Dengue ja sen komplikaatiot yleistymässä

Dengueinfektion klassisia oireita ovat noin viikon itämisajan jälkeen kuume, pahoinvointi, päänsärky, lihas- ja nivelsäryt sekä ihottuma. Tänä vuonna Suomessa on diagnosoitu yhdeksän tapausta, mukaan lukien yksi kuolemaan johtanut infektio. Sekä dengue että erityisesti dengue-verenvuotokuume/shokkioireyhtymä ovat jatkuvasti yleistyneet hälyttävällä vauhdilla.

Dengue-kuumeeseen sairastuu vuosittain maailmassa WHO:n arvion mukaan 50-100 miljoonaa ihmistä, 250000- 500000 saa vakavamman dengue-verenvuotokuumeen/shokkioireyhtymän (dengue hemorrhagic fever/dengue shock syndrome eli DHF/DSS). Dengue-riskialueilla subtrooppisilla ja trooppisilla alueilla elää lähes puolet maapallon väestöstä ja eräillä endeemisillä alueilla dengue komplikaatioineen on lapsuusiän merkittävä tappajatauti. Sekä dengue että erityisesti DHF/DSS ovat jatkuvasti yleistyneet hälyttävällä vauhdilla. Tartunta saadaan Aedes-hyttysistä, jotka lisääntyvät myös kaupunkialueilla, etenkin slummien epämääräisissä vesivarastoissa, kuten hylätyissä autonrenkaissa ja juomapulloissa. Denguen torjunta on pääosin hyttysten torjuntaa; toisin kuin malariasääsket, Aedes-hyttyset ovat aktiivisia päiväsaikaan, eniten kuitenkin ilalla, ja suojautumiseen kuuluu pitkälahkeiset ja -hihaiset vaatteet ja hyttyskarkotteet.

Denguevirukset kuuluvat flaviviruksiin ja niitä on neljä erillistä, mutta lähisukulaista virusta (denguevirus 1-4). Infektio yhdellä dengue-viruksella antaa elinikäisen immuniteetin samaa tyyppiä vastaan, mutta saattaa toisaalta pahentaa oireita toisen tyypin dengue-virusinfektion yhteydessä. Tämä on ollut myös rokotekehittelyn este: rokotteen pitäisi kattavasti torjua infektiot kaikkia neljää denguevirusta vastaan.

Dengueinfektion klassiset oireet ovat noin viikon itämisajan jälkeen kuume, pahoinvointi, päänsärky, lihas- ja nivelsäryt sekä ihottuma. Suuri osa infektioista on oireettomia tai vähäoireisia ja jää vaille diagnoosia. Parille prosentille (joilla on usein aiempaa toisen tyypin dengue-immuniteettia) voi kehittyä muutaman päivän sairastamisen jälkeen dengue-verenvuotokuume tai -shokkioireyhtymä, johon liittyy kuumeen ja verenvuoto-oireiden ohella matala trombosyyttitaso ja kapillaarien vuotaminen (turvotukset, matala albumiini, korkea hematokriitti). Kuolleisuus tähän on 2-40 %, tärkeintä on oikea-aikainen nestehoito.

Denguen diagnostiikka perustuu serologiaan, myös PCR- ja virusviljely ovat mahdollisia. Dengue-vasta-aineet voivat ristireagoida muiden flavivirusinfektioiden ja -rokotusten kanssa (mm. puutiaisenkefaliitti-, Japanin enkefaliitti-, keltakuumevirukset), mutta yleensä potilaan antama matkustusanamneesi johtaa oikeaan diagnoosiin. Jos mahdollisesta tartunnasta on kulunut yli kaksi viikkoa tai kuumetta kestänyt yli kaksi viikkoa, kyseessä ei ole dengue. Primaari-infektiossa nähdään vahva IgM- ja IgG-vasta-aineresponssi; sekundaari-infektiossa IgM-vaste voi olla vähäinen, mutta IgG-vaste sitäkin massiivisempi.

Dengue-infektiota voi esiintyä monissa kaukomatkakohteissa ja sitä diagnosoidaan suomalaismatkailijoillakin 10- 15 tapausta vuosittain (Ruotsissa 30- 60), mutta todennäköisesti useampi saa infektion tietämättään tai ilman dengue-diagnoosia. Tänä vuonna tapauksia on Suomessa diagnosoitu 9, mukaanlukien yksi kuolemaan johtanut infektio. Epidemioiden yhteydessä virus leviää nopeasti ihmisestä toiseen hyttysten välityksellä kaupunkioloissa; suurin riski komplisoituneeseen dengueen on kuitenkin paikallisväestöllä, joka on ollut alttiina useammille dengue-epidemioille. Viime aikoina tuhansien tapausten epidemioita on raportoitu erityisesti Taiwanista, Intian Länsi-Bengalista, Bangladeshista, Filippiineiltä, Hondurasista, El Salvadorista ja Trinidadista, mutta epidemiat ovat yltäneet myös mm. USA:n Havaijille ja Australian pohjoisosiin.