Ajan­kohtai­sta

Helsingin yliopisto ja Terveystalo solmivat yhteistyösopimuksen

Tavoitteena on lisätä yhteistyötä lääketieteen koulutuksessa ja tutkimuksessa.

Tiiamari Pennanen
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Helsingin yliopisto ja Terveystalo ovat solmineet yhteistyösopimuksen erikoislääkärikoulutuksen ja lääketieteen peruskoulutuksen lisäämisestä. Tähän mennessä yhteistyötä on jo tehty työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksessa. Opiskelijat ovat esimerkiksi vierailleet Terveystalon asiakasyritysten työpaikkakäynneillä.

Nyt tehdyllä sopimuksella pyritään vahvistamaan ja laajentamaan yhteistyötä myös lääketieteen perusopetuksessa sekä osana muiden erikoisalojen opetusta.

Lue myös

Koulutuksen lisäksi tavoitteena on laajentaa yhteistyötä akateemiseen tutkimukseen. Tutkimuksessa voitaisiin hyödyntää Terveystalon laajaa työterveyshuollon tietoallasta yhteistyössä yliopiston big data -tutkijoiden kanssa, kertoo Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Risto Renkonen tiedotteessa.

– Tällaista tutkimusta ei ole aiemmin tehty. Myös kliiniset tutkimukset perusterveydenhuollossa hyvin laajoilla avoterveydenhuollon potilasmäärillä on mahdollisuus, jollaista suurimmalla osalla tiedekunnan tutkijoista ei aikaisemmin ole ollut, Renkonen sanoo.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030