Ajan­kohtai­sta

Ammatti vaikuttaa munuaissyövän riskiin

Lääkäreillä 19 prosenttia suurempi riski sairastua kuin väestössä keskimäärin.

Tiiamari Pennanen
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Munuaissyövän ja munuaisaltaan syövän riski vaihtelee ammattien välillä, havaitsi MD Irmina Michalek epidemiologian väitöstutkimuksessaan. Tutkimuksen mukaan tupakoinnilla vakioitu kyseisten syöpien ilmaantuvuus on selvästi suurentunut monissa korkean koulutuksen vaativissa ammateissa ja turvallisuusalan työntekijöillä.

Väitöskirjassa käytettiin Nordic Occupational Cancer Study (NOCCA) -tutkimuksen aineistoa kaikista Pohjoismaista. Tutkimusväestöön kuului 14,9 miljoonaa ihmistä.Koko aineistossa oli mukana 85 940 munuaissyöpätapausta ja 11 237 munuaisaltaan syöpätapausta.

Tampereen yliopiston tiedotteen mukaan väitöskirja on toistaiseksi maailmanlaajuisesti eniten syöpätapauksia sisältävä tutkimusprojekti ammatin yhteydestä munuaissyövän ja munuaisenaltaan syövän ilmaantuvuuteen.

Munuaissyövän riski oli hammaslääkäreillä 32 prosenttia, toimittajilla 20 prosenttia ja lääkäreillä 19 prosenttia suurempi kuin väestössä keskimäärin, kun huomioitiin ammattiryhmittäiset erot tupakoinnissa. Metsureilla taas riski oli 18 prosenttia pienempi.

Lue myös

Tupakoinnilla vakioitu munuaisaltaan syövän riski oli suurentunut lääkäreillä 63 prosenttia, taiteilijoilla 43 prosenttia ja turvallisuusalan työntekijöillä 38 prosenttia. Keskimääräistä pienempi riski oli metsureilla (49 prosenttia), maanviljelijöillä (24 prosenttia) ja kouluttamattomilla rakennusalan työntekijöillä (22 prosenttia).

Tupakointi ei selitä kaikkea ammattiryhmien välistä vaihtelua. Monia kohonneen riskin ammatteja yhdistää työn alhainen fyysinen rasittavuus.

MD Irmina Maria Michalekin epidemiologian alaan kuuluva väitöskirja Occupational exposures and risk of kidney and renal pelvis cancer in the Nordic countries tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa torstaina 31. lokakuuta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030