Ajan­kohtai­sta

Keski-Suomi vetäytymässä Asterista

Sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnunen on pettynyt.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallitus esittää sairaanhoitopiirin valtuustolle, että piiri ei etene Aster-järjestelmän hankinnassa.

Jos valtuusto hyväksyy päätöksen, hankinta peruuntuu kokonaan. Valtuusto kokoontuu seuraavan kerran 15. lokakuuta.

Sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnunen on pettynyt.

– Olen kansalaisten puolesta harmissani ja pettynyt, hän sanoo.

Hän kannatti hankintaa, mutta laati hallituksen hyväksymän esityksen kuntien vastustuksen vuoksi.

Kinnusen mielestä järjestelmä olisi ollut iso harppaus eteenpäin. Tällä hetkellä Keski-Suomessa on useita erillisiä potilastietojärjestelmiä.

– Hyvinvointialueen on pakko miettiä, mitä sen suhteen aikoo tehdä, Kinnunen sanoo.

Aster-järjestelmä olisi maksanut Keski-Suomelle 170 miljoonaa euroa kymmenessä vuodessa. Toisaalta nykyjärjestelmä tuottaa kuluja, vaikka rahalla ei saada mitään uutta.

Nykyisen järjestelmän ylläpito- ja päivityskustannukset ovat Juha Kinnusen mukaan reilut kymmenen miljoonaa euroa vuodessa eli kymmenessä vuodessa yli sata miljoonaa euroa.

Jos yksi peruu, kaikki peruvat

Aster-projektissa on kyse neljän sairaanhoitopiirin yhteishankinnasta.

Pohjois-Karjalan Siun soten, Etelä-Savon Essoten, Vaasan sairaanhoitopiirin ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirin yhteisen hankkeen toteutumisen edellytys on, että kaikki piirit ovat mukana.

Jos Keski-Suomi perääntyy, hankinta peruuntuu kaikilta.

Siun sote ja Essote ovat aiemmin tehneet puoltavat päätökset. Vaasa on Ylen mukaan lykännyt päätöksentekoa.

Lääkärilehti kertoi aiemmin, että joukko Siun soten lääkäreitä vastusti Aster-hankintaa. He moittivat järjestelmän käytettävyyttä.

Ulkopuolinen selvitys tulossa

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri käynnistää Aster-hankkeen päätöksenteosta ulkopuolisen selvityksen.

Juha Kinnunen teki itse aloitteen asiasta. Alueella on käyty keskustelua, miten ja missä vaiheessa kunnille on tiedotettu järjestelmän kustannuksista. Kinnunen kuvaa keskustelua "kohtalaisen kiihkeäksi ja poliittisesti värittyneeksi".

Lue myös

Esimerkiksi Jyväskylän kaupunginvaltuusto lisäsi kielteiseen Aster-päätökseen ponnen, jonka mukaan sairaanhoitopiirin johto ei nauti Jyväskylän kaupungin luottamusta.

Kinnusen mukaan hinnat ovat olleet päätösdokumentaatiossa oikein.

Sekaannusta on koitunut aiheesta kiertäneistä esittelyaineistoista, joissa on ollut esillä ensimmäisen kuuden vuoden kustannukset. Tästä syntyi Kinnusen mukaan alueella väärää käsitystä, että kuuden vuoden kustannukset olisivat investoinnin kokonaiskustannus kymmenen vuoden ajalta.

Lisäys 1.10. kello 11.35: Tekstiin on lisätty maininta Jyväskylän kaupunginvaltuuston ponnesta ja viimeiseen virkkeeseen maininta 'Kinnusen mukaan'.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030