Ajan­kohtai­sta

Väärä lääkärinlausunto näkövammasta toi etuuksia – huiputtajille vankilatuomio

Tuomitut saivat Kelalta useita erilaisia tukia perheen lapsen ja isän tekaistun näkövammaisuuden perusteella.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut pariskunnan törkeästä petoksesta ehdottomaan vankeuteen. Molemmat vastaajat tuomittiin 2 vuoden 1 kuukauden ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Lisäksi pariskunta velvoitettiin korvaamaan perusteettomasti maksetuista etuuksista Kelalle yhteensä 102 931 euroa viivästyskorkoineen.

Tuomitut saivat Kelalta useita erilaisia tukia perheen lapsen ja isän tekaistun näkövammaisuuden perusteella.

Kela teki etuuspäätökset lääkärinlausuntoihin perustuen. Useissa lääkärinlausunnoissa oli mainittu sekä isän että perheen lapsen näkövamma. Rikokset tapahtuivat vuosina 2014–2019. Perheen lasta ei epäillä rikoksesta.

Helsingin Sanomien mukaan rikos oli paljastunut, kun perheen lapsi kertoi lääkärille näkevänsä normaalisti. Vanhemmat olivat Helsingin Sanomien tietojen mukaan kiristäneet tytärtään, että hän näyttelisi näkövammaista lääkärissä ja koulussa. He uhkasivat muun muassa muutolla takaisin Ukrainaan.

Näkövammaiseksi tekeytyminen alkoi Helsingin Sanomien mukaan 2015 ja päättyi lääkärille menoon kesällä 2019, jolloin tytär oli 19-vuotias. Hän ei palannut vanhempiensa luokse paljastumisen jälkeen.

Lue myös

Kela kertoo seuraavansa etuuksien väärinkäytöksiä muun muassa satunnaisotannoilla, tietojärjestelmistä tehdyillä kontrolleilla ja liikamaksuja seuraamalla. Kela selvittää keinoja väärinkäytösten seurannan tehostamiseksi.

Vuonna 2018 Kela maksoi yli 14,3 miljardin euron edestä erilaisia etuuksia ja väärinkäytösepäilyjä oli 9,6 miljoonan euron edestä. Tapauksia oli yhteensä noin 2 300.

Juttua täydennetty rikoksen paljastumisesta kertovalla kappaleella kello 13.39.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030