Aivot, aura ja migreeni (pääkirjoitus SLL 11/2002)
Migreenikohtauksista kärsii 10–20 % ihmisistä. Sairauden tavallisuudesta ja uutterasta tutkimuksesta huolimatta erityisesti aivojen merkitys päänsäryn synnyssä on jäänyt epäselväksi, etenkin kun varsinaisen aivoaineksen ei ole katsottu tuntevan kipua (1,2). Sen sijaan aivokalvoihin ulottuvat trigeminus-hermon aksonit ovat kipusäikeitä. Aivokalvojen verisuonten ärsyttäminen saa aikaan sykkivän toispuolisen, aidon migreenin kaltaisen päänsäryn. Trigeminovaskulaarisesta järjestelmästä onkin tullut migreenin avainsana (2).Klassinen migreenikohtaus (15–20 % potilaista) käynnistyy auralla: näkökentässä välkkyy ja liikkuu erilaisia valoilmiöitä, usein sahalaitakuvio, vajaan puolen tunnin ajan, ennen kuin päänsärky ja pahoinvointi vyöryvät potilaan kimppuun. Auran uskotaan selittyvän sähköisesti, aivokuoren neuronien etenevän ja laajenevan depolarisaation pohjalta (1,3). Päänsäryn arvellaan puolestaan johtuvan aktivoituneiden trigeminushermosäikeiden ja syöttösolujen erittämistä ärhäköistä tulehduksen välittäjäaineista. Ne käynnistävät aivokalvojen tulehdusreaktion, joka tuottaa kivun (1). Tuore tutkimus on setvinyt auran ja päänsäryn suhteita (2): saako migreeni alkunsa aivoissa, kenties niiden kiihkeästä käytöstä?
Rotat otettiin perustellusti avuksi, sillä niiden aivokalvojen hermotus on perin samankaltainen kuin ihmisellä (2). Kun aivokuoren neuronien etenevä depolarisaatio (aura) laukaistiin, sitä seurasi aivokalvojen tulehdusreaktio: verisuonten laajeneminen, turvotus ja valkuaisten tihkuminen suoniston ulkopuolelle. Muutokset kyettiin estämään neurokiniini-1:n reseptorin salpaajalla, tai jos edeltänyt neuronien depolarisaatio sammutettiin glutamaattireseptorin antagonistilla (2). Näin samalla keksittiin uusia mahdollisia lääkeryhmiä migreenikohtauksen estoon ja hoitoon. Tulehduskipulääkkeiden vaikutus on jo ennestään tuttu, ja triptaanien tiedetään estävän tulehdusvälittäjäaineiden vapautumista ja vaimentavan tulehdusreaktiota (1). Aivokalvojen alkuärsytys viestittyy hermosäikeitä pitkin aivojen ja aivorungon tumakkeisiin; niistä lähtevät afferentit, takaisin aivokalvoille johtavat hermoradat aktivoituvat ja tulehdusreaktio voimistuu ja laajenee – syntyy noidankehä (1,2).
Juuri aivokuoren neuronien toiminta laukaisee ensisijaisesti aivokalvojen verisuonten laajenemisen, totesivat tutkijat innokkaasti (4). Päänsäryn synty on kuitenkin vasodilataatiota mutkikkaampaa. Siinä keskeistä on aivorungon tumakkeiden toiminta ”vahvistimena” (4), ja ehkä kipuaistimuskin välittyy tumakkeiden kautta (1,2). Löydösten perusteella voidaan myöhemmin tutkia, miten esimerkiksi stressi, depressio ja unen puute altistavat migreenikohtauksille. Auran luonnollinen käynnistyminen onkin avainkysymyksiä, johon myös geenitutkimus saattaa tuoda vastauksia (1,5). Aivojen uudet kuvantamismenetelmät puolestaan tarkentanevat kuvaa aivokuoren tapahtumista juuri ennen migreenikohtausta ja päänsärkyä. Valtaosalla migreenipotilaista ei ole ainakaan oireista auraa: onkohan heidän päänsärkynsä muutenkin erilaista (1,4)?
Bolayn ym. (2) kuvaama migreenikohtauksen synty on kiinnostava ja yhtenäinen neurofysiologinen ja neurokemiallinen ketju. Ketju saattaa yhdistää mielen, aivotoiminnan, ja anatomisen sairauden – psyyken ja sooman.
KIRJALLISUUTTA
1 Iadecola C. From CSD to headache: a long and winding road. Nat Med 2002;8:110–2.
2 Bolay H, Reuter U, Dunn AK, Huang Z, Boas DA, Moskowitz MA. Intrinsic brain activity triggers trigeminal meningeal afferents in a migraine model. Nat Med 2002;8:136–42.
3 Lauritzen M. Pathophysiology of the migraine aura. The spreading depression theory. Brain 1994;117:199–210.
4 Senior K. New understanding into the mechanics of migraine. Lancet 2002;359:500.
5 Terwindt GM, Ophoff RA, van Eijk R, ym. Involvement of the CACNA1A gene containing region on 19p13 in migraine with and without aura. Neurology 2001;56:1028–32.
Pekka Leinonen
