Ajan­kohtai­sta

Lääkäriliitto: aborttilakia uudistettava kansalaisaloitteen mukaisesti

Perustelujen vaatimisesta ja kahden lääkärin tapaamisesta halutaan luopua.

Anne Seppänen
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Lääkäriliitto pitää perusteltuna tuoreen kansalaisaloitteen (OmaTahto 2020) vaatimusta aborttilain uudistamisesta.

Kansalaisaloitteessa esitetään, että vuodelta 1970 peräisin oleva laki raskauden keskeyttämisestä päivitettäisiin.

Lakia esitetään muutettavaksi siten, että raskaana oleva saisi pyytäessään keskeytyksen alle 12 viikkoa kestäneessä raskaudessa. Laista halutaan poistaa vaatimukset perusteluista ja kahden lääkärin erillisistä lausunnoista.

Lääkäriliitossa nähdään riittäväksi, että nainen tapaa yhden lääkärin, joka voi tarjota asiantuntemusta ja tukea vaikeassa elämäntilanteessa. Keskeytystä haluavalle naiselle tulee tarjota muutenkin psykososiaalista tukea ja ehkäisyneuvontaa.

Vakaumus tulisi huomioida työnjohdollisesti

Lääkäriliiton kannanoton mukaan lain vaatimus keskeyttämisen suorittamisesta toimenpideluvan saaneessa sairaalassa ei myöskään vastaa enää nykypäivän tilannetta, kun 97 prosenttia keskeytyksistä tehdään lääkkeellisesti eikä raskaudenkeskeytys välttämättä edellytä sairaalaan menemistä.

Lue myös

Kun tilanne edellyttää raskauden keston ja sijainnin määritystä esimerkiksi ultraäänitutkimuksella, on raskaudenkeskeytykset jatkossakin jossain määrin syytä keskittää.

Jos lääkärin oma vakaumus ei salli sitä, että hän osallistuu raskaudenkeskeytysten järjestämiseen, asia tulisi pyrkiä hoitamaan työnjohdollisin ja kollegiaalisin keinoin.

Kansalaisaloitteen kannatusilmoitusten määrä on ylittänyt vaaditun 50 000 ilmoituksen alarajan, joten kansalaisaloite tulee etenemään eduskunnan käsittelyyn.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030