Missä ne lääkärit ovat? (pääkirjoitus SLL 47/2001)

Aikasarjat alkavat olla kohtuullisen pitkiä. Tältä pohjalta voi yrittää vastata otsikon kysymykseen. Sinällään päivän poikkileikkaustilanne ei kerro syistä, mutta vuosittaisten muutosten seuranta voi antaa jotain selvitystä asiaan. Viime kevään kyselypäivänä (14.3.2001) oli työssä 14 854 lääkäriä. Työssä olevien lääkärien määrä on kymmenen viime vuoden aikana vuosittain kasvanut noin 300–400:lla. Poikkeuksena oli vuosi 1993, jolloin työssä oli vain runsaat 40 lääkäriä enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Nyt liikumme samoissa lukemissa, eli työssä oli 47 lääkäriä enemmän kuin maaliskuussa 2000. Sairaalan ilmoitti päätoimipaikakseen 7 114 lääkäriä, mikä on 16 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Terveyskeskuksissa toimivien määrä oli vähentynyt runsaalla 50:llä ja opetus- ja tutkimustehtävissä olevien määrä runsaalla 60:llä. Yksityissektorilla toimivien lääkärien määrä oli kasvanut noin sadalla lääkärillä. Kymmenen vuoden aikana muutokset eri toimintasektoreille sijoittumisessa ovat olleet vähäiset. Sairaaloissa toimivien lääkärien osuus työssä olevista lääkäreistä on laskenut 0,5 prosenttiyksikköä 47,9 %:iin. Terveyskeskuksissa toimivien osuus on pysynyt samana 23,4 %:na, tutkijoiden osuus on pienentynyt vajaan prosenttiyksikön 7,7 %:iin. Yksityissektorilla työskentelevien osuus on kasvanut 8,9 %:iin, ja kasvu on ollut 0,5 prosenttiyksikköä. Päätoimisesta lääkärintyöstä poissaolevien osuus työikäisistä on kasvanut vastaavana aikana 7 %:sta 9,6 %:iin. Päätoimisesta lääkärintyöstä poissaolemisen syynä ovat selvästi yleistyneet äitiyslomat, erilaiset eläkkeet ja ulkomailla oleminen.

Muutokset eivät sinällään ole olleet suuria, mutta jonkinlaisia kehityskulkuja niistä on nähtävissä. Kyselyajankohta on voinut myös vaikuttaa tämänvuotisiin tuloksiin. Kyselypäivähän oli kaksi päivää lääkärilakon alkamisen jälkeen, jolloin voi olettaa kunnallisella sektorilla määräaikaisten työsuhteiden ja sijaisuuksien määrän olleen pienempi kuin ehkä tavallisena vuonna. Joka tapauksessa näyttäisi siltä, että kunnallisella sektorilla työssä olevien lääkärien määrän kasvu on pysähtynyt. Yksityissektori vetää jonkin verran, ja sinne on ilmaantunut uusia toimintamalleja, kuten ns. reppufirmoja hoitamaan terveyskeskusten päivystyksiä. Kyseessä ei siis ole raskaasta työstä poislähteminen sinällään, vaan työn tekeminen toisella tavalla ja toisenlaisella sitoutumisella. Eri erikoisalojen kohdalla tilanne on hyvin vaihteleva. Silmälääkäreistä noin puolet toimii päätoimisesti yksityissektorilla. Ihotautilääkäreistä vastaava osuus on noin kolmannes, gynekologeista neljännes ja korvalääkäreistä runsas viidennes.

Lääkäriliitto selvitti myös syyskuussa terveyskeskusten lääkäritilanteen saaden tiedot koko maan kaikista terveyskeskuksista. Työssä oli 3 043 lääkäriä, mikä on 9 lääkäriä vähemmän kuin vastaavalla tavalla mitattuna vuotta aikaisemmin. Työtilaisuuksia, joihin ei lääkäriä ollut saatu, oli 313, mikä suhteellisena osuutena kaikista viroista ja toimista oli 9,3 %. Tämä vajausluku on 90 lääkäriä suurempi kuin edellisenä vuonna, ja suhteellinen osuus oli noussut 2,5 %. Ongelmallisimmilla alueilla vaje oli noin neljännes viroista. On selvästi nähtävissä, että vajaus kasvaa harvaan asutuilla ja syrjäisillä alueilla. Haavoittuvimpia ovat pienet terveyskeskukset, mikä osoittaa muodiksi tulleen terveyskeskuskuntayhtymien hajottamisen olleen vallan väärä toimenpide ainakin lääkärityövoiman saatavuudella mitattuna. Vierekkäin olevien kuntien täysin erilaiset lääkäritilanteet voivat osittain johtua vajekierteeseen joutumisesta, mutta kuvastanevat myös paikallisia, viihtymättömyyttä ylläpitäviä syitä.

Mitä tästä kaikesta sitten voidaan päätellä? Kunnallinen sektori on selvästi menettämässä lääkärityövoimaansa. Ongelmia on useammillakin sairaaloiden erikoisaloilla ja perusterveydenhuollossa erityisesti syrjäisemmillä seuduilla. Nuorten lääkärien luontainen sijoittautumispaikka tuntuisi olevan lähellä suuria asutuskeskuksia. Tämän takana ovat suurelta osin koulutukselliset ja osin lääkärikunnan sukupuolirakenteen muutokseen liittyvät sosiaaliset syyt. Lääkärilakon eräänä taustana oli pyrkimys saada kokeneiden lääkäreiden pako julkiselta sektorilta pysähtymään. Miten tässä onnistuttiin, nähdään aikanaan. Ajankohtaiset erimielisyydet sopimuksen tulkinnasta eivät lupaa hyvää. Koulutusmäärien ylisuurilla lisäyksillä ei vuotavaa säkkiä saada täyttymään. Muutamilla erikoisaloilla on pakko vääntää erikoistumiskoulutuksen ruuvia suuremmalle.

SANTERO KUJALA