1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Jopa joka viidennen työkyky heikentyy hellejaksoina
Ajan­kohtai­sta

Jopa joka viidennen työkyky heikentyy hellejaksoina

Työterveyslaitos tutkii kuumassa työskentelyn vaikutuksia muun muassa sairaalassa.

Jopa joka viidennen työkyky heikentyy hellejaksoina Kuva 1 / 1 Kuva: Adobe/AOP

Työterveyslaitoksen tuoreessa tutkimuksessa on selvitetty kuumassa työskentelyn vaikutuksia työviihtyvyyteen ja työturvallisuuteen.

Aiemmin on tiedetty, että korkea työskentelylämpötila heikentää työn tuottavuutta, toimintakykyä, työmotivaatiota ja viihtyvyyttä.

Nyt tekeillä olevan tutkimuksen mukaan joka viidennellä työntekijällä terveydentila oli sellainen, että kuuma haittasi työskentelyä.

– Työskentely kuumissa oloissa on erityisen haastavaa henkilöillä, jotka kärsivät esimerkiksi sydän- ja verisuonitaudeista, kertoo tiedotteessa tutkimushanketta johtava erikoistutkija Sirkka Rissanen Työterveyslaitoksesta.

Kyselyn mukaan 87 prosenttia pesulatyöntekijöistä kokee kuumuuden olevan ongelma kesäaikaan. Kukaan ei kuitenkaan ollut sairauslomalla kuuman vuoksi.

Sairaalan työntekijöitäkin tutkitaan

Tutkimushankkeeseen "Työviihtyvyyden ja -turvallisuuden lisääminen kuumissa sisätöissä" liittyvä kyselytutkimus on tähän mennessä toteutettu kahdessa pesulassa (N=78). Kysely toteutetaan myöhemmin myös yhdessä sairaalassa.

Tutkijat tekivät myös olosuhde- ja henkilömittauksia. He selvittävät vielä yksilöllisiä vaikutuksia kuumansietoon ja kuumakuormittumiseen vaikuttavia tekijöitä työpaikalla.

Lue myös

– Tavoitteemme on löytää henkilökohtaisia ratkaisuja muun muassa suojainten valinnalla, älyteknologiaa hyödyntäen tai jäähdyttävien järjestelmien avulla, Rissanen kertoo.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa tutkitaan hellejaksojen vaikutusta sisätyötilojen ilman lämpötilan kohoamiseen ja siitä johtuvaan työntekijöiden kuumakuormittumiseen.

Suomessa kuumatöissä arvioidaan olevan noin 60 000 työntekijää. Määrä kasvaa huomattavasti kesähelteillä. Pesuloiden lisäksi korkeita työskentelylämpötiloja esiintyy esimerkiksi sairaaloissa ja ravintoloissa.

Kirjoittajat
Minna Pihlava

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Viiden kysymyksen taktiikalla

Ylidiagnostiikkaa ja ylihoitoa voi hillitä ­pysähtymällä hetkeksi ennen päätöksentekoa.

Tieteessä
Juoksu antaa virtaa väittelijälle

– Juoksu antaa enemmän kuin ottaa, toteaa Sami Saku.

Tieteessä
Voiko korvatulehduksia estää ihmisen omalla bakteerilla?

Oulun yliopistossa tutkitaan, voiko lasten korvatulehduksia estää elimistön omalla bakteerilla.

Pääkirjoitus
Terveiden hoitamisen vaarat

Perusteettomien lääketieteellisten tutkimusten markkinointia on rajoitettava.

Työssä
Selittää ­vai ennustaa?

Selitysmalleja ei juuri pohdita tai esitetä, toteaa Aleksi Reito.