Törmäsin taannoin helsinkiläiseen kollegaan Oulussa. Miten lie eksynyt Kehä III:n ulkopuolelle, mene tiedä, en hoksannut kysyä.

Lounaspöydässä tuli puheeksi Uudenmaan erillisratkaisu. Uudellamaalla kuulemma tehtiin myös hyvinvointialueuudistus, tai ehkä ei tehty, vaikea olla ihan varma.

Hus ja Helsinki ovat ennallaan, ja sitten on ne muut alueet, joita kukaan ei Uudenmaan ulkopuolella edes muista. Paitsi tietysti Porvoon, koska siellä poltettiin tuomiokirkko. Ja Vantaan, koska siellä on Helsingin lentokenttä.

Meillä muualla esh, pth ja sossut (ja uniformuosasto, mutta siitä emme piittaa) integroitiin horisontaalis-vertikaaliseksi, itsenäisrahattomaksi linja-matriisiorganisaatioksi. Mutta Uudellamaalla erikoissairaanhoito säilytettiin muusta erillisenä vanhan kunnon sairaanhoitopiirin tapaan. Joista piti siis sote-uudistuksessa muistaakseni päästä eroon.

Syntyi hallinnollinen mestariteos, joka tuo pormestarin juhlapuheissa selkeyttä ja tehokkuutta mutta kaverini mukaan oikeasti vain sekamelskaa ja sarkasmia.

Johdon tapaamisissa Uudellamaalla meno on kuulemma kuin korttipelissä, jossa kaikki huijaavat toisiaan, mutta kukaan ei voita. Pelataan paskahousua, ja häviäjä on se kenen käteen potilaat jäävät.

Insentiivejä siis kuulemma on: hauskinta on huijata naapurialueita. Voidaan siirtää potilaita, vastuuta tai kustannuksia. Uudenmaan pienet etäisyydet tuovat osaoptimointimahdollisuuksia, joista muualla voidaan vain haaveilla.

***

Kaiken tämän seurauksena palveluintegraatio, tuo sote-fantasian ydin, etenee Uudellamaalla yhtä nopeasti kuin tunnin juna Turkuun. Tai tunneli Tallinnaan. Yritän siis sanoa, että ei etene.

Erityisen hauskaa kuulemma on, että asia on tabu, josta Helsingissä ei saa puhua.

Eikä siitä ilmeisestä idiotiasta, että Suomessa on viisi erilaista mallia ”hyvinvointialueille”. Lukuisin hallitsemattomien rahoituskanavien lisäksi tietysti.

Ehdotin, että vielä hauskempaa on katsella poliitikkojen miettivän, voisiko Suomen talouden korjata poistamalla perintöveron ja käynnistämällä maakuntaveron. Vaikka kaikki tietävät sekavan sote-rakenteen hukkaavan miljardeja. Elefantti olohuoneessa? Päädyimme tasapeliin.

Oli pakko kysyä, miksi erillisratkaisu sitten tehtiin?

Kuulemma siksi, että Helsinki ja Espoo halusivat varmistaa, etteivät joudu koskaan tekemään yhteistyötä. Uudenmaan hyvinvointialue olisi kiusallisella tavalla nostanut esiin kysymyksen yhdestä pääkaupunkiseudun kunnasta. Hirveä ajatuskin!

Joten betonoitiin Helsingin ja Espoon raja, estettiin integraatio ja luotiin viisinkertainen määrä kallispalkkaisten sote-virkamiesten työpaikkoja alueelle.

Osaoptimointia parhaimmillaan!

***

Hus kuulemma ajatteli, että pääsee helpolla ja saa erityisaseman maan ainoan yliopistosairaalana, oikeana pikku-Karolinskana. Muttei erityisasema paljon lämmitä, kun rahat ja autonomia jäivät saamatta. Eikä ruotsikaan suju henkilökunnalta sen paremmin. Sairaanhoitopiiriltä peritty rakenne ei kuulemma estä Husin johtoa sekoilemasta samaan tapaan kuin HVA-johtajiakin.

Toiminta ei ole muuttunut, mutta kallispalkkaisia johtajia on palkattu leegioittain lisää. Inspiroivia monologeja ja mahtavia sloganeita riittää. Kaikki on mahdollista, paitsi tietysti luottamus. Kuulosti ihan kotoisalta.

Paluumatkalla pohdin, että jos olisin oikea HVA-johtaja enkä wannabe, räjäyttäisin kaiken – kuvainnollisesti, totta kai. Jättäisin jäljelle vain sen, mitä varten olemme olemassa, eli potilaiden hoidon. Ja rakentaisin sitä palvelevan tehokkaan hallinnon.

Sitten huomasin torkahtaneeni ja nähneeni painajaista. Tehokas, organisaation ydintehtävää palveleva hallinto kuulostaa todella rasittavalta. Eikä siellä tarvittaisi minuakaan.