Ajan­kohtai­sta

Päihdekäynnit lasketaan tiistaina

Päihdeasioinnit kuormittavat palvelujärjestelmää eri tavoin maan eri osissa.

Heli Väyrynen
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tekee yhdeksännen valtakunnallisen päihdetapauslaskennan ensi tiistaina 8. lokakuuta.

Laskennassa kirjataan niin sanotut päihde-ehtoiset asioinnit. Niitä ovat tilanteet, joissa vähintään yksi seuraavista kriteereistä täyttyy:

• asiakas on päihteiden ongelmakäyttäjä,

• asiakas hakee apua päihtyneenä tai

• asiakas hakee apua päihteiden kertakäyttöön liittyvän haitan, kuten tapaturman vuoksi.

Tietoja kerätään sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista, vankiloista ja yhdyskuntaseuraamustoimistoista.

Käyntimäärät vaihtelevat alueittain suuresti

Vuoden 2015 laskennassa saatiin laskentavuorokauden aikana tietoja lähes 11 000 päihde-ehtoisesta asioinnista.

Lue myös

Laskennan tuloksista selvisi esimerkiksi se, että päihteisiin liittyvät asioinnit kuormittavat palvelujärjestelmää hyvin eri tavoin eri osissa maata. Kokonaismäärät vaihtelivat Kymenlaakson 26:sta Pohjanmaan 6 asiointiin 10 000:ta asukasta kohden.

Kyselyssä käytetään paperista tai sähköistä lomaketta, jonka asiakas voi täyttää itse tai yhdessä työntekijän kanssa.

Työntekijöiden täytyy huolehtia siitä, että asiakas on tietoinen tietojensa keräämisestä tutkimuskäyttöön.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030