Mentori tasoittaa opintopolkua
Vapaaehtoiset lääkärit ryhtyivät mentoreiksi Oulun yliopiston lääke- tieteellisen tiedekunnan opiskelijoille. Molemminpuolisesti opettavainen kokeilu onnistui, ja nyt mentoreita etsitään lisää.
Toisen vuoden lääketieteen opiskelija Eemeli Saastamoinen tiesi syksyllä, että lukuvuodesta tulee rankka. Tieto Saastamoisen pienryhmän osallistumisesta mentorointikokeiluun sai hänet mietteliääksi. Vielä lisää yksi asia, joka pitää muistaa.
Ensitapaamisen jälkeen olo oli helpottunut. Saastamoinen sai mentoroinnista raamit sille, mikä on tärkeää ja mikä ei.
- Antaahan se mittasuhteita, kun vanhempi, kokenut kollega kertoo, ettei kukaan ole täydellinen ja että kaikille sattuu virheitä, Saastamoinen sanoo.
Hän kertoo, että viesti armosta omaa itseä kohtaan on ollut tervetullut. Siirtyminen lukiosta yliopistoon oli vaikea paikka.
- Lukiossa oli päässyt vähällä työllä erittäin hyviin tuloksiin. Sitten saat kovalla työllä ok-tuloksia. On sitä joutunut miettimään, Saastamoinen sanoo.
Opiskelukaveri Sonja Sassi nyökyttelee vieressä. Hän sanoo, että mentorin kanssa keskustelu omassa, tutussa pienryhmässä avaa uusia näköaloja. Vapaa keskustelu on osoittanut, että opiskelukaverit huolehtivat aivan samoista asioista.
Epäonnistumiset tuntuivat raskailta
Sassille mentorointi on ollut eräänlainen tarkastuspiste, jolla punnitaan juuri täydellisyyden tavoittelun tarpeellisuutta. Hän olisi kaivannut sellaista jo fuksivuotena.
- Silloin ainakin itselläni täydellisyyden tavoittelu oli suurimmillaan ja epäonnistumiset otti raskaastikin. Nyt opiskelu on tuntunut rennommalta.
Samasta pienryhmästä Henna Sarja sanoo, että hänellä ei ole suvussa tai lähipiirissä lääkäreitä, joten mentori on ollut tärkeä tiedonlähde.
- Mentorilta voi kysellä sellaistakin, mitä ei opettajalta ryhmätilanteessa kehtaa kysyä.
Sarjan, Sassin ja Saastamoisen opintojen tutor taas on solututkija, jonka ohjaus keskittyy opintoihin. Sarja sanoo, että on ollut tärkeää saada kuulla kokeneelta lääkäriltä itsensä armahtamisen tärkeydestä.
- Opinnoissa on keskitytty suuren tietomäärän sisäistämiseen kovalla tahdilla, eikä opiskelijoiden jaksamiseen ole kiinnitetty juurikaan huomiota.
Taustalla huoli jaksamisesta
Opiskelijoiden pienryhmän mentori on anestesiologi Annu Tertsunen, piiriylilääkäri ja mentorialoitteen tekijä. Hän kertoo, että kokeilun taustalla ovat sekä valmistuneiden lääkäreiden huoli opiskelijoiden työelämäkokemuksesta että opiskelijoiden omat toiveet.
Mentoroinnin toivotaan parantavan vastavalmistuneiden lääkärien työssä jaksamista, kun jo opiskeluaikana on saanut tietää ammatin raskaistakin puolista.
Tertsunen tiivistää, että mentoroinnissa tavalliset lääkärit antavat omalla persoonallaan ja kokemuksellaan opiskelijoille realistisen käsitystä tulevasta työstä ja lääkäriydestä.
- Neljännen vuoden jälkeen opiskelija menee oikeisiin töihin. Viimeistään silloin hän joutuu miettimään, millainen lääkäri olen, mitä osaan ja mitä päätöksiä vain tehdä itsenäisesti, Tertsunen sanoo.
Tertsunen kiittelee, että useilla työpaikoilla on kollegoita, jotka ovat ottaneet kahvitaukojen tehtäväkseen nuorten lääkärien neuvomisen ja tukemisen. Tuoreilla kandeilla on myös ohjaajat, mutta yhteinen aika menee vääjäämättä lääketieteellisen osaamisen tukemiseen.
Mentorointitapaamisessa on aikaa puhua esimerkiksi siitä, miten potilaaseen voi koskea tai siitä, miten lääkäri löytää parantajan roolin itsestään.
Sama mentori seuraa kehitystä
- On myös puhuttu siitä, kuinka jaksaa ottaa potilaan suruja kannettavaksi niin, että pysyy inhimillisenä, mutta ei mene liikaa mukaan. Harvoin ohjaavan lääkärin kanssa ehtii näitä juttelemaan.
Tertsusen mukaan tarkoituksena on, että sama mentori seuraa pienryhmäänsä ja sen kehittymistä opintojen päättymiseen saakka. Opiskelijoiden ja mentorin välillä on tasavertainen, kollegiaalinen asetelma.
Tertsunen sanoo tehtävän haastavan lääkärin pohtimaan omaa lääkärin rooliaan. Mentorointi on ollut hänelle myös eräänlainen matka takaisin omiin opiskeluaikoihin.
- Moni asia on parantunut opiskeluissa, mutta ne ahdistusten aiheet ovat vuodesta toiseen samanlaisia. Ja se lohduttaa opiskelijoita ihan hirveästi. Se, että mokista huolimatta tuostakin tuli ihan hyvä lääkäri.
Lisää ruohonjuuritason opetusta
Dosentti, psykiatriaan erikoistuva lääkäri Eerika Jääskeläinen sanoo mentorin tehtävän olleen myös hyvä tilaisuus oman uran rakentamisen muistelemiseen: miksi haki opiskelemaan lääkäriksi, miten oma erikoisala löytyi, miten päätyi tutkijaksi.
Hän on oman ryhmänsä kanssa puhunut paljon opetuksen sisällöstä. Keskusteluiden perusteella kiire näkyy, ja moni kaipaisi ruohonjuuritason opetusta esimerkiksi sydämen kuuntelusta. Myös opiskelupaineita on selvitelty ryhmässä. Jääskeläinenkin sanoo, että armollisuus itseä kohtaan olisi hyvä omaksua jo opiskelijana.
- Lääkärin ammatissa on uupumisen riski, jos vaatii niin itseltään kuin kollegoiltakin liikaa.
Mentoria itseään ensimmäinen pienryhmän tapaaminen jännitti etukäteen. Riittävätkö omat kokemukset ja ajatukset opiskelijoiden tukemiseksi?
- Ihminenhän haluaa olla hyödyksi. Kyllä minulle jäi sellainen olo, että olen antanut heille jotain ja olen samalla saanut kuulla, mitä heille kuuluu.
Arjen rutiinit arvoonsa
Lääkäriliiton Oulun paikallisosaston puheenjohtaja, terveyskeskuslääkäri Janne Liimatainen innostui mentoroinnista välittömästi mahdollisuudesta kuultuaan. Hänen oma opintopolkunsa on poikkeuksellinen.
Oulun lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 1989 opinnot aloittanut Liimatainen päätyi opiskelijapolitiikkaan ja työskenteli 13 vuotta Oulun yliopiston ylioppilaskunnassa. Opinnot jatkuivat 2007, ja lisensiaatiksi hän valmistui 2011. Elämänkokemusta oli, mutta valmiudet lääkärinä olivat tuoreet. Hän kertoo, että mentorin apu olisi ollut tarpeen.
- Opetellut asiat realisoituivat vasta silloin, kun aloin itse ottaa vastaan potilaita ja vastuuta: mitä olenkaan tekemässä ja miltä se tuntuu.
Liimataiselle mentorointiin ryhtyminen opetti arkisten toimenpiteiden arvostamista. Hän vertaa, että yksinkertaiset työrutiinit ovat virkalääkärille arkea, mutta opiskelijalle ainutkertaisia ja ihmeellisiä. Liimatainen on tavannut opiskelijoita myös työpaikallaan Tuiran terveysasemalla.
- Terveysasema on erittäin tavanomainen paikka, mutta siellä ensimmäistä kertaa vieraileville opiskelijoille vierailu onkin osoittautunut merkittäväksi. Siitä se puu lähtee kasvamaan.
Tiedekunta odottaa ehdotuksia
Professori, koulutusohjelman johtaja Olli Vainio Oulun yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta kertoo mentoroinnin saaneen opiskelijoilta hyvän vastaanoton. Vainion mukaan tukea tarvitaan monessa kuormittavassa vaiheessa. Jo vieraaseen ihmiseen koskeminenkin voi olla opiskelijalle vaikeaa.
Paineet kasvavat, kun eteen tulee vaikeita sairauksia, kuoleman kohtaamista, ruumiinavauksia ja ensimmäiset työtehtävät. Opiskelijat ovat kaivanneet ammatilliselle puolelle kasvun tukemista, sillä Vainion mukaan suurella osalla tutoreista on muu kuin lääkärin koulutus etenkin prekliinisessä vaiheessa.
- Näin on ollut jo vuosikymmenten ajan. Trendi on myös sellainen, että lääkäreitä on vaikea saada tekemään tutkimusta ja sitä myötä opettamaan.
Vainio pohtii, että yliopiston ulkopuolisilla mentoreilla ei ole opettajan leimaa, mikä tekee keskustelusta tasavertaisempaa.
- On arvo sinänsä, että he tulevat vapaasta tahdostaan puhumaan omista työuristaan, niin kuopista kuin hyvistä ja hienosta hetkistä, mitä työelämässä on odotettavissa.
Samalla Vainion mukaan lääketieteellinen tiedekunta lähestyy työelämää. Hän odottaa mentoreilta tietoa siitä, miten opetussuunnitelmia tulisi muuttaa vastaamaan työelämän tarpeita.
- Ilman muuta kuuntelemme ja seuraamme. Meidän pitää opettaa niin, että nuorilla lääkäreillä on hyvät eväät työelämään ja että meidän opettamamme asiat ovat relevantteja.
Miten mentori auttaa?
- Kertoo itsestään lääkärinä ja ihmisenä.
- Jakaa epäonnistumiset ja työvoitot.
- Neuvoo käytännön työtehtävissä.
- Antaa realistisen kuvan työelämästä.
LÄHDE: Annu Tertsunen
