Tieteessä
Pessimisteillä suurempi vaara sepelvaltiotautiin

Pessimistisimmillä miehillä oli yli nelinkertainen riski sairastua sepelvaltimotautiin verrattuna vähiten pessimistisiin, selviää tutkimuksesta.

Ajassa
Ajoterveysohje päivittyi taas

Päivitetty versio sisältää muun muassa pikaohjeen ajokyvyn arviointiin.

Tieteessä
Lasten stressinsäätelyssä kotona ja päivähoidossa on vain pieniä eroja

Päivähoidon muodolla ei ole vaikutusta lasten kortisolitasojen vuorokausivaihteluun.

Tieteessä
Tupakointi lisää yläraajan hermopinteiden riskiä

Kyynärhermopinteen riski yli viisinkertaistui nuorena tupakoinnin aloittaneilla.

Heli Vikeväinen

yleislääketieteen erikoislääkäri

Kiimingin terveyskeskus

Valintani

Näkökulma
Verenpainetta ei vieläkään oteta vakavasti

Vain noin joka toinen potilas ottaa ­verenpainelääkityksensä reseptin ­mukaisella annoksella.

Ajassa
Valviran tehtäviä siirtyy Fimeaan

Hallitus esittää, että terveysteknologiaan liittyviä ohjaus- ja valvontatehtäviä siirretään Valvirasta Fimeaan.

Ajassa
Ermo Haavisto valittiin Satakunnan sairaanhoitopiirin johtajaksi

Sairaanhoitopiirin yhtymävaltuusto valitsi Haaviston virkaan selkeällä äänienemmistöllä.

Ajassa
Lääkäreitä muistutetaan turhista röntgentutkimuksista

Huomattava osa radiologisista tutkimuksista ei ole potilaille tarpeellisia.

Kommentti
Kokonaiskuva on täysin hukassa

– Ellei jotain tehdä ja pian, järjestelmän romahtaminen on näköpiirissä, kirjoittaa Heikki Laine.

Ajassa
Lääkärilehti löytyy Postin lakon ajan verkosta

Näköislehti ilmestyy tavalliseen tapaan perjantaisin.

Ajassa
Postin lakko iskee myös terveydenhuoltoon

STM kehottaa sairaanhoitopiirejä varmistamaan terveydenhuollolle välttämättömien lähetysten kulun lakon aikana.

Ajassa
Homoseksiin liittyvä verenluovutuskielto voi lyhentyä

Fimea päättää määräyksen mahdollisesta uusimisprosessista lähiviikkoina.

Tieteessä
Lasten tehohoito on Suomessa laadukasta

Valtaosalla lapsista on viiden vuoden kuluttua hyvä elämänlaatu.

Maailmassa
Pysähdy hetkeksi

Kansanedustajan ja lääkärin työssä on yllättävän paljon yhteneväisyyksiä, kertoo ensimmäisen kauden kansanedustaja Mirka Soinikoski.

Kolumni
Ajatuksia laatikon ulkopuolelta

Etätyötä tekevät lääkärit kokevat ongelmaksi kollegoiden ennakkoluulot, kirjoittaa Päivi Hietanen.

Ajassa
Missä menet, Eksote?

Lappeenrannan keskussairaalassa 60 lääkäriä kirjelmöi toukokuussa raastavista työoloista. Muuttuiko mikään?

Ajassa
Koululääkäri tekee kotikäyntejä

Janakkalan kunnassa on toteutettu koululääkärin työtä uudella tavalla.

Tieteessä

Lääkäriliitolta jäsenelle