Lehti 9: Ajan­kohtai­sta 9/2001 vsk 56 s. 986

Missä on urheilulääkärin etiikka?

Ulla Järvi

Viime aikojen hiihtourheilun doping-kohu on asettanut urheilujoukkueen lääkärin etiikan pohdiskeltavaksi.

Eroaako urheilijan ja hänen lääkärinsä välinen suhde jollakin tapaa normaalista potilassuhteesta, liikuntalääket. erikoislääkäri, dosentti Sakari Orava?

- Ei periaatteessa eroa. Usein vastaanotolla käyvien potilaiden, kuten urheilijoiden, kanssa aina syntyy läheisempi potilas-lääkäri-suhde. On tosin eroja sekä lääkäreissä, että urheilulajeissa. Esim. jalkapallo- tai jääkiekkoseuran lääkäri näkee ja tapaa potilaitaan paljon useammin kuin urheilulääkäri, jonka vastaanotolle tullaan vamman tai sairauden ilmaantuessa.

Kuinka tiiviiksi urheilijan ja hänen lääkärinsä yhteistyö voi muodostua?

- Yhteistyö voi tulla varsin tiiviiksi ja läheiseksi. Esimerkiksi nuori ja mahdollisesti lajia aikaisemmin harrastanut lääkäri saa paitsi potilaita, myös ystäviä, urheiluväestä, niin valmentajista, urheilujohtajista kuin urheilijoistakin. Lääkäriin uskalletaan ottaa yhteyttä matalammalla kynnyksellä, vaikka tulemalla suoraan kotiin tai työpaikalle. Itsekin olen saanut urheilun kautta lukemattomia positiivisia tuttavuuksia ja ystävyyksiä.

- Yhteistyössä mietitään varmasti myös maksimaalisen suorituskyvyn edellytyksiä. Tässä lääkärin arvovallalla ja tietämyksellä on tärkeä asema, jotta kaikki pysyy turvallisissa ja terveydelle vaarattomissa puitteissa sallituin keinoin.

Kummalle lääkärin tulee olla ristiriitatilanteessa lojaali: urheilijalle (=ihmiselle) vai lääkärinetiikalleen?

- Lääkärin tulee noudattaa lääkärinetiikkaansa. Se ei ole koskaan ristiriidassa potilaan, urheilijankaan, terveyden kanssa. Yksilön mahdolliset vaatimukset mahdollisten epärehellisten keinojen käyttämisestä tulee tyrmätä alkuunsa. Uskon, että kaikkien suomalaisten lääkäreiden etiikka on korkealla tasolla ja siksi esim. doping-menetelmiä miettivä urheilija valmentajansa kanssa ei yleensä käänny lääkäreiden puoleen, vaan hoitaa asiansa muutoin.

- Kannattaa muistaa, että urheilijat ovat nykyisin kielitaitoisia ihmisiä, jotka liikkuvat paljon maailmalla. Heidän valmentajillaan on usein yliopistollinen tutkinto. He ovat tekemisissä toisten lajin harrastajien kanssa ja saavat tietoa, josta suodattavat sekä sallittuja, että kiellettyjä menetelmiä. Korkeatasoisen valmennustietämyksen vuoksi yhä vähemmän kysytään lääkäriltä doping- asioista.

- Aina löytyy kuitenkin ihmisiä, myös lääkäreitä, jotka väärällä tavalla auttavat urheilijaa kielletyillä menetelmillä. Urheilijat tietävät aivan varmasti kielletyn ja sallitun välisen eron. Esim. ennen Atlantan tai Sydneyn olympiakisoja tai paikan päällä yksikään urheilija ei kysynyt doping-asioista. Lieneekö syynä ollut joukkueen palavereissa pidetyt esitykset, paimenkirjeet ja ennalta annettu informaatio.

- Olen toisaalta sitä mieltä, että doping-tapaukset ovat satunnaisia, eikä missään päin maailmaa ole ollut niin tiivistä testausmenetelmää kuin meillä. Antidoping-toimikunta on tehnyt hyvää työtä urheilijoiden ja urheilun parhaaksi. Sitä ja sen johtoa - erityisesti Timo Seppälää - tulisi kiittää eikä moittia, tietäen heidän runsaan vapaaehtoisen panoksensa antidopingtyön eteen.

Jos lääkäri näkee tai aavistaa urheilijan tekevän itselleen pahaa, voiko hän puuttua tilanteeseen?

- Lääkärillä on mahdollisuus puuttua aina terveyttä vaarantaviin tilanteisiin. Hänen tulee myös niin tehdä, vaikka sillä kustannuksella, että potilas-lääkäri-suhde kärsisi. Nuoren ja kokemattoman lääkärin on luonnollisesti vaikeampi nähdä tai aavistaa tällaisia tilanteita. Hänen on myös vaikeampi puuttua siihen, kuuluisan urheilijan ja menestyneen valmentajan pelossa. Lääkärin on kuitenkin suhteellisen helppo ottaa kantaa asiaan, vaikka pyytämättä.

Lue myös

-Suomessa käytetään liian vähän hyväksi liikuntalääketieteen erikoislääkäreiden asiantuntemusta. On hienoa, että meillä on olemassa urheilulääketieteen erikoisala, jonka myös EU hyväksyi erikoisalakritiikissään. Minusta kuitenkin tuntuu, että urheilujärjestöt, -liitot ja -joukkueet eivät aina haluakaan todellista asiantuntijaa lääkärin paikalle. Ehkä parempi on tuttu lääkäri tai nuori kokematon lääkäri, joka lisäksi tulee halvemmaksi. Useille liigaseurojen ja muiden lajien päävalmentajille on miellyttävämpää, että on nuori lääkäri alaisena. Ei ole välttämättä mukavaa, jos lääkäri onkin eri mieltä potilaan pelaamisesta tai harjoitelusta. Nykyaikaiseen valmennustietämykseen liittyy jo niin paljon lääketiedettä, että lääkäriä ei kohta ehkä tarvita lainkaan? Urheilufysiologiassahan on jo menty ohi lääkärin tietämyksen.

- Itse päätoimisena urheilutraumatologina toimivana saan kuitenkin nähdä ja hoitaa ihmisiä sen tietämyksen mukaan, minkä vuosien saatossa olen saavuttanut. Uskon myös paljon median luomaa kuvaa puhtaampaan urheiluun.

Onko ns. joukkuelääkärin toimenkuvasta ja velvollisuuksista olemassa ohjeita?

-Joukkueen lääkärin tehtävistä on mm jääkiekko- ja jalkapalloliigassa suosituksia ja sääntöjä. Suuremmissa urheilulajeissa, kuten yleisurheilussa, lääkäriasiantuntijaryhmän jäsenet eri puolilla maata ovat tarvittaessa käytettävissä ja edustusmatkoilla mukana. Toimenkuvasta on selkeät säännöt, joita lääkäreiden yhteisissä palavereissa käydään lävitse ja hiotaan. Joukkueenlääkärin käsikirjoja on olemassa lukuisia eri lajeihin sovellettuina ja jokainen urheilulääkäri varmasti hankkii tällaisia itselleen.

-Lääkärin asema asiantuntijana urheilulääketieteessä - vastuineen, velvollisuuksineen ja korvauksineen - tulisi kuitenkin puida paremmin.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030