Arvoperustan murtuminen turhauttaa terveydenhuollon työntekijöitä Joka kolmas jatkaisi silti omassa työssään
Valtaosa julkisessa terveydenhuollossa työskentelevistä lääkäreistä ja hoitajista katsoo kuntien taloussäästöjen murentavan työnsä arvopohjaa. Peräti 87 prosenttia työntekijöistä ja 83 prosenttia esimiehistä on tätä mieltä. Vain kahdeksan prosenttia henkilökunnasta ei näe arvopohjan murenevan.
Tämä näkemys on saatu Työterveyslaitoksen kyselytutkimuksessa, joka toteutettiin yhdessä Stakesin kanssa syksyllä 1999. Tulokset julkistettiin tällä viikolla. Tutkimukseen vastasi 1 531 julkisen terveydenhuollon työntekijää eri puolilta Suomea. Vastaajista yli kolmasosa oli joko perus- tai sairaanhoitajia; lääkäreitä vastaajista oli vajaat 10 prosenttia.
Mitä tuo arvopohja sitten tarkoittaa?
- Arvopohja on termi, joka tähän tutkimukseen tuli mukaan oikeastaan niiden keskustelujen pohjalta, joita olemme muissa yhteyksissä käyneet terveydenhuollon työntekijöiden kanssa, vastaa professori Gustav Wickström Turun aluetyöterveyslaitokselta.
- Emme sitä ole tässä tarkemmin määritelleet, sillä käsitteenä se varmasti tarkoittaa eri ihmisille ja eri alojen ammattiryhmille erilaisia asioita. Kyse on kuitenkin sellaisesta työn tekemisen perustasta, jolla näyttää olevan suuri merkitys työtyytyväisyydelle. Vaikka määrittely lienee erilainen, yhteistä on, että näin suuri joukko kokee arvoperustansa murtuvan, Wickström huomauttaa.
Hänen mukaansa arvoperusta kuitenkin liittyy paljolti työntekijän käsitykseen työnsä arvokkuudesta, työn merkityksestä ja siihen, mikä kullekin ammattikunnalle on tärkein arvo, jotta työntekijä tuntee tekevänsä työtään hyvin. Julkisen terveydenhuollon keskeisenä arvona Wickström mainitsee ennenkaikkea hoidon tasa-arvoisuuden.
- Kun vielä parikymmentä vuotta sitten julkisen terveydenhuollon työntekijät saattoivat todeta tarjoavansa yhtä hyvää hoitoa kaikille, ovat kuntatalouden kustannuskriisi ja erikoissairaanhoidon kallistuminen tuoneet vahvoja priorisointitarpeita hoitotyöhön. Tuosta priorisoinnista ei edelleenkään keskustella avoimesti, joten jokainen lääkäri ja hoitaja joutuu painimaan yksin tämän ongelman kanssa. He eivät saa yhteiskunnan tai välttämättä edes työpaikan ylätasolta riittävästi ohjenuoria ja tukea sille jokapäiväiselle priorisoinnille, jota joutuvat potilastyössä tekemään, sanoo Gunnar Wickstöm.
Kuntapäättäjät eivät tunne potilaiden tarpeita
Miksi sitten tukea arkipäivän, mikrotason, priorisoinnille ei näytä tulevan?
Terveydenhuollon työntekijöillä on yksi selitys: kunnallispoliittiset päättäjät eivät tunne potilaiden tarpeita. Tätä mieltä on 90 prosenttia vastaajista. Erityisen synkkänä tilanne koetaan kuntien kotipalvelussa ja terveyskeskusten vuodeosastoilla.
- Tätä tulosta yhdistettynä tunteeseen arvopohjan murenemisesta voi pitää melkoisena yllätyksenä, sanoo Gustav Wickström. Hän toteaakin, että viimeistään nyt hälytyskellojen pitäisi soida kunnissa ja kuntayhtymissä.
- Miten ihmisiä kohta enää saadaan terveydenhuoltoon töihin, jos kokemukset ja tuntemukset ovat näin synkkiä? Wickström pohtii.
Hänen mielestään nyt pitäisikin puuttua sekä hoitajien että lääkärien koulutuksessa ja työnohjauksessa työn eettiseen kuormittavuuteen. Henkilökunnan työnteon arki ei enää muodostu vain potilaiden tutkimisesta ja hoitamisesta ja siihen liittyvästä paperityöstä. Aikaa ja energiaa kuluu myös selvitettäessä itselle ja muille, mihin kunnan tai kuntayhtymän rahat riittävät ja mihin eivät.
- Näyttää siltä, että julkisessa terveydenhuollossa toimivat eivät edellytä vain sitä, että heitä itseään kohdellaan oikeudenmukaisesti. He haluavat myös oikeuden kohdella potilaitaan oikeudenmukaisesti, eli niiden arvojen mukaisti, joita he ovat oppineet noudattamaan ammattiinsa valmistuessaan ja alalle tullessaan, sanoo Wickström.
Työ on silti myös antoisaa
Tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista terveydenhuollon työntekijöistä myös kokee, että potilaita on liikaa. Erityisen kuormittavina koettiin terveyskeskusten vuodeosastot. Potilaiden määrästä aiheutuva rasitus oli yhteydessä erityisesti kiireeseen, oman palvelun laatuun, vastuun rasittavuuteen ja oman työn hallintaan.
Vaikka terveydenhuollossa koetaan työ sekä fyysisesti, henkisesti että myös eettisesti kuormittavaksi, työssä on myös paljon tyydytystä tuottavia elementtejä. Gunnar Wickströmin mukaan tämä johtuu varmastikin siitä, että alalle tulleet ammattilaiset kokevat ihmisten auttamisen tärkeäksi. Vastaajista suurin osa, 76 prosenttia, kokee olevansa varsin tyytyväinen antamansa palvelun laatuun. Täysin tyytymättömiä on vain 14 prosenttia. Ja vain kuusi prosenttia katsoo voivansa vain harvoin luoda toimivia potilassuhteita.
Tutkimuksessa kysyttiin myös halukkuutta vaihtaa alaa tai luopua työstä kokonaan. Joka kolmas olisi kuormitustekijöistä huolimatta valmis jatkamaan nykyisessä työpaikassa ja tehtävissä. Tosin vielä suurempi osa, 39 prosenttia, siirtyisi mieluiten osa-aikatyöhön. Joka kymmenes luopuisi työnteosta kokonaan, mikä heijastelee varmasti osittain terveydenhuollon väen ikääntymistä.
Tutkimuksen vastaukset on luokiteltu toimintasektoreittain, ei ammattikunnittain. Gunnar Wickströmin mukaan tulosten ristiintaulukointi ammattikunnittain saattaisi myös olla kiinnostavaa, mutta nyt julkistetussa aineistossa sitä ei ole tehty.
