Hyvinvointialueiden tilainvestoinnit ovat jo lähes 6 miljardia euroa
Hus-yhtymän sekä Pirkanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueiden tilahankkeet muodostavat yli puolet koko maan luvuista.
Hyvinvointialueiden tilainvestoinnit ovat nousemassa lähes kuuteen miljardiin euroon, selviää Maakuntien tilakeskuksen selvityksestä.
Kokonaismäärä on kasvanut edellisvuodesta noin 800 miljoonalla eurolla.
Tilainvestoinnit keskittyvät muutamalle suurelle alueelle, ja suurin osa hankkeista kohdistuu erikoissairaanhoitoon.
Erikoissairaanhoidon osuus suunnitelluista ja rakenteilla olevista tilahankkeista on lähes 70 prosenttia ja yli neljä miljardia euroa. Investointipäätöksen saaneissa hankkeissa osuus kasvaa yli kolmeen neljäsosaan.
Investoinneista valtaosa on uudisrakentamista. Päätöksen saaneista hankkeista näitä on yli 80 prosenttia eli noin 2,4 miljardia euroa.
Euromääräisesti suurimmat tilainvestointitarpeet ovat Hus-yhtymällä, Pirkanmaan hyvinvointialueella ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Näiden kolmen alueen tilahankkeet muodostavat yli puolet koko maan luvuista.
Hyvinvointialueiden omistamien tilojen kulut vuonna 2025 olivat yhteensä noin 800 miljoonaa euroa. Vuokrakustannuksia kertyi lähes 8 000 vuokrasopimuksesta yhteensä yli 1,4 miljardia euroa.
Maakuntien tilakeskuksen vuosittain laatiman selvityksen mukaan tilainvestointitarve näyttäisi pysyvän alueilla korkealla tasolla.




