Soite säästää täydennyskoulutuksista
Esihenkilöt arvioivat koulutuksia tiukemmin, mutta mitään täyskieltoa ei ole, kertoo Miia Hyytinen-Oinas.
Täydennyskoulutukset ovat kortilla Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella ainakin syksyn ajan.
Asiasta on tehty linjaus keväällä, ja se koskee koko Soiten henkilökuntaa.
– Esimiehet arvioivat koulutuksia tiukemmin. Mitään täyskieltoa ei kuitenkaan ole niin, ettei mihinkään maksullisiin koulutuksiin pääsisi. Nyt valitaan edullisempia koulutuksia ja arvioidaan tarkemmin, mitkä koulutukset ovat tärkeimpiä lääkärin ja yksikön tarpeet huomioiden, kertoo lääkärien pääluottamusedustaja Miia Hyytinen-Oinas.
Kaikki koulutukset eivät ole katkolla: aiemmin aloitetut pidemmät, aika ajoin toistuvat koulutukset jatkuvat, samoin ne koulutukset, jotka on jo maksettu ja peruuttamisesta seuraisi sakkomaksuja. Myös webinaareina järjestettäviin koulutuksiin voi osallistua.
Lisäksi, jos yksikössä tarvitaan jotain erityisosaamista, esihenkilöt neuvottelevat koulutuksesta omien esihenkilöidensä kanssa.
– Osa sairaalapuolen ihmisistä on sopinut, että voi mennä itse maksavana, mutta saada palkallisen vapaan, jos vain töiden puolesta voi lähteä, Hyytinen-Oinas kertoo.
Hänen tietämänsä mukaan nämä säästöt jatkuvat vain tämän syksyn ajan.
– Erikoistuvien evo-rahat ovat käytössä erikoistuvien talon ulkopuolisiin koulutuksiin. Tästä on tarkat ohjeet, Hyytinen-Oinas sanoo.




