Laatua vai määrää?
Lääkäreiden peruskoulutusta uudistettiin kaikissa tiedekunnissamme viime vuosikymmenellä. Luento-opetusta vähennettiin ja pienryhmäopetusta lisättiin. Vaikka opiskelijoiden omaehtoista oppimista pyrittiin lisäämään, kasvoi myös opettajien kontaktiopetuksen määrä. Samalla opettaminen muuttui entistä haasteellisemmaksi, kun opettajan rooli muuttui enemmän tutorin tai mentorin suuntaan.
Nämä uudistukset toteutettiin lääkärityöttömyyden seurauksena supistettujen sisäänottomäärien ollessa pieniä. Esimerkiksi Tampereella aloitettiin ongelmalähtöiseen oppimiseen pohjautuva perusopetus vuonna 1994. Tuolloin opintonsa aloitti Tampereella 40 medisiinaria. Tänä syksynä aloittajia oli sata. Aloituspaikat ovatkin lisääntyneet reilusti koko maassa; yli 60% viimeisen viiden vuoden aikana. Esimerkiksi Kuopion yliopistosta on tullut maamme suurin lääkärikouluttaja maan pienimmillä resursseilla. Opiskelijoiden viestit ovat olleet yksiselitteisen selkeitä ympäri maan: lisääntyneet sisäänottomäärät ovat todella heikentäneet opetuksen laatua.
Tällä hetkellä ylisuuret vuosikurssit ovat vielä pääosin preklinikkavaiheessa, ja ongelmana on lähinnä paikkojen puuttuminen luentosaleissa. Kuitenkin myös klinikkakursseilla on jo nähtävissä huomattavia ongelmia kasvaneiden ryhmäkokojen vuoksi. On kohtuutonta sekä opiskelijoiden, opettajien että opetuspotilaiden kannalta, että yhdessä pienryhmäopetuksessa on 12-14 opiskelijaa. Ja lisää on tulossa parin seuraavan vuoden aikana.
Lääkäreiden koulutusmääriä on viime vuosikymmeninä lisätty ja supistettu aina kulloisenkin lääkäritilanteen mukaisesti. Lääkäripulan aikaan on ollut poliittisesti viisasta vaatia lisäkoulutusta, vaikka varsin hyvin tiedetään, että itsenäisiä, virkakelpoisia lääkäreitä saadaan terveyskeskuksiin aikaisintaan kahdeksan vuoden ja sairaaloihin noin 12 vuoden kuluttua sisäänottomäärien nostosta. Tuona aikana ehtivät talouden suhdanteet vaikuttaa lääkärien kysyntään huomattavasti niin julkisella kuin yksityisellä sektorillakin. Jo lisätyn sisäänoton ohelle on nykyinen opetusministerimme runnomassa realiteeteista välittämättä muiden terveydenhuollon ammattilaisten pikakoulutusta lääkäreiksi. Mitkään järkisyyt eivät puolla tätä muuntokoulutusta, mutta näihin on turha tässä vaiheessa enää puuttua. Poliittinen retoriikka ei kaipaa tuekseen järkiargumentteja.
Jo nyt on luotu malleja, joilla voidaan helpottaa aiemmin lääkärivajeesta kärsineiden terveyskeskusten lääkäritilannetta. Nuoret lääkärit ovat syystäkin kokeneet terveyskeskuksen haasteelliseksi ja vastuulliseksi työpaikaksi. Kun nämä laatusanat yhdistetään vielä organisaation luomaan pakkotahtisuuteen ja heikkoon mahdollisuuteen vaikuttaa omaan työskentelyyn, ei ole ihme, että terveyskeskukset eivät ole olleet toivetyöpaikkoja vastavalmistuneille lääkäreille. Vastauksena tähän ongelmaan on esimerkiksi Espoon Leppävaaran terveysasemalla luotu tutorjärjestelmä, jossa erikoislääkäri on vapautettu muusta potilastyöstä ohjaamaan kandidaatteja, eurolääkäreitä sekä erikoistuvia lääkäreitä. Kun seniorilääkäri on helposti tavoitettavissa ja muukin koulutus ja konsultaatio on hyvin järjestettyä, on lääkärin helpompi viihtyä työssään. Tällä on varmasti merkitystä sille, että Leppävaarassa on kaikki lääkärinvirat täynnä, vaikka monilla muilla alueilla Espoossa kärsitään edelleen lääkärivajeesta.
Lääkäreitä voidaan siis saada terveyskeskukseen ilman pakkopalveluita tai lääkärien liikakoulutusta ja muuntokoulutusta. Kyse on siitä, onko halua järjestää työ toisella tavalla kuin aiemmin. Useinkaan tätä ei ole ollut. Toivottavasti tilanne muuttuu positiivisten kokemuksien myötä. Näitä kokeiluja odotellessamme koulutamme sitten lääkäreitä jälleen ylimäärin laadusta tinkien odottamaan seuraavaa lääkärityöttömyyttä. Silloin en haluaisi olla pikakoulutettu oppisopimuslääkäri.
