Lehti 50-52: Liitto toi­mii 50-52/2017 vsk 72 s. 3007

Täytyykö tässä suuttua?

Lääkäri- ja hammaslääkäriluottamusmiehet kokoontuivat yhteiseen neuvottelupäivään Helsinkiin. Voimakas puheenvuoro kuultiin erikoissairaanhoidon keskittämisestä.

Pauliina Pohjala
Kuvituskuva 1

STM:n Timo Keistinen ja Kirsi Varhila päivittivät kuulumisia Lääkäriliiton toiminnanjohtajan Kati Myllymäen kanssa.

Soten perusasioita kävi läpi STM:n osastopäällikkö Kirsi Varhila. Hänen mukaansa sote-alan työllisyysnäkymät ovat tehostamistarpeista huolimatta hyvät. Kunta-alalta eläköityy noin 30 % työntekijöistä vuosina 2017–2026 (Keva).

Jos kukaan ei suutu, mikään ei muutu!

STM:n Timo Keistinen muistutti terveydenhuoltolain muutosten tavoitteiden olevan kustannusten säästö ja toiminnan tehostaminen, hoidon laadun ja vaikuttavuuden parantaminen ja sairaalaverkon uudistaminen.

Keistinen kertoi nykyisen sairaalaverkon perustuvan 30–40 vuoden takaiseen palvelumitoitukseen. Hoitokäytännöt ovat kehittyneet ja sairaalassaoloajat lyhentyneet. Sairaaloiden työnjako laitetaan soten myötä ajan tasalle, ja tiettyjä erikoisaloja keskitetään tutkitun tiedon perusteella.

– Jos kukaan ei suutu, niin mikään ei muutu! Keistilä lopetti esityksensä.

Mistä tekijöitä?

Lääkäriliiton hallituksen varapuheenjohtaja ja gastrokirurgi Antti Tamminen piti kommenttipuheenvuoron erikoissairaanhoidon keskittämiseen liittyen. Hän oli huolissaan erityisesti työvoiman saatavuudesta suppean päivystyksen sairaaloihin ja aluesairaaloihin. Esimerkkeinä hän mainitsi Lappeenrannan ja Rovaniemen sairaalat, joissa hän kertoi itse työskennelleensä.

Tamminen oli huolissaan myös hoitoketjujen pitenemisestä ja mahdollisesti hetkellisesti laskevasta hoidon tasosta.

– Luottamusmiehinä tulette näkemään masentuneita kollegoita ja primitiivireaktioita, Tamminen arveli.

Tamminen nosti esiin myös kaiken tämän vaikutuksen lääkärien edunvalvontaan.

Lue myös

– Kun työpaikat muuttavat, myös työmatkat pitenevät. Työnantajien lukumäärä vähenee, mistä johtuen lääkärien itsensä kilpailuttaminen hankaloituu ja kumppanuusvirkoja tarvitaan enemmän. Mahdollisesti tulevaisuudessa koulutetaan myös hyvin suppean alan erikoislääkäreitä, Tamminen arvioi.

JUKO nostaa profiilia

JUKOn eli Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön toiminnanjohtaja Maria Löfgren kävi kertomassa JUKOn kuulumisia. JUKOssa on nyt ensimmäistä kertaa toiminnanjohtaja, mikä kertoo JUKOn panostavan toiminnan ja näkyvyyden kehittämiseen. Tämä puolestaan nostaa painoarvoa neuvottelupöydissä.

– Viestintä ja asiantuntemus kulkevat käsi kädessä, sanoi Löfgren.

JUKO neuvottelee lääkäreille työ- ja virkaehtosopimusten yleiset ehdot. Erityismääräykset neuvottelee Lääkäriliitto Lääkärisopimukseen.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030