Isyystutkimuslaki uudistui

Isyystutkimukset perustuvat DNA-tutkimuksiin. Ne tehdään yleensä verinäytteestä. Ne voidaan tehdä myös suun limakalvolta tai ihmisen kudoksesta otetusta näytteestä. Veritutkimuslain, jolla isyyskysymykset on tähän asti selvitty, korvaa laki oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta 1. lokakuuta.

Isyys voidaan nykytekniikalla selvittää silloinkin, kun se ei aiemmin ole ollut mahdollista. Näyte voidaan esimerkiksi ottaa sairaalassa säilyneestä kudosnäytteestä. Lähisukulaisten näytteitä analysoimalla voidaan saada näyttöä kuolleen miehen isyydestä.

Tuomioistuin voi määrätä tutkimukseen ja lastenvalvoja voi tilata tutkimuksen tutkittavan suostumuksella. Tutkimus tehdään ensisijassa lapsesta, lapsen äidistä ja miehestä, joka on isyyttä koskevassa oikeudenkäynnissä asianosainen tai joka on oletettavasti lapsen isä.

Näytteen voi ottaa laillistettu tai luvan saanut lääkäri tai hänen välittömässä valvonnassaan muu terveydenhuollon ammattihenkilö. Ennen näytteen ottamista lääkärin on todettava tutkittavan henkilöllisyys. Oikeusgeneettisen tutkimuksen tekee joko Kansanterveyslaitos tai Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitos.

Jos miestä ei kuoleman tai kateissa olon vuoksi voida tutkia, voidaan tutkimus tehdä uuden lain mukaan hänen kudoksestaan aiemmin otetusta näytteestä. Se voidaan tehdä myös vainajasta, jota ei ole vielä haudattu tai tuhkattu.

Jos aiempaa näytettä ei ole saatavilla, voidaan miehen sukulaiset tutkia. Tämä edellyttää aina tutkittavan suostumusta.

Tutkittavaksi määrättävällä henkilöllä on mahdollisuus tulla kuulluksi.

Tuomioistuin voi velvoittaa tutkittavan saapumaan näytteen ottamiseen sakon uhalla. Jos hän ei noudata määräystä, näyte voidaan ottaa vastoin hänen tahtoaan. Lääkärillä on oikeus saada poliisilta virka-apua näytteen ottamiseksi.