Aluevaalit eroavat muista vaaleista siinä, että ne ovat maamme ainoat substanssivaalit.

Ensimmäinen muistoni politiikasta sijoittuu varhaiseen teini-ikään. Sain syntymäpäivälahjaksi sedältäni kunnallisvaaliehdokkaan kuvalla varustetun hiirimaton. Innostuin siitä juuri niin paljon, kuin teini voi innostua maireasti hymyilevän keski-ikäisen kunnallispoliitikon vaaliroinasta pöydänkulmallaan.

Jäin kokemaan inhoa sekä roinaa että politiikkaa kohtaan.

Tarkemmin ajatellen jälkimmäinen kehittyi myöhemmin ja kumpusi pohjalaiselle luontelle ominaisesta täydestä ymmärtämättömyydestä minkäänlaista puljaamista ja vilunkia kohtaan. Positiivisen kosketukseni politiikasta sain, kun silloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistö kävi yläasteellamme puhumassa ja totesi Seinäjoen tienlaadun huonoksi rullaluistelulle. Siis puhui totta.

Tästä huolimatta matka kotioveltani 400 metrin päähän äänestyskopille on aina yhtä tahmea. Raahautunut olen joka tilaisuuteen, kansalaisvelvollisuudesta. Nyt velvollisuuksia on yksi lisää. Tätä kirjoittaessa ennakkoäänestäneitä on 16 % kansasta ja Kunnallisalan kehittämissäätiö ennakoi äänestysaktiivisuuden jäävän jopa alle 40 %. Aluevaalit vaikuttavat olevan kansallisesti erityistahmeat.

Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että äänestäminen on nyt poikkeuksellisen tärkeää. Aluevaalit eroavat muista vaaleista siinä, että ne ovat maamme ainoat substanssivaalit. Valittavien aluevaltuustojen päätäntävastuulle tulee sosiaalihuollon, terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestäminen koko politiikan silppukentän sijaan. Aihealueen ollessa rajattu, tarjoaa aluevaalit mahdollisuuden asiantuntijavallan lisäämiseksi demokratian keinoin.

Tuoreita osoituksia siitä, mitä tapahtuu, kun valtaapitävillä on asiantuntijuuden sijaan keinoja vain löyhään tulkintaan, on viime viikkoina kertynyt. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun lausuessa “Kouluihin paluu ei ole turvallista” oli kyseessä mielipide ja sitä seuranneet ilmaisut “tautitsunami” ja “vilunväreet” populismia. Esitykseen vastattiin nopeasti näyttöön perustuvin näkemyksin infektiolääkäreiden, lastenlääkäreiden ja THL:n taholta. Lasten lähiopetuksen keskeyttäminen on pandemian hoidon osalta paitsi hyödytöntä, myös kohtuutonta. Koulut eivät ole koronan moottori. Koulut pysyivät auki, kiitos asiasta tietävien.

Asiantuntijoita usein syytetään, osin oikeutetustikin, viestinnän puisevuudesta. Erona poliitikkoon kuitenkin on, että asiantuntija pääosin tietää mistä puhuu ja ymmärtää olla puhumatta enemmän kuin tietää. Lisäksi tiedon alati muuttuva luonne on kasvattanut suunnan muuttamisen taitoon. Poliittisesti on vaikeaa päästää irti valitulta tieltä. Tälläkin kertaa asiantuntijat ovat olleet niitä, jotka ovat uskaltaneet kääntyä ja sanoa, etttä se, mikä kannatti eilen, ei kannata enää.

Aluevaaleissa ehdolla on 242 lääkäriä sekä lukuisia hoitajia, fysioterapeutteja, farmaseutteja ja muita sote-alojen ammattilaisia. Hyvinvointialueiden aloittaessa palveluiden järjestämisen on erittäin tärkeää, että valtaa käyttävät he, joilla substanssiosaamista on ja joiden päätöksenteko perustuu näyttöön.

Terveydenhuollossa riittää työsarkaa koronan jälkeenkin ja siitä huolimatta. Kansantautien ehkäisyyn ja hoitoon tulisi jatkossa suhtautua yhteiskunnassa samalla tarmolla kuin nyt huomion haukanneeseen pandemiaankin. Aikanaan korona poistuu kaikkien huulilta ja asialistalle tulee sellaisia torikokouksia kiinnostamattomia aiheita kuin astma, ahdistuneisuus ja avohoidon lisäämisen ongelmat. Silloin tärkeää on, että päätäntävaltaisilla riittää kiinnostusta sittenkin kun äänien haaliminen loppuu.

Todennäköisimmin tähän päästään antamalla ääni asiantuntijalle.

Kirjoittaja on tamperelainen yrittäjälääkäri.