Ajan­kohtai­sta

Oikeuskansleri: Koronapäätöksenteon avoimuutta pitää parantaa

Toimenpiteiden oikeutus ei voi perustua vain asiantuntijalaitosten auktoriteettiasemaan.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti kehottaa sosiaali- ja terveysministeriötä parantamaan koronavirusepidemian hoitoa koskevan päätöksenteon avoimuutta.

Ministeriön pitää ilmoittaa huhtikuun loppuun mennessä, miten se kehittää avoimuutta koronavirusepidemian hoitoon liittyvissä asioissa.

Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pitää ilmoittaa huhtikuun loppuun mennessä, kuinka laitos osana julkisuuslain mukaista velvollisuuttaan tuottaa ja jakaa tietoa toteuttaa avoimen datan, tiedon ja tieteen periaatteita.

Avoimuus lisää luottamusta

Oikeuskansleri otti asian tutkittavaksi omasta aloitteestaan.

Vuoden 2020 alkupuolella tiedotusvälineissä arvosteltiin sitä, että epidemian kulkua kuvaavista THL:n malleista ei julkistettu tarpeeksi tietoja. Myös oikeuskansleri näki julkisuuslinjauksessa puutteita. Se ei ollut hänen mukaansa kevättalvella ja keväällä 2020 täysin selkeä.

Päätöksenteon yleinen hyväksyttävyys edellyttää luottamusta päätöksenteon asianmukaisuuteen ja riippumattomuuteen.

Tartuntatautiepidemiassa luottamuksen merkitys korostuu, kun epidemia aiheuttaa ihmisissä huolia ja pelkoja. Luottamusta yhteiskuntaan ylläpitää se, että päätökset ja vaihtoehdot perustellaan ja viestitään avoimesti.

– Tiedon avoimuudella on koronaepidemian kaltaisessa poikkeuksellisessa tilanteessa suuri merkitys eri perus- ja ihmisoikeuksien tasapainoiselle toteutumiselle, oikeuskansleri lausuu tiedotteen mukaan.

Terveysturvallisuutta koskevien toimenpiteiden oikeutus ei voi perustua vain asiantuntijalaitosten auktoriteettiasemaan. Se perustuu myös perusteluiden avoimuuteen ja vakuuttavuuteen.

Puutteellisia perusteluita

Oikeuskansleri muistutti, että hän on toistuvasti joutunut valtioneuvoston valvonnassa pyytämään, että esimerkiksi koronavirusepidemian hoitoon liittyviä hallituksen esitysten perusteluja parannetaan. Asioiden käsittelyä on myös jouduttu siirtämään puutteellisten perusteluiden vuoksi.

Lue myös

Tiedotusvälineillä on keskeinen merkitys avoimuuden toteuttamisessa demokraattisessa yhteiskunnassa.

– Riittävän tehokas ja ripeä tiedotusvälineiden ja tutkijayhteisön palveleminen toteuttavat perustuslain ja julkisuuslain periaatteita ja arvoja.

Eri toimijat pitää voida osallistua epidemian hallintaa koskevaan yhteiskunnallisesti merkittävään päätöksentekoon ja arvioida sitä.

Kirjoittajat

Minna Pihlava

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030