Etelä-Karjalaan tulossa yt-neuvottelut
Hyvinvointialue joutuu vähentämään yhteensä enintään 450 henkilötyövuotta.
Etelä-Karjalan hyvinvointialue (Ekhva) suunnittelee koko henkilöstöä koskevien yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämistä lokakuussa.
– Arvioimme, että joudumme vähentämään yhteensä enintään 450 henkilötyövuotta sekä lisäksi toteuttamaan merkittäviä toiminnallisia muutoksia, joilla voi olla vaikutuksia henkilöstön palvelusuhteen ehtoihin, kertoo hyvinvointialuejohtaja Sally Leskinen tiedotteessa .
– Tavoitteemme on valmistelun edetessä ja yhteistoimintaneuvotteluissa löytää konkreettisia vaihtoehtoja henkilöstövähennysten määrälle. Esimerkiksi ostopalveluiden kotiutus omaksi toiminnaksi on tunnistettu mahdollisuudeksi.
Valtion kanssa käydyissä lisärahoituskeskusteluissa on käynyt selväksi, että hyvinvointialueen on kohdennettava toimintaansa aiempaa tiukemmin lakisääteisiin palveluihin ja alennettava kustannuksia.
Aluehallitus on edellyttänyt, että talousarvio valmistellaan siten, että vuonna 2026 ei synny uutta alijäämää. Tämä tarkoittaa noin 34 miljoonan euron lisäsopeutusten toteuttamista ensi vuoden aikana. Valtion hyvinvointialueen saama rahoitus ja lopullinen sopeutusten euromäärä tarkentuu syksyn 2025 edetessä.
– Jo tehtyjen toimien ansiosta olemme tänä vuonna onnistuneet laskemaan toimintakulujemme kasvun historiallisen alas, reiluun prosenttiin, vaikka meitä on haastanut esimerkiksi kansallinen palkkaratkaisu ja inflaatio. Eli paljon on yhdessä jo tehty, mutta vielä enemmän on valitettavasti edessä, Leskinen toteaa.
Koko organisaatiotasoa koskevat yt-neuvottelut tulee käydä syksyn 2025 aikana.
Honkaharjua ja keskussairaalaa koskevat yt-neuvottelut ovat alkaneet 2. lokakuuta. Näissä neuvotteluissa irtisanomisia tai osa-aikaistamisia voi olla noin 115 henkilötyövuotta. Tämä sopeutus ei sisälly tulevien, koko organisaatiota koskevien yt-neuvottelujen vähennystavoitteeseen.
Henkilöstöä Ekhvalla on tällä hetkellä noin 5500.