Lehti 39: Alkuperäis­tutkimus 39/2017 vsk 72 s. 2160 - 2166

Selkäydinvammojen ilmaantuvuus on ennakoitua suurempi

Lähtökohdat Selkäydinvammojen hoito keskitettiin vuonna 2011 kolmeen yliopistosairaalaan. Tietoa ilmaantuvuudesta oli tuolloin niukasti.

Menetelmät Tutkimukseen kerättiin tiedot kaikista OYS:ssa ja TAYS:ssa vuosina 2013–2015 hoidetuista uusista selkäydinvammapotilaista. Tarkempi epidemiologinen tarkastelu rajattiin OYS:n ja TAYS:n erityis­vastuualueiden (erva-alue) potilaisiin. Tieto kerättiin kansainvälisten tiedonkeruumallien mukaisesti.

Tulokset Selkäydinvammojen ilmaantuvuus OYS:n ja TAYS:n erva-alueilla oli 92,0/milj. as./vuosi; tapa­turmaisten 36,5 ja sairausperäisten 55,4/milj. as./vuosi. Potilaiden keski-ikä oli 61 vuotta ja 64 % heistä oli miehiä. Tapaturmaisista vammoista 32 % oli tapahtunut alkoholin vaikutuksen alaisena ja yleisimmät syyt olivat kaatuminen (35 %) ja putoaminen (26 %). Sairausperäisten vammojen tavallisimpia syitä olivat selkäydin­kanavan ahtaumat (37 %) ja pahanlaatuiset kasvaimet (19 %).

Päätelmät Suomessa voidaan arvioida syntyvän vuodessa noin 500 uutta selkäydinvammaa, joista 40 % tapaturmaisesti. Vammojen ilmaantuvuus ja erityisesti sairausperäisten vammojen määrä on aiemmin ­raportoitua suurempi, samoin potilaiden keski-ikä. Kaatumisten ja alkoholin aiheuttamien tapaturmien ehkäisyyn tulisi kiinnittää huomiota ja sairausperäiset selkäydinongelmat tunnistaa ajoissa.

Eerika KoskinenEija VääräläMarkku AlénMauri KallinenAki Vainionpää
Selkäydinvammapotilaiden ikä- ja sukupuolijakauma OYS:n ja TAYS:n erityisvastuualueilla vuosina 2013–2015.
Selkäydinvammojen syiden jakauma OYS:n ja TAYS:n erityisvastuualueilla vuosina 2013–2015.
Selkäydinvammojen epidemiologiset piirteet OYS:n ja TAYS:n erityisvastuualueilla vuosina 2013–2015.

Selkäydinvammat (SYV) johtavat usein laaja-alaisiin toimintarajoitteisiin halvausoireiden ja tuntopuutosten vuoksi. Lisäksi autonomisen hermoston vaurioituminen aiheuttaa ongelmia suolen, rakon, keuhkojen, sydämen ja lämmönsäätelyjärjestelmän toiminnassa (1). Ongelmien hoito vaatii laajaa monialaista ja -ammatillista yhteistyötä. Sen toteuttamiseksi selkäydinvammojen akuuttihoito, välitön kuntoutus ja elinikäinen seuranta keskitettiin Suomessa valtioneuvoston asetuksella 1.5.2011 kolmeen yksikköön: Helsingin, Oulun ja Tampereen yliopistollisiin sairaaloihin (2).

Ennen keskittämisasetusta akuuttihoito ja välitön kuntoutus toteutuivat hajautetusti eri yliopisto-, keskus- ja aluesairaaloissa sekä terveyskeskusten vuodeosastoilla. Osa potilaista sai lähetteen ja maksusitoumuksen erityisille selkäydinvammakuntoutusjaksoille Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskukseen.

Keskittämisen valmistelussa käytetyt tiedot vammojen ilmaantuvuudesta Suomessa olivat osin vanhoja ja valikoituneita. Vuosien 1969–1976 selvityksessä rankavammoihin liittyvien selkäydinvammojen ja hermojuurivaurioiden vuosittaiseksi ilmaantuvuudeksi todettiin 54/milj. as., kun taas vuosina 1970–1984 työikäisten tapaturmaisten selkäydinvammojen vuosittainen ilmaantuvuus oli 34/milj. as. (3,4). Tuoreimmassa Käpylän kuntoutuskeskuksen vuosien 1976–2005 aineistossa tapaturmaisten vammojen ilmaantuvuudeksi raportoitiin 13,8/milj. as./vuosi (5).

Sairausperäisten selkäydinvammojen ilmaantuvuudesta Suomessa tai muissa Pohjoismaissa ei ole tuoretta tutkimustietoa. Tuoreessa katsauksessa niiden vuosittaisen ilmaantuvuuden arvioitiin vaihtelevan Länsi-Euroopan 6:sta/milj. as. Pohjois-Amerikan 76:een/milj. as., mutta tiedon arvioitiin yleisesti olevan heikkolaatuista ja riittämätöntä (6).

Keskittämisasetuksen astuttua voimaan Suomessa vuonna 2011 selkäydinvaurioiden ilmaantuvuuden havaittiin olevan huomattavasti odotusarvoa suurempi. Ensimmäisen vuoden aikana tapaturmaisten selkäydinvaurioiden määrä ylitti yli kaksinkertaisesti suunnitteluvaiheessa käytössä olleet tuoreimmat kotimaiset luvut. Tämä herätti huomaamaan pidempikestoisen seurannan tarpeen (7).

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on raportoida sekä tapaturmaisten että sairausperäisten selkäydinvammojen ilmaantuvuus ja epidemiologiset piirteet OYS:n ja TAYS:n erva-alueilla sekä arvioida näiden perusteella ilmaantuvuutta koko Suomen väestössä.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimusaineisto

Kyseessä on prospektiivisesti toteutettu monikeskustutkimus. Mukaan otettiin kaikki OYS:ssa ja TAYS:ssa 1.1.2013–31.12.2015 hoidetut vastavammautuneet potilaat, jotka olivat saaneet motorisia ja/tai sensorisia puutosoireita luisen selkärangankanavan sisällä kulkevan hermokudoksen vaurion seurauksena. Nämä potilaat olivat tulleet yliopistosairaalaan joko heti akuuttivaiheessa vammautumisen jälkeen tai muualla toteutetun akuuttihoidon jälkeen lähetteellä välittömään osastokuntoutukseen (liitetaulukko 1, www.laakarilehti.fi > Sisällysluettelot > SLL 39/2017).

Tutkimusaineisto sisältää sekä tapaturmaisesti, eli ulkoisen voiman vaikutuksesta syntyneet, että sairauden synnyttämät selkäydinvammat. Aineistosta rajattiin pois synnynnäiset selkäydinvauriot (esim. meningomyeloseele) ja etenevät selkäydintä vaurioittavat neurologiset sairaudet (esim. multippeliskleroosi ja amyotrofinen lateraaliskleroosi). Varsinainen ilmaantuvuuden ja epidemiologisten piirteiden tarkastelu rajattiin OYS:n ja TAYS:n erva-alueilla asuviin potilaisiin, koska oletetaan, että näiltä alueilta tieto lähes kaikista potilaista ohjautuu OYS:n tai TAYS:n selkäydinvammayksiköihin. Vertailua varten ilmaantuvuudet ja myös muualta ohjautuneiden potilaiden määrät on ilmoitettu erva-alueittain.

Selkäydinvammayksiköiden henkilökunta tutki potilaat ja keräsi tiedot osana normaalia kliinistä toimintaa. Kansainvälisen selkäydinvammajärjestön suositusten mukaisesti tiedon keräämiseen käytettiin International SCI Core Data Setin muuttujia (8) ja vamman taso sekä vaikeusaste määritettiin kansainvälisen selkäydinvammaluokituksen mukaisesti (International Standards for Neurological Classification of Spinal Cord Injury, ISNCSCI) (9). Lisäksi sairauskertomuksista kerättiin tieto sairaanhoitopiiristä, sairausperäisen selkäydinvamman etiologiasta sekä ICD-10-diagnoosikoodeista, tehohoidon tarpeesta sekä hoitoajoista, potilaan liikkumismuodosta kotiutuessa ja tapaturmaisen vammaan ollessa kyseessä myös alkoholinkäytöstä tapaturmaan liittyen.

Muuttujien luokittelu

Tapaturmaisten selkäydinvammojen syyt luokiteltiin International SCI Core Data Setin mukaisesti. Kaatumisten ja putoamisten luokka jaettiin lisäksi matalaenergisiin kaatumisiin (kaatuminen tai putoaminen < 1 m:n korkeudesta; ICD-10: W00–W09) ja korkeaenergisiin putoamisiin (putoaminen > 1 m:n korkeudesta; ICD-10: W10–W17).

Sairausperäisten selkäydinvaurioiden aiheuttajat luokiteltiin mukaillen tulevan International SCI Core Data Setin päivityksen luokittelua (degeneratiivinen välilevyn pullistuma, degeneratiivinen selkäydinkanavan ahtauma, hyvänlaatuinen kasvain, pahanlaatuinen kasvain, verisuoniperäinen ongelma, bakteeritulehdus, selkäytimen tulehdus eli myeliitti tai muu syy).

Vammat luokiteltiin vaikeusasteittain INSCSCI-luokituksen mukaisesti ASIA Impairment Scale (AIS) -luokkiin (AIS A = motorisesti ja sensorisesti täydellinen vamma, AIS B = motorisesti täydellinen ja sensorisesti osittainen vamma, AIS C–D = motorisesti ja sensorisesti osittainen vamma, AIS E = normaali motoriikka ja sensoriikka). Vamman neurologinen taso on INSCSCI-luokituksen mukaisesti alin dermatomi-/merkkilihastaso, jonka alueella potilaalla on normaali sensoriikka ja motoriikka.

Liikkumismuoto akuuttihoidon ja välittömän kuntoutuksen päättyessä luokiteltiin mukaillen Selkäydinvammaisen itsenäisen toimintakyvyn mittarin (Spinal Cord Independence Measure; SCIM, versio III) liikkumisosion luokittelua (10).

Tilastomenetelmät

Tulokset on ilmoitettu jatkuvien muuttujien osalta sekä keskiarvona (keskihajonta) että mediaanina (vaihteluväli). Ryhmien väliset erot testattiin Mann-Whitney U-testillä.

Luokiteltujen muuttujien osalta on ilmoitettu lukumäärät ja prosenttiosuudet. Ryhmien väliset erot testattiin Fisherin nelikenttätestillä.

Ilmaantuvuusluvut laskettiin vuoden 2016 sairaanhoitopiireittäin käyttäen Tilastokeskuksen tietokannan Suomen alueellista väkilukua vuosien 2013–2015 viimeisinä päivinä (11). Tilastolliset analyysit toteutettiin IBM SPSS 22.0 -ohjelmistolla.

Tulokset

Selkäydinvammojen määrä ja ilmaantuvuus

OYS:ssa ja TAYS:ssa hoidettiin vuosina 2013–2015 yhteensä 586 vastavammautunutta selkäydinvammapotilasta. OYS:n ja TAYS:n erva-alueiden asukkaita potilaista oli 511, ja heidän selkäydinvaurioista oli sairausperäisiä 308 (60,3 %) ja tapaturmaisia 203 (39,7 %). Potilaista 75 oli TYKS:n tai KYS:n erva-alueiden asukkaita (liitetaulukko 1, www.laakarilehti.fi > Sisällysluettelot > SLL 39/2017)).

OYS:n ja TAYS:n erva-alueilla selkäydinvammojen ilmaantuvuus oli 92,0/milj. as./vuosi: tapaturmaisten 36,5/milj. as./vuosi ja sairausperäisten 55,4/milj. as./vuosi.

Epidemiologiset piirteet

Vuosina 2013–2015 vammautuneiden, OYS:n ja TAYS:n erva-alueilla asuvien selkäydinvammapotilaiden keski-ikä oli 60,7 vuotta. Miehiä heistä oli 64,3 %. Kaikista potilaista 52,0 %:lla oli tetraplegia, ja vamma luokiteltiin täydelliseksi (AIS A) 9,2 %:lla (taulukko 1).

Selkäydinvammapotilaiden sairaalahoito (akuuttivaiheen hoito ja välitön osastokuntoutus) kesti keskimäärin 50 hoitopäivää (mediaani 28 päivää). Suurin osa (55,0 %) siirtyi tämän jälkeen suoraan kotiin. Sairaalahoidon päättyessä 58,9 % potilaista käveli joko ilman apuvälinettä tai sen tukemana (liitetaulukko 2, www.laakarilehti.fi > Sisällysluettelot > SLL 39/2017)). Hoitojaksojen loppuessa hengitystukea (joko kajoavalla ventilaatiolla tai kajoamattomalla kaksoispaineventilaatiolla) tarvitsi 6,4 %: tapaturmaisesti vammautuneista. Sairauden vuoksi vammautuneilla ei tarvetta hengitystuelle enää hoitojaksojen lopussa ollut.

Tapaturmaisesti vammautuneet potilaat

Tapaturmaisesti vammautuneiden potilaiden keski-ikä oli 58,6 vuotta ja heistä 73 % oli miehiä (kuvio 1). Potilaista 61,1 % oli vammautunut kaatumisen tai putoamisen seurauksena ja 20,7 % liikenneonnettomuudessa (taulukko 2). Vamma oli kaulaytimen alueella 64,5 %:lla potilaista. Selkäydinvaurio luokiteltiin täydelliseksi 16,8 %:lla potilaista (taulukko 1). Tapaturmaisesti vammautuneista potilaista 32 % (n = 65) oli vammautuessaan alkoholin vaikutuksen alaisina ja 52 % ei; 16 %:lla (n = 32) alkoholin osuus jäi epäselväksi.

Liikenneonnettomuuksissa vammautuneista 40,5 % (n = 17) oli liikenteessä henkilöautolla ja 33,3 % (n = 14) polkupyörällä. Urheiluvamma syntyi tavallisimmin moottoriurheilussa (29,4 %, n = 5). Kaatumisen tai putoamisen seurauksena vammautuneista 124 potilaasta 57,3 % (n = 71) oli vammautunut kaatuessaan ja 42,7 % (n = 53) pudotessaan yli 1 metrin korkeudelta. Kaatuessaan vammautuneet olivat putoamalla vammautuneita iäkkäämpiä (68,8 vuotta vs. 54,3 vuotta, p = 0,0001), ja kaatuminen johti kaulaytimen alueen vammaan useammin kuin putoaminen (84,5 % vs. 62,2 %, p = 0,006). Alkoholin vaikutuksen alaisena oli vammautuessaan 31,0 % kaatuneista ja 47,2 % pudonneista (p = 0,072). Sukupuolen, selkäydinvammaluokituksen jakauman tai sairaalahoidon keston suhteen vammatyypin mukaisten ryhmien välillä ei ollut tilastollista eroa.

Sairausperäisen selkäydinvamman saaneet potilaat

Sairausperäisen selkäydinvamman saaneiden potilaiden keski-ikä oli 62,1 vuotta ja heistä 58,3 % oli miehiä (kuvio 1). Yleisimmät sairausperäisen selkäydinvamman syyt olivat selkäydinkanavan ahtauma (37,0 %) ja pahanlaatuiset kasvaimet (19,2 %) (taulukko 2). Potilaista 58,8 %:lla vamma oli rinta- tai lannerangan tasolla selkäytimessä ja 4,2 %:lla vamma luokiteltiin täydelliseksi (taulukko 1). Potilaiden keski-ikä oli korkein selkäydinkanavan ahtauman (66 v) ja pahanlaatuisten kasvaimien (65 v) vuoksi vammautuneiden ryhmissä. Matalin se oli myeliitin (50 v) ja välilevytyrän vuoksi (52 v) vammautuneilla.

Päätelmät

Tapaturmaisten selkäydinvammojen ilmaantuvuus osoittautui selvästi aiempaa arviota suuremmaksi. Suurimman potilasryhmän muodostavat iäkkäät kaulaydintasoisen selkäydinvamman saaneet henkilöt, jotka ovat vammautuneet kaatumisen seurauksena. Sairausperäisten vammojen ilmaantuvuus on tapaturmaisia suurempi, ja yleisimmät syyt ovat rangan rappeumamuutokset ja erilaiset kasvaimet. Valtaosalla sairausperäisen vamman saaneista on osittainen alaraajahalvaus.

Tapaturmaiset selkäydinvammat

Tapaturmaisten selkäydinvammojen ilmaantuvuus OYS:n ja TAYS:n erva-alueilla (36,5/milj. as./vuosi) on miltei kolminkertainen verrattuna aiemmassa tutkimuksessa raportoituun (13,8/milj. as./vuosi) (5). Ilmaantuvuus on myös suurempi, kuin mitä on aiemmin pohjoismaissa raportoitu (19,6–33,5/milj. as./vuosi) (12,13,14). Ilmaantuvuudet OYS:n ja TAYS:n omien sairaanhoitopiirien (Pohjois-Pohjanmaan ja Pirkanmaan) alueilla olivat keskenään samaa luokkaa (38,6 ja 38,8/milj. as./vuosi), hieman suuremmat kuin erva-alueella. Ilmaantuvuus pysyi varsin vakaana ensimmäiseen keskittämisen jälkeiseen vuoteen verrattuna (38,1/milj. as./vuosi) (7).

Uusien selkäydinvammapotilaiden keski-ikä osoittautui odotettua korkeammaksi. Tapaturmaisesti vammautuneiden keski-ikä oli 58,6 vuotta, kun se on aiemmissa pohjoismaisissa aineistoissa vaihdellut 38,0–48,9 vuoden välillä (5,12,13,14). Eroa selittävät osin erilaiset aineistojen keräämisen tavat, mutta monissa maissa vammautumisiän on myös osoitettu nousseen tasaisesti vuosikymmenten aikana (5,13,15). Vastaavasti Euroopan alueella on kasvanut kaatumisen seurauksena kaularankatasoisen osittaisen vamman saaneiden potilaiden osuus kaikista vammautuneista (13,14,16).

Suomessa kaatumisen seurauksena syntyneiden kaularankavammojen ilmaantuvuus on kasvanut vanhemmassa väestössä jyrkästi viime vuosikymmenten aikana. On ennustettu, että näiden iäkkäiden potilaiden vuosittainen määrä tulee olemaan vuonna 2030 noin 50 % suurempi kuin vuonna 2011, ellei kaatumisten määrää saada vähenemään (17,18). Huomattavaa on myös, että tapaturmaisen selkäydinvamman saaneista lähes kolmasosa oli vammautuessaan alkoholin vaikutuksen alaisena. Alle 60-vuotiailla osuus oli vielä suurempi (44,2 %).

Tutkimusaineistomme ei tarjoa tietoa alkoholin merkityksestä vammojen synnyssä, mutta kliinisen kokemuksen perusteella alkoholi on usein ollut merkittävä tekijä vammautumiseen johtaneessa tapahtumaketjussa. Alkoholin merkitys on tunnistettu myös kansainvälisissä tutkimuksissa. Muun muassa Virossa ja Yhdysvalloissa alkoholin vaikutuksen alaisena on vammautuessaan ollut vastaava tai jopa hieman suurempi osa potilaista kuin Suomessa (19,20).

Sairausperäiset selkäydinvammat

Sairausperäisiä selkäydinvaurioita oli aineistossamme odotettua enemmän ja niiden ilmaantuvuus (55/milj. as./vuosi) oli kansainvälisestikin vertailtuna suuri. Tutkimustietoa sairausperäisten selkäydinvaurioiden epidemiologiasta on varsin vähän, mutta nyt todettu ilmaantuvuus ylittää moninkertaisesti aiemmissa Eurooppalaisissa tutkimuksissa havaitun ja lähestyy Kanadan laajojen rekisteriaineistojen perusteella laskettua ilmaantuvuutta (68/milj. as./vuosi) (6,21). Aiemmat tutkimukset Euroopassa ovat valtaosin perustuneet kuntoutusvaiheen aineistoihin, mikä selittänee niistä saatujen tulosten eroa omiin tuloksiimme ja Kanadassa saatuihin tuloksiin. Potilasaineiston vähäisempi valikoituminen näkyy omassa tutkimuksessamme myös motorisesti lievästi vammautuneiden (AIS D) suurena osuutena. Kaikki näistä potilaista eivät tarvitse laitoskuntoutusta.

Lue myös

Sairausperäiset vauriot kattoivat aineistossamme 60 % kaikista selkäydinvaurioista. Osuus on arvioitua odotusarvoa suurempi. Se vastaa kuitenkin Kanadassa todettua osuutta (62 %) ja sopii myös Maailman terveysjärjestön WHO:n arvioon sairausperäisten selkäydinvaurioiden suhteellisen määrän lisääntymisestä (21,22).

Keskittämisen vaikutuksia

Vaikka tutkimukseen soveltuvia vertailukuja ei ollut käytettävissä HYKS:n alueelta, aineistomme kattaa lähes kaksi kolmasosaa Suomen pinta-alasta ja yli kolmasosan koko väestöstä. Suhteutettuna koko maan väestöön (vuoden 2015 väkiluvulla) selkäydinvaurioiden vuosittainen ilmaantuvuus olisi Suomessa 504 uutta potilasta/vuosi. Tapaturmaperäisiä näistä olisi 200/vuosi ja sairausperäisiä 304/vuosi.

Tutkimuksemme vahvuutena on aineiston prospektiivinen kerääminen sairaalavaiheen aikana. Näin otoksesta on saatu varsin kattava OYS:n ja TAYS:n erva-alueilla. Ilmaantuvuuteen ei kuitenkaan ole laskettu mukaan tapahtumapaikalla tai kuljetuksen aikana, ennen sairaalaan saapumista kuolleita potilaita.

Aineiston kerääminen akuuttivaiheen aikana on myös merkittävin tekijä, joka selittää ilmaantuvuuslukujen eroa verrattuna aiempaan kotimaiseen tutkimukseen, jonka aineisto on kerätty Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskuksessa (5). Ennen selkäydinvammapotilaiden hoidon ja kuntoutuksen keskittämistä lähetettiin Käpylän kuntoutuskeskukseen (nykyinen Validia Kuntoutus Helsinki) jatkokuntoutukseen erityisesti vaikeasti vammautuneita työikäisiä potilaita. Näin ollen aiemman tutkimuksen aineistosta puuttuvat lievemmin vammautuneet ja iäkkäämmät potilaat, jotka on hoidettu ja kuntoutettu sairaanhoitopiirien toimipisteissä.

Tutkimusotosten eroavaisuuden lisäksi aiempaa suurempien ilmaantuvuuslukujen taustalla saattaa olla myös väestön ikääntymisestä johtuva todellinen ilmaantuvuuden lisääntyminen sekä keskittämisen myötä lisääntynyt tietoisuus sairaaloissa. Kun selkäydinvammaan sopivia oireita ja löydöksiä tunnistetaan aiempaa paremmin, myös lievemmin vammautuneet potilaat ohjautuvat hoidon, kuntoutuksen ja seurannan piiriin. Tätä oletusta tukee täydellisten selkäydinvammojen pienempi osuus aineistossamme verrattuna aiempiin pohjoismaisiin tutkimuksiin (12,13,14).

OYS:n ja TAYS:n erva-alueiden sairaanhoitopiirien välisiä eroja vertailtaessa ja erityisesti näiden piirien ulkopuolisten alueiden lukuja tulkittaessa on huomioitava nykyiset hoidon järjestelyt. Selkäydinvammapotilaiden operatiivinen ja akuuttihoito toteutuu tällä hetkellä paitsi kolmessa yliopistosairaalassa, jossa on selkäydinvammayksikkö, myös KYS:ssa ja TYKS:ssa. Kuopiossa ja Turussa akuuttihoidettujen vaativien tapaturmapotilaiden osastokuntoutus toteutuu resurssitilanteen mukaan lähinnä TAYS:n kuntoutusosastolla tai Validia Kuntoutus Helsingissä. Tämän vuoksi raportoidut ilmaantuvuusluvut ovat KYS:n ja TYKS:n erva-alueilla selvästi pienemmät kuin OYS:n ja TAYS:n erva-alueilla. Tutkimuksen tarkempi analyysi päädyttiinkin rajaamaan OYS:n ja TAYS:n erva-alueiden potilaisiin.

Kuntoutuksen kokonaisvaltaisen keskittämisen ongelmana on selkäydinvammayksiköiden kuntoutusosastojen vähäinen potilaspaikkamäärä suhteessa potilaiden määrään, minkä vuoksi yhteistyö keskussairaaloiden ja yksityisten palvelutuottajien kanssa on välttämätöntä. Tällä hetkellä selkäydinvammapotilaita hoidetaan TAYS:n kuntoutusosastolla 14 potilaspaikalla ja OYS:ssa heille on varattu 4–5 paikkaa 17-paikkaiselta osastolta. HYKS:ssa järjestelyt ovat vielä kesken.

Sairauden vammauttamien potilaiden hoidon keskittämiseen on vaikuttanut myös selkäydinvammapotilaiden hoidosta annetun asetuksen tulkinta (2). Osassa sairaanhoitopiirejä asetuksen on tulkittu koskevan vain tapaturmaisia vammoja, ja sairausperäisten vammojen hoidon ja kuntoutuksen ovat toteuttaneet pääosin omat sairaanhoitopiirit. Tämä selittää tutkimuksessamme havaittua ilmaantuvuuden vaihtelua erva-alueiden sisällä. Laajan etiologiakirjon vuoksi sairausperäisten vammojen akuuttihoito toteutuu usealla eri erikoisalalla, joten välittömän kuntoutuksenkin järjestäminen paikallisesti on luontevaa.

Kuitenkin selkäydinvammapotilaiden hoidon keskittämisen on kansainvälisesti todettu vähentävän muun muassa kuolleisuutta ja komplikaatioiden esiintymistä (23,24). Tämä puoltaisi tapauskohtaisesti etenkin vaikeimmin sairauden vuoksi vammautuneiden potilaiden keskitettyä hoitoa.

Selkäydinvammojen ilmaantuvuus OYS:n ja TAYS:n erva-alueilla on hoidon keskittämisen jälkeen havaittu huomattavasti aiemmin tiedettyä suuremmaksi ja kansanvälisestikin verrattuna suureksi, etenkin läntisen Euroopan mittakaavassa. Keskittämisen ansiosta hoito ja kuntoutus toteutuvat alueittain aiempaa koordinoidummin ja yhtenäisemmin. Tavoitteena on poistaa turhat viiveet, estää komplikaatioiden syntyminen ja järjestää kullekin potilaalle vamman vaikeusasteen kannalta sopiva kuntoutuspaikka.

Toiminnan ja resurssien kehittämistä tarvitaan yhä, jotta keskittäminen onnistuisi koko valtakunnan laajuisesti mahdollisimman ongelmattomasti. Tuoreet ilmaantuvuusluvut tarjoavat lähtökohdat resurssien suunnittelulle. Tässä on syytä huomioida sekä tapaturmaisten että sairausperäisten selkäydinvammojen todennäköinen lisääntyminen väestön vanhetessa. Kansallista selkäydinvammarekisteriä tarvitaan tilanteen seurantaan sekä hoidon ja kuntoutuksen vaikuttavuuden arviointiin.

Myös selkäydinvammojen ehkäisyyn tulisi kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Erityisesti iäkkäiden kaatumisia ja alkoholinkäyttöön liittyviä vammoja on syytä pyrkiä vähentämään. Sairausperäisten vaurioiden pahenemisen pysäyttämiseksi ongelmat on olennaista tunnistaa riittävän aikaisin.

TÄSTÄ ASIASTA TIEDETTIIN

Selkäydinvammojen akuuttihoito, kuntoutus ja elinikäinen seuranta keskitettiin Suomessa vuonna 2011 valtioneuvoston asetuksella.

Asetuksen astuttua voimaan vammojen ilmaantuvuus osoittautui käytännön työssä selvästi suuremmaksi, kuin mitä oli osattu odottaa aiemmin julkaistun tiedon perusteella.

TÄMÄ TUTKIMUS OPETTI

Suomessa vuosittain yli 500 henkilöä saa selkäydinvamman. Vammoista 60 % syntyy sairausperäisesti ja 40 % tapaturmaisesti.

Selkäydinvammapotilaiden keski-ikä on aiemmin raportoitua korkeampi. Väestön vanhetessa vammojen ilmaantuvuus saattaa edelleen kasvaa.


Sidonnaisuudet

Aki Vainionpää: Luentopalkkiot (Allergan Norden, Kyowa Kirin, Suomen Palliatiivisen Lääketieteen yhdistys), matkakulut, palkkio maksettu laitokselle (Allergan Norden, Medtronic Finland).

Eerika Koskinen, Eija Väärälä, Markku Alen, Mauri Kallinen: Ei sidonnaisuuksia.


Kirjallisuutta
1
Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Societas Medicinae Physicalis et Rehabilitationis Fenniae ry:n asettama työryhmä. Selkäydinvamma. Käypä hoito -suositus 18.12.2012. www.kaypahoito.fi
2
Valtioneuvoston asetus erityistason sairaanhoidon järjestämisestä ja keskittämisestä, Sosiaali ja terveysministeriö 6.4.2011/336. www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110336
3
Rokkanen P, Härkönen M, Huittinen V ym. Selkärankavammat. Kelan julkaisuja, AL:31, 1988.
4
Tarkkanen P. Työikäisten traumaattiset selkäydinvammat Suomessa 1970–1984 ja kuntoutuminen rintarangan alueen selkäydinvammasta. Kelan julkaisuja, ML:111, 1991.
5
Ahoniemi E, Alaranta H, Hokkinen EM, Valtonen K, Kautiainen H. ­Incidence of traumatic spinal cord injuries in Finland over a 30-year period. Spinal Cord 2008;46:781–4.
6
New PW, Cripps RA, Bonne Lee B. Global maps of non-traumatic spinal cord injury epidemiology: towards a living data repository. Spinal Cord 2014;52:97–109.
7
Koskinen EA, Alen M, Vaarala EM, Rellman J, Kallinen M, Vainionpaa A. Centralized spinal cord injury care in Finland: unveiling the hidden incidence of traumatic injuries. Spinal Cord 2014;52:779–84.
8
DeVivo MJ, Biering-Sorensen F, New P, Chen Y. International Spinal Cord Injury Data Set. Standardization of data analysis and reporting of results from the International Spinal Cord Injury Core Data Set. Spinal Cord 2011;49:596–9.
9
Waring WP,3rd, Biering-Sorensen F, Burns S ym. 2009 Review and Revisions of the International Standards for the Neurological Classification of Spinal Cord Injury. J Spinal Cord Med 2010;33:346–52.
10
THL. TOIMIA-tietokanta. SCIM; Selkäydinvammaisen itsenäisen toimintakyvyn mittari (viitattu 6.4.2017). www.thl.fi/toimia/tietokanta/mittariversio/98/
11
Suomen virallinen tilasto: Väestörakenne. ISSN = 1797–5379. Helsinki: Tilastokeskus (viitattu 18.10.2016). www.stat.fi/til/vaerak/index.htm
12
Divanoglou A, Levi R. Incidence of traumatic spinal cord injury in Thessaloniki, Greece and Stockholm, Sweden: a prospective population-based study. Spinal Cord 2009;47:796–801.
13
Hagen EM, Eide GE, Rekand T, Gilhus NE, Gronning M. A 50-year follow-up of the incidence of traumatic spinal cord injuries in Western Norway. Spinal Cord 2010;48:313–8.
14
Knutsdottir S, Thorisdottir H, Sigvaldason K, Jonsson H,Jr, Bjornsson A, Ingvarsson P. Epidemiology of traumatic spinal cord injuries in Iceland from 1975 to 2009. Spinal Cord 2012;50:123–6.
15
Devivo MJ. Epidemiology of traumatic spinal cord injury: trends and future implications. Spinal Cord 2012;50:365–72.
16
Van Den Berg M, Castellote JM, Mahillo-Fernandez I, de Pedro-Cuesta J. Incidence of traumatic spinal cord injury in Aragon, Spain (1972–2008). J Neurotrauma 2011;28:469–77.
17
Kannus P, Palvanen M, Niemi S, Parkkari J. Alarming rise in the number and incidence of fall-­induced cervical spine injuries among older adults. J Gerontol A Biol Sci Med Sci 2007;62:180–3.
18
Korhonen N, Kannus P, Niemi S, Parkkari J, Sievanen H. Rapid increase in fall-induced cervical spine injuries among older Finnish adults between 1970 and 2011. Age Ageing 2014;43:567–71.
19
Sabre L, Pedai G, Rekand T, Asser T, Linnamagi U, Korv J. High incidence of traumatic spinal cord injury in Estonia. Spinal Cord 2012;50:755–9.
20
Garrison A, Clifford K, Gleason SF, Tun CG, Brown R, Garshick E. Alcohol use associated with cervical spinal cord injury. J Spinal Cord Med 2004;27:111–5.
21
Noonan VK, Fingas M, Farry A ym. Incidence and prevalence of spinal cord injury in Canada: a national perspective. Neuroepidemiology 2012;38:219–26.
22
Biering-Sorensen F, Bickenbach JE, El Masry WS, Officer A, von Groote PM. ISCoS-WHO collaboration. International Perspectives of Spinal Cord Injury (IPSCI) report. Spinal Cord 2011;49:679–83.
23
Consortium for Spinal Cord Medicine. Early acute management in adults with spinal cord injury: a clinical practice guideline for health-care professionals. J Spinal Cord Med 2008;31:403–79.
24
Parent S, Barchi S, LeBreton M, Casha S, Fehlings MG. The impact of specialized centers of care for spinal cord injury on length of stay, complications, and mortality: a systematic review of the literature. J Neurotrauma 2011;28:1363–70.


English summary

Incidence of spinal cord injuries in finland higher than expected

Background

Spinal cord injury (SCI) care was centralised in Finland to take place in three university hospitals from 2011. However, the amounts of epidemiological data concerning traumatic SCI were limited and no data existed concerning non-traumatic SCI. Therefore, this study was conducted at two out of the three SCI units.

Methods

The prospective study was performed in Finland at the Oulu and Tampere University Hospitals’ catchment areas for highly specialised medical care from 1.1.2013 to 31.12.2015. The rehabilitation teams of the SCI units evaluated all the patients with a newly diagnosed SCI and persisting neurological symptoms. The data were recorded according to the International SCI Core Data Set and ICD-10 codes were used.

Results

During the 3-year period, 511 new SCI cases were reported, which gave a mean annual incidence of 92.0/million. Two hundred and three (40%) of the cases were traumatic SCI (TSCI) and 308 (60%) were non-traumatic SCI (NTSCI), with mean annual incidences of 36.5/million and 55.4/million respectively. The mean age of the patients with TSCI was 58.6 years and 73% of them were male. Tetraplegia was present in 65% of the patients, and 32% of the patients were injured under the influence of alcohol. The most common aetiologies were low-level falls (35%), high-level falls (26%) and traffic accidents (21%). In 47.3% of the TSCI cases, the injury was classified as severe (ASIA Impairment Classification A-C), and 49.8% of the patients were ambulatory at discharge. The mean age of the patients with NTSCI was 62.1 years and 58% of them were male. Tetraplegia was determined in 41% of the patients. The most common aetiologies were degenerative spinal stenosis (37%), malignancies (19%) and vertebral disc prolapses (13%). In 20% of the NTSCI cases, the injury was classified as severe (ASIA Impairment Classification A-C), and 65% of the patients were ambulatory at discharge.

Conclusions

The mean annual incidence of SCI was 92/million, which corresponds to 500 new annual cases of SCI in Finland with 40% of the injuries being traumatic. The incidence was higher than expected, and the incidence of NTSCI in particular was higher than the numbers previously published in Western Europe. In addition, the mean age of the patients was higher than expected. The health care system should focus on preventive measures that prevent falls in elderly people and alcohol-related injuries. Spinal cord-related symptoms should also be recognised early to prevent progression of non-traumatic spinal cord injuries.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030