Oikeita ja vaikeita kysymyksiä
Julkisen keskustelun seuraaminen tuskastuttaa, koska se lähtee väärästä paikasta eikä etene minnekään. Esimerkiksi terveyskeskuksiin ei varsinaisesti edes tarvita nuoria lääkäreitä.
Katson nykyään iltaisin televisiosta Big Brotheria. Muutosta voi pitää merkittävänä, sillä pitkään iltarutiineihini kuului Ylen A-studion seuraaminen.
Noin vuosi sitten totesin keskusteluohjelmien katsomisen iltaisin haittaavan yöunta, sillä keskusteluohjelman nostattama ärsytys saattoi valvottaa pitkälle yöhön. Erityisen nopeasti kanava vaihtuu, jos studiossa keskustellaan sote-uudistuksesta tai terveyskeskusten lääkäripulasta.
Terveydenhuollon kehittämistä koskevan julkisen keskustelun vakiokysymys on nykyään se, miten nuoret lääkärit saataisiin töihin terveyskeskuksiin. Vakiovastaus riippuu siitä, keneltä kysytään. Alaa tuntemattomat keksivät ratkaisuiksi yleensä joko koulutusmäärien lisäämisen (tehty jo) tai esimerkiksi kolmen vuoden pakollisen terveyskeskusjakson valmistumisen jälkeen (saman verran saa vankeutta pankin ryöstämisestä).
Alaa tuntevien keskuudessa osataan yleensä kertoa, että paras tapa saada ihmisiä töihin ylipäätään yhtään minnekään on työskentelyolosuhteiden, palkan ja kehittymismahdollisuuksien muodostaman kokonaisuuden laittaminen kuntoon. Meillä on hyviä esimerkkejä siitä, miten nuoria lääkäreitä on tulossa jonoksi asti, jos kokemukset työskentely-ympäristön toimivuudesta ovat kohdallaan.
Tuskastuttavaa julkisen keskustelun seuraamisesta tekee se, että se lähtee väärästä paikasta eikä etene minnekään.
Itse asiassa koko alkuperäinen kysymys on väärä, sillä terveyskeskuksiin ei varsinaisesti edes tarvita nuoria lääkäreitä. Asiantuntijoiden mukaan terveyskeskukset hyötyisivät ensisijaisesti siitä, että töihin saataisiin enemmän kokeneita yleislääketieteen erikoislääkäreitä. Oikea ja paljon vaikeampi kysymys onkin se, miten nykyiset nuoret lääkärit saataisiin suunnittelemaan koko uransa perusterveydenhuoltoon.
Yleislääketieteeseen erikoistumiseen ei nimittäin riitä se, että yksittäinen terveyskeskus on houkutteleva. Koko perusterveydenhuollon pitäisi olla.
Yleislääketiede itsessään tuntuukin kiinnostavan medisiinareita. Näppituntuman perusteella valmistumisen kynnyksellä olevista varsin moni miettii alaa ainakin yhtenä varteenotettavana erikoistumisalavaihtoehtona. Intoa terveyskeskuksiin hakeutumiseen kuitenkin rajoittaa yleinen kokemus siitä, että terveyskeskuksissa työmäärä on suurempi, resurssit pienempiä ja esimerkiksi koulutus ja tutkimus keskimäärin vähäisempää kuin sairaala-aloilla.
Työskentely-ympäristöllä on merkitystä, kun miettii missä haluaa seuraavat vuosikymmenet olla töissä. Ajatus joustavammasta, paremmin resursoidusta ja kehittymismahdollisuuksia tarjoavasta erikoissairaanhoidosta kuulostaa valmistuvan lääkärin korvaan paremmalta kuin vuodesta toiseen kriisissä tarpova perusterveydenhuolto.
Siksi ei riitä, että kuntoon laitetaan yksittäisiä terveyskeskuksia, vaan koko sote-uudistus ja perusterveydenhuollon parempi resursointi pitäisi saada liikahtamaan uskottavasti eteenpäin. Kuka uskaltaa suunnitella työuraa terveyskeskuksissa, jos lupaus perusterveydenhuollon korjaamisesta kuulostaa vuodesta toiseen samalta ilman, että asia aidosti etenee mihinkään?
Nuoret ammattilaiset arvostavat yhä enemmän vapaa-aikaa, mutta myös työssä viihtyvyydelle annetaan paljon arvoa. Omaa aikaa ei kannata käyttää A-studion keskustelun kanssa tuskailuun tai uran hankkimiseen epävakaasta perusterveydenhuollosta, jos naapurikanavalla on tarjota vähemmän kuormittava vaihtoehto.
Kirjoittaja on Tampereen Lääketieteen Kandidaattiseuran puheenjohtaja ja viidennen vuoden lääketieteen kandidaatti.
