Vanhuksen lääkitys arvioitava säännöllisesti

Iäkkään potilaan lääkitys pitäisi arvioida säännöllisesti. Ikäihmisen lääkevalikoimalla on taipumus vähitellen kasvaa, ja mitä suuremmaksi valikoima käy, sitä enemmän ilmaantuu sekä yhteis- että sivuvaikutuksia.

- En ole keksinyt mitään muuta tapaa, jolla iäkkään potilaan lääkitys pysyy hallinnassa, kuin että se arvioidaan vähintään kerran vuodessa, sanoo LT Sirpa Hartikainen Kuopion yliopistosta. Hän luennoi ikääntyneen potilaan lääkehoidon salakareista Lääkäripäivillä tiistaina.

Salakareista tärkeimpänä Hartikainen pitää monilääkitystä. Lääkeanamneesi olisi tarkistettava joka vastaanottokerralla, sillä lääkäri ei välttämättä tiedä, mitä lääkkeitä potilas käyttää. Tavallisesti terveyskeskuslääkärillä käyvän potilaan lääkevalikoiman muuttumiseen ei tarvita kuin vaikkapa käynti välillä yksityislääkärillä.

Hartikainen muistuttaa myös, että ikääntyneen ihmisen elimistö reagoi lääkkeisiin eri tavoin kuin nuorempien.

- Joidenkin lääkkeiden puoliintumisajat moninkertaistuvat, ja iäkkäällä potilaalla myös sivuvaikutusriskit kasvavat.

Käytännön työssä tarvittaisiinkin hänen mielestään nykyistä enemmän farmakokinetiikan ja farmakodynamiikan tuntemusta.

- Perusopetuksessa ei ehditä paneutua näihin kysymyksiin tarpeeksi. Olen suunnitellut, että meillä lisättäisiin lääkeopetuksen osuutta geriatrian opetuksessa ensi vuonna, Sirpa Hartikainen sanoo.

Antikolinergisiä lääkkeitä syytä välttää

Erittäin ongelmallisina Sirpa Hartikainen pitää lääkkeitä, joilla on voimakas antikolinerginen vaikutus.

- Ne heikentävät kognitiivisia toimintoja ja niillä on monia muitakin hyvin hankalia sivuvaikutuksia, kuten suun kuivuminen, ummetus, jopa virtsaumpi.

- Tällaisia lääkkeitä olisi syytä välttää. Voimakkaasti antikolinergisiä lääkkeitä on kuitenkin aika paljon. Sellaisia ovat esimerkiksi kaikki neuroleptit. Myös monilla sydänlääkkeillä on antikolinerginen vaikutus, mitä ei usein tulla ajatelleeksi lainkaan. Antikolinergisiä ovat myös vanhemman polven masennuslääkkeet ja opiaatit, Hartikainen toteaa.

- Ikääntyneelle potilaalle voi monilääkityksen vuoksi kertyä varsin iso antikolinerginen lasti. Ongelmat, jotka olisivat hallinnassa yhtä lääkettä käytettäessä, eivät enää ole hallinnassa, kun lääkkeitä on monia.

Samaan tapaan pulmia aiheuttaa myös lääkkeiden sedatiivisuus.

- Ikääntyneen potilaan lääkemäärä kannattaa pitää pienenä. Mitä useampia lääkkeitä, sitä enemmän yhteis- ja sivuvaikutuksia. Tavoite on, että lääkemäärä pysyisi alle viidessä. Aina siihen ei pääse, mutta siihen voi pyrkiä, hän sanoo.

Valmisteet ja niiden vaikutukset oppii tuntemaan parhaiten, kun käyttää tiettyä omaa peruslääkevalikoimaa. Ongelmien välttämiseksi on kuitenkin tärkeintä arvioida lääkitys aika ajoin, niin työlästä ja aikaa vievää kuin se onkin.

Vaikka vanhusten lääkityksestä puhutaan yhä enemmän, siihen liittyvät ongelmat pysyvät, Sirpa Hartikainen arvelee.

- Markkinoille tulee koko ajan tavattoman paljon uusia lääkkeitä, ja Suomessa ne tulevat aika nopeasti yleiseen käyttöön. Uuden lääkkeen sivuvaikutuksia ei kuitenkaan aluksi hallita, ei ehkä edes tiedetä, minkälaisia sivuvaikutukset ovat iäkkäillä ihmisillä - sivuvaikutustutkimuksiahan ei tehdä vanhuksille.

Geneerinen substituutio saattaa sotkea tilannetta entisestään:

- Vahinkojen riski kasvaa, jos lääkkeen nimi koko ajan vaihtuu. Vahinkojahan tulee nytkin. Jos lääkkeet alkavat vaihtua, iäkäs potilas saattaa tarvita lääkityksensä kanssa enemmän apua kuin tähän asti. Kelan kukkarolta kustannukset siirtyvätkin ehkä kuntien - kotihoidon ja kotisairaanhoidon - kukkarolle, Sirpa Hartikainen sanoo.