Pääseekö psykiatrisen osaston nuori potilas ulos? Suomalaisten vankien terveydenhuoltopalvelut vaativat parantamista, samoin psykiatristen sairaaloiden potilaiden oikeudet, esimerkiksi ulkoilumahdollisuudet, totesivat eurooppalaiset tarkastajat. Ajankohtaista 26.1.2009 Kommentteja
Tutkimuspotilas on yhä useammin lapsi - Lääketutkimukseen osallistuminen ei ole pikkujuttu. Se on merkittävä asia lapselle ja koko perheelle, toteaa dosentti Pekka Lahdenne HYKS:n Lasten ja nuorten sairaalasta. Lääkäriltäkin tilanne vaatii paljon. Kerttuli Punkari Lehti 4: Ajankohtaista 4/2009 Kommentteja
Kuka muuttaa Kuopioon? Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä päätti maanantaina uuden lääkealan keskuksen perustamisesta Kuopioon. Päätös merkitsee Lääkelaitoksen parisataapäiselle henkilöstölle sorvin siirtymistä pääkaupungista Pohjois-Savoon. Mia Flygar Lehti 4: Ajankohtaista 4/2009 Kommentteja
Tarkastuslista vähentää leikkauskuolemia Leikkauksissa käytetty 19-kohtainen tarkastuslista vähensi komplikaatioiden ja kuolemien määrää tuntuvasti kansainvälisessä tutkimuksessa. Leikkaukseen kuolleiden määrä laski kahdeksassa sairaalassa 1,5 %:sta 0,8 %:iin ja komplikaatioiden määrä väheni 11 %:sta 7 %:iin. Jaana Ahlblad Lehti 4: Ajankohtaista 4/2009 Kommentteja
Koti Tampereen Lääkärientalossa Tampereella Koskikeskusta vastapäätä sijaitsevasta ns. Lääkärientalosta valmistunut historiikki valottaa tehdaskaupungin lääkärikulttuuria vuodesta 1928 alkaen. Sanna-Kaisa Hongisto Lehti 4: Ajankohtaista 4/2009 Kommentteja
Kuluttajien tilaamat geenitestit tekevät lääkäreistä konsultteja Suoraan kuluttajille markkinoitavat geenitestit teilattiin käyttökelvottomiksi kliinisessä työssä, kun geenitestejä käsiteltiin bioeettisessä konferensissa Tanskan Århusissa. Juha-Pekka Honkanen Lehti 4: Ajankohtaista 4/2009 Kommentteja
Äitiyshuollossa kaikki hyvin Suomen äitiyshuolto toimii hyvin, osoittaa hiljattain valmistunut European Perinatal Health Projectín raportti. Ilona Autti-Rämö Lehti 4: Ajankohtaista 4/2009 Kommentteja
Ennaltaehkäisy tulee Pietariinkin Suomalaisten kokemuksia viedään Pietariin yhdeksi malliksi alkoholihaittojen ennaltaehkäisyyn. Saman pöydän ääreen istutetaan viranomaisia, kansalaisaktivisteja ja toimittajia. Pentti Väistö, Tuula Koponen Lehti 4: Ajankohtaista 4/2009 Kommentteja
Auttaako raha laihtumaan? Tiedelehti JAMA:ssa julkaistussa tutkimuksessa osoitettiin, että painonpudotuksesta maksettu pieni rahasumma auttoi koeryhmää laihtumaan. Kannattaisiko palkkiot siis ottaa käyttöön terveydenhuollossa, tutkija Patrik Borg UKK-instituutista? Mari Vehmanen Lehti 4: Ajankohtaista 4/2009 Kommentteja
Sikiöseulonnat eivät täytä asetuksen vaatimuksia Noin joka kymmenes kunnista jättää tarjoamatta raskaana oleville mahdollisuutta päästä varhaisraskauden yleiseen ultraäänitutkimukseen. Ajankohtaista 23.1.2009 Kommentteja
Meluherkkyys yhteydessä naisen sydäntautiriskiin Meluherkkien naisten sydän- ja verisuonitautikuolleisuus oli tilastollisesti merkitsevästi suurempi kuin ei-meluherkkien naisten, kertoo väitöstutkimus. Ajankohtaista 23.1.2009 Kommentteja
Ilmojen halki käy lääkärin tie Liikennelentäjä Antti Tuori oli ensin lääkäri. Ajankohtaista 22.1.2009 Kommentteja
Perheyritys kutsui lääkärin Juha V. Virtanen jatkoi sukupolvien ketjua perheyrityksessä, vaikka lääkärinurakin oli alkanut menestyksellisesti. Ajankohtaista 22.1.2009 Kommentteja
Tutkimuspotilas on yhä useammin lapsi – Lapsi on yhä useammin tutkimuspotilas, eikä häntä kannata yli- eikä aliarvioida, sanoo lääkäri Kati Ahonen. Ajankohtaista 22.1.2009 Kommentteja
Kuka muuttaa Kuopioon? Tähän mennessä parikymmentä Lääkelaitoksen asiantuntijaa on vastannut muuttokutsuun kiitos ei. Ajankohtaista 22.1.2009 Kommentteja
Tarkistuslista vähensi leikkauskuolemia Tulokset perustuvat noin kahdeksaan tuhanteen potilastapaukseen. Ajankohtaista 22.1.2009 Kommentteja
Lääkäreistä geenitestauksen konsultteja? Kuluttajien tilaamat geenitestit saattavat tehdä lääkäreistä konsultteja. Ajankohtaista 22.1.2009 Kommentteja
Auttaako raha laihtumaan? Rahapalkkio laihduttaa, mutta ei kannusta pitkäjänteisyyteen. Ajankohtaista 22.1.2009 Kommentteja
Steroidihoito voi olla turha pikkulapsen hengitysoireisiin virusinfektioissa Pikkulasten virusinfektioon liittyvä hengityksen vinkuminen ei brittitutkimuksessa talttunut steroidilla yhtään nopeammin kuin lumelääkkeellä. Ajankohtaista 22.1.2009 Kommentteja
Mihin Suomessa kuollaan? – Syyt muuttuneet 20 vuodessa Alkuperäistutkimus Mihin Suomessa kuollaan? – Syyt muuttuneet 20 vuodessa Kuolleisuus Alzheimerin tautiin kuusinkertaistui. Avoin artikkeli
Väliaikainen tutkintotodistus ei kelpaa enää Valviralle Terveydenhuolto Väliaikainen tutkintotodistus ei kelpaa enää Valviralle EU-maissa lääketiedettä tai hammaslääketiedettä opiskelleiden laillistamisen käytännöt muuttuvat. Avoin artikkeli
Onko syöpäkudoksissa sittenkään mikrobeja? Lääketieteen maailmasta Onko syöpäkudoksissa sittenkään mikrobeja? Virheelliset tulokset johtivat tutkimusten takaisinvetoon.
Luottamus diabeteshoidon saatavuuteen heikentynyt Terveydenhuolto Luottamus diabeteshoidon saatavuuteen heikentynyt Lääkäripalvelujen saatavuudessa on merkittäviä ongelmia Diabetesbarometrin mukaan. Avoin artikkeli
Oma Häme valitti Valviran uhkasakosta Terveydenhuolto Oma Häme valitti Valviran uhkasakosta Jonojen purku jatkuu erikoissairaanhoidossa. Avoin artikkeli
Uemsilta uusia avauksia Jäsen Uemsilta uusia avauksia Euroopan erikoislääkäriliiton toiminta laajenee. Avoin artikkeli