haasteiden edessä ja saa omaksua uudenlaisen roolin opetustilanteissa. Luentojen sijaan lisätään jatkuvasti ryhmä- ja seminaarityöskentelyn osuutta. Opiskelijoiden motivaation on todettu huomattavasti parantuvan ongelmalähtöiseen opetukseen siirryttäessä, jos opetuksen toteutus on osaavissa käsissä. Tutor ei voi noudattaa perinteisen opettajan mallia, vaan hän on oppimistilanteen avustaja, joka puuttuu siihen vain jos suunta on väärä tai tilanne pysähtyy. Tärkeintä on, että syntyy interaktiivinen tilanne, jossa ryhmä kommunikoi tasapuolisesti ja ryhmän jäsenten rooleja vaihdetaan tapaamisaikoina.

Ryhmätyöskentelyn ohella opiskelija saa omatoimiseen opiskeluun opetuskokonaisuuteen liittyvän projektin, jonka purkaminen ja evaluointi tehdään ryhmän kanssa. Ongelmalähtöistä opetusta varten tarvitaan myös monilta osin uudistettua opetusmateriaalia. Opiskelijoiden käytössä olevan kirjan tai kansion tulee olla erilainen kuin tutorilla. Monet oppiaineet ovat oleellisesti erilaisessa asemassa opetuskokonaisuuksissa kuin aiemmassa opetusohjelmassa.

SAMOJA KEHITYSLINJOJA SUOMESSAKIN

New South Walesin yliopisto Sydneyssä Australiassa on jo soveltanut uutta menetelmää ja saikin lääketieteellisen koulutuksen uudistuksestaan huomattavan yliopisto-opetuksen kehityspalkinnon vuonna 1997. Melbournen yliopistossa lääketieteellisen opetuksen kokonaisvaltainen uudistus käynnistyy vuonna 1999 sisäänotettavien opiskelijoiden myötä. Valmistuessaan 6 vuotta myöhemmin he saavat lääketieteellisen ja tieteellisen arvon (lääkärintutkinto ja BSc-tutkinto). Nämä lääkärit tulevat edustamaan uutta lääkärisukupolvea, jonka odotetaan nykyistä paremmin vastaavan lääketieteen ja lääkärin työn mahdollisuuksiin ja haasteisiin. Tavoitteena on tieteelliset menetelmät hallitseva, tutkimus- ja kokemusperäisen lääketieteen keinojen empaattinen asiantuntija ja kliinisesti taitava, elinikäiseen oppimiseen motivoitunut lääkäri.

Lääketieteellisen koulutuksen ajanmukaistamis- ja uudistustarpeet ovat kansainvälisiä. Esimerkiksi Turun yliopistossa lääketieteen perusopetukseen on 1990-luvun uudistuksessa liitetty juonneopetus ja ongelmakeskeisen opetuksen osuutta lisätään jatkuvasti. Syöpätautien opetus painottuu meillä opintojen loppuvaiheeseen. Kuitenkin syöpätautien yleisyyden ja potilaiden kasvavan määrän vuoksi on tärkeää, että jokainen valmistuva lääkäri hallitsee syövän perusdiagnostiikan ja hoidon periaatteet ja ymmärtää syöpään sairastumisen merkityksen potilaalle ja hänen läheisilleen. Jokainen lääkäri kohtaa syöpäpotilaan tai hänen omaisiaan jossakin taudin vaiheessa. Johdantokurssi syöpätauteihin opintojen alkuvaiheessa antaa paremmat edellytykset kliinisten aspektien ja psykososiaalisten vaikutusten omaksumiseen, etenkin kun syöpäpotilaita diagnosoidaan ja hoidetaan useiden erikoisalojen yksiköissä. Yleisimmissä syövissä ja yhä useammin tarvitaan eri alojen yhteistyötä, kirurgista hoitoa edeltää tai seuraa onkologinen hoito. Hoitostrategia on täysin erilainen taudin eri vaiheissa, kun suunnitellaan ja toteutetaan aggressiivista kuratiivista hoitoa tai lempeää palliatiivista hoitoa. Kokonaisvaltainen näkemys ja jatkuva alan seuraaminen hoitojen kehittyessä on erityisen tärkeää paitsi opetukseen osallistuville, myös jokaiselle syöpäpotilaita hoitavalle lääkärille. Myös jatkuvan arvioinnin tarve tulee sisäistää.

Opetuksen kehittämisessä tarvitaan sekä paikallista että kansainvälistä opetuksesta vastaavien koulutusta, vuorovaikutusta ja tutkimusyhteistyötä. Lääketieteen opetuksen uusien haasteiden edessä on yliopistopedagoginen koulutus ja opetusmateriaalin uudistaminen ja ajanmukaistaminen tarpeen opetuksesta vastaaville. Opetustaitoa kehittävä ja tutor-koulutus onkin jo käynnistynyt myös suomalaisissa korkeakouluissa. Sen edelleen kehittäminen vastaa meillä syksyllä 1998 voimaan astuvan uuden yliopistolain suosituksia. Opetusmenetelmiä uudistettaessa tulee myös opetuksen sisältöä ajanmukaistaa ja kehittää.

Lääketieteellisen peruskoulutuksen tärkeimpiä tehtäviä etiikan ja taitojen opettamisen ohella on herättää opiskelijoissa ymmärrys elinikäisen oppimisen tärkeydessä lääketieteellisellä uralla ja luoda opiskelijoissa tarve jatkuvaan ammattitaitoa ylläpitävään ja edelleen kehittävään koulutukseen.

KIRJALLISUUTTA