Lehti 12-13: Liitto toi­mii 12-13/2018 vsk 73 s. 796 - 797

Vahingoista on mahdollista oppia

Potilasvahinko voi sattua kenelle tahansa ­lääkärille, myös pätevimmälle. Virheistä voidaan oppia ilmapiirissä, jossa syyllisten sijaan etsitään syitä virheisiin.

Sari Kosonen
Kuvituskuva 1

Lääkäriliiton luottamuslääkärien kevään koulutuspäivän aiheena olivat potilasvahingot ja niiden käsittely. Kouluttajina olivat lakimies Saija Mäenpää ja potilasturvallisuuslääkäri Maiju Welling Potilasvakuutuskeskuksesta sekä Lääkäriliiton lakimies Hannele Pöyry.

Potilasvakuutuskeskus käsittelee ja ratkaisee kaikki julkisella ja yksityisellä sektorilla annettua terveyden- ja sairaanhoitoa koskevat potilasvahinkoilmoitukset.  Viime vuonna se vastaanotti niitä lähes 9 000.

– Potilasvakuutuskeskus ei ole valvontaviranomainen, eikä se anna lausuntoja hoidon asianmukaisuudesta tai päätä, mikä on oikea tapa tutkia tai hoitaa sairauksia. Se ottaa kantaa siihen, onko potilaalle aiheutunut potilasvahinkolain perusteella korvattava vahinko, ja jos on, maksaa sen johdosta korvaukset, Saija Mäenpää kertoi.

Vuonna 2017 Potilasvakuutuskeskus ratkaisi 8 632 ilmoitettua tapausta. Niistä korvattaviksi arvioitiin 27 %. Korvattavista vahingoista ylivoimaisesti suurin osa luokiteltiin hoitovahingoiksi. Niissä korvausperuste on, että kokenut terveydenhuollon ammattihenkilö olisi menetellyt tilanteessa toisin ja siten välttänyt vahingon. Useimmiten korvattavat potilasvahingot liittyivät leikkaus- ja anestesiatoimenpiteisiin.

Potilasturvallisuuskulttuurissa on menty eteenpäin

Potilasvakuutuskeskuksen tehtävänä on myös vaikuttaa vahinkojen ennaltaehkäisyyn ja potilasturvallisuuteen, jotta inhimillisiltä kärsimyksiltä ja ylimääräisiltä kustannuksilta voitaisiin jatkossa välttyä.

– Vahva potilasturvallisuuskulttuuri mahdollistaa vahingoista oppimisen. Syyllisten etsimisestä on menty eteenpäin virheistä ja lähellä piti -tilanteista oppimiseen, Maiju Welling totesi.

– Potilasvahinkojen systemaattinen käsittely auttaa tunnistamaan vakavat tapahtumat ja esimerkiksi toistuvat vuorovaikutusongelmat. Esimiesten rooli terveyskeskuksissa ja sairaaloissa on tässäkin tärkeä.

Welling kertoi, että Potilasvakuutuskeskus pyrkii edistämään potilasturvallisuutta viestinnän ja koulutuksen keinoin. Se on mm. järjestänyt useana vuonna vahinkoklinikoita valtakunnallisilla lääkäripäivillä. Klinikoilla on käsitelty yleisimpiä hoitovahinkojen syitä ja keskusteltu riskeistä. Ensi syksynä klinikka on tulossa Turun lääketiedepäiville, ja tarkoituksena on järjestää niitä jatkossa muillakin alueellisilla lääkäripäivillä vuorovuosin.

Luottamuslääkärin tuki voi olla tarpeen

Lääkäriliittoon tulee viikoittain potilasvahinkoihin liittyviä yhteydenottoja.

– Potilasvahinko voi sattua kenelle tahansa. Ammattihenkilön itsetunto saa virheestä pahan kolauksen, ja työkykykin voi olla vaakalaudalla, Hannele Pöyry totesi.

– Lääkäriliitto pitää tärkeänä, että jos potilasvahinko tapahtuu, toiminta ei saa lamautua. Vahingon aiheuttanutta työntekijää tai tiimiä ei saa jättää yksin. Syyllisten sijaan on tärkeää etsiä yhdessä syitä virheisiin. Vahingoille altistavat erilaiset toiminnan ja systeemin heikkoudet, joita korjaamalla vahinkoja voidaan vähentää.

– Yhteydenotoissa liittoon välittyy toimipaikan ja esimiesten vastuunotosta sekä kiitosta että moitteita. Etenkin lääketieteen opiskelijoiden ja erikoistuvien lääkärien osalta toimipaikan tuen tarve korostuu.

Lue myös

– Jos esimies tai organisaatio ei ole jutussa riittävästi mukana, neuvoja saa Lääkäriliitosta. Myös luottamuslääkärin tuki saattaa olla tarpeen, Pöyry sanoi.

Kun sinulle on sattunut potilasvahinko, liitto on tukenasi:

Vakuutukset

Lääkäriliitto on ottanut OP Vakuutuksesta kaikille jäsenilleen potilasvakuutuksen sekä vastuu- ja oikeusturvavakuutuksen. Lisätiedot löydät Lääkäriliiton verkkosivuilta: www.laakariliitto.fi > jäsenedut ja palvelut.

Juridinen neuvonta

Lääkäriliiton lakimiesten puhelinpäivystys palvelee jäseniä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 10–15. Neuvontaa saa myös lähettämällä sähköpostia osoitteeseen lakimiehet@laakariliitto.fi. Tarvittaessa pyritään järjestämään myös henkilökohtainen tapaaminen liiton toimistossa.

Luottamuslääkärit

Lääkäriliiton luottamuslääkärit ovat kokeneita kollegoita, jotka auttavat lääkäriä terveydellisissä ongelmissa ja hoitoon hakeutumisessa silloin, kun hoitoon hakeutuminen muuta kautta tuntuu hankalalta tai asia on erityisen luottamuksellinen. Luottamuslääkäri voi myös antaa työnohjausta hankalissa tilanteissa.

Luottamuslääkärien yhteystiedot löydät Lääkäriliiton verkkosivuilta: www.laakariliitto.fi > yhteystiedot

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030