Paula Vainiomäki lähti torjumaan tartuntatauteja Arkangel on aika lähellä
Turkulainen yleislääkäri Paula Vainiomäki on mukana ohjelmassa, jossa pyritään torjumaan tartuntatautien leviämistä Itämeren ympäristössä. Hän sanoo, että tutustuminen Suomen lähialueiden tautitilanteeseen, kollegoihin ja ihmisten arkeen on ollut opettavaista. Me pohjoismaiset lääkärit kuvittelemme, että osaamme kaiken paremmin, mutta ei se niin ole, Vainiomäki sanoo. Yksi suurimpia solmuja ohjelman toiminta-alueella on erilaisten projektien ja asiantuntija-organisaatioiden suuri määrä ja niiden keskinäisen koordinaation puute.
Paula Vainiomäen toimeksiannon takana on Itämeren ministerineuvosto. Sen pääministerit laittoivat vuonna 2000 alkuun ohjelman, jonka tavoitteeksi tuli torjua tartuntatautien leviämistä muun muassa Venäjällä ja Baltiassa.
Vainiomäki työskentelee yhdessä ohjelman alaryhmistä, Suomen isännöimässä perusterveydenhuollon työryhmässä. Ryhmään kuuluu yhdeksän eri maan edustajia, joiden asiantuntija Vainiomäki on.
Muita alatyöryhmiä on viisi. Ne keskittyvät muun muassa hivin torjuntaan, tuberkuloosiin, sairaalahygieniaan ja vankiloiden terveydenhuollon kohentamiseen. Rahoituksensa ohjelma saa lähinnä 11:n Itämeren valtion budjeteista.
Alue, jolla toimimme, rajoittuu karkeasti pohjoisessa Arkangeliin ja Murmanskiin, idässä Moskovaan ja etelässä Krakovaan, Vainiomäki kertoo. Ohjelman päätös häämöttää jo ensi keväässä, mutta jos se todella loppuu kokonaan, jää työ Vainiomäen mielestä pahasti kesken.
Asiantuntijoiden vyyhti
Paula Vainiomäki sanoo, että entisen Neuvostoliiton vaikutusalueelle on syntynyt sekava avustus- ja kehitysprojektien vyyhti.
Euroopan Unionilla, eri valtioilla, lukuisilla kansalaisjärjestöillä, Punaisella Ristillä ja eri maiden kirkoilla on meneillään omia ohjelmiaan. Lisäksi siellä toimii erilaisia säätiöitä ja myös Maailmanpankki ja Euroopan Investointipankki suuntaavat resursseja alueelle. Oma lukunsa ovat yksityiset, kansainväliset konsulttifirmat, jotka ovat myös paikan päällä milloin kenenkin palkkaamina, Vainiomäki listaa.
Kun koordinoijaa tai sateenvarjo-organisaatiota ei ole, tekevät eri ohjelmat paljon päällekkäistä työtä. Suomi on ehdottanut eri toimijoiden työn yhdistämistä yhdeksi kumppanuusohjelmaksi. Ehdotuksesta keskustellaan lokakuun lopussa Oslossa.
Koulutusta ja kontakteja
Paula Vainiomäki kertoo, että hänen työnsä on paljolti koulutuksen järjestämistä, kontaktien solmimista, neuvottelemista ja yhteistyökumppaneiden etsintää. Perusterveydenhuollon ryhmä on asettanut tavoitteekseen tukea yleislääkäriyteen nojautuvan terveydenhuoltojärjestelmän kehittymistä Luoteis-Venäjälle ja Baltiaan. Perusterveydenhuolto on tartuntatautien torjujana etulinjassa, mutta nyt tätä rintamaa ei aina ole tai se vuotaa.
Yksi ongelmista on, että entisen Neuvostoliiton alueella ei missään koulutettu yleislääkäreitä, vaan lääkärit erikoistuivat suoraan omille aloilleen. Nyt heitä jo sekä koulutetaan että jatkokoulutetaan yleislääkäreiksi, mutta on selvää, että jos on 20 vuotta ollut vaikkapa sisätautilääkäri, on vaikea ryhtyä yhtäkkiä hoitamaan esimerkiksi gynekologisia potilaita , Vainiomäki kertoo.
Vaihtoisäntiä etsitään
Perusterveydenhuoltoryhmä on kantanut kortensa kekoon muun muassa vaihto-ohjelmin. Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa vaihdossa on ollut niin lääkäreitä kuin muutakin terveydenhuoltohenkilöstöä. Vastaavasti pohjoismaisia ryhmiä on käynyt Venäjällä ja Baltiassa.
Parhaillan meillä on meneillään Porissa, Satakunnan ammattikorkeakoulussa, kuukauden koulutusjakso, jossa opiskelee kuusi riikalaista terveydenhoitajaa. Heille on räätälöity oma, englanninkielinen opetusohjelmansa tartuntataudeista, Vainiomäki kertoo.
Vaihtoisäntiä tarvittaisiin Suomeen lisää.
Tarvitsisimme ainakin terveyskeskuksia ottamaan vastaan terveydenhuoltohenkilöstöä muista maista. Toivoisin, että tähän rohkaistuttaisiin laajemmin. Monet isäntäehdokkaat ovat huolissaan kielitaidosta, mutta englannilla pärjätään ja tutustumiskäynneille voimme hankkia tulkin, Vainiomäki kannustaa.
Onko meillä liian hienoa?
Paula Vainiomäkeä on mietityttänyt, miltä terveydenhuollon toimintaolojen tasoero näyttää vierailijoista. Täkäläiset terveyskeskukset ovat usein Venäjän ja Baltian vastaaviin verrattuna liian hienoja.
Kävimme vastikään Karjalassa pienellä terveysasemalla, ja siellä ei ollut paljon mitään. Vain kylmä huusholli, muutama pöytä ja tuoli ja joku verenpainemittari. Raputkin olivat niin rikki, ettei sinne vähääkään kipeämpi edes pääse. Miten tällaisessa tilanteessa tuetaan perustervydenhuoltoa?.
Paula Vainiomäki toteaa, että saattaa tuntua turhalta tähdentää käsien pesua lääkärille, jos hänen vastaanottohuoneessaan ei ole lavuaaria tai sinne ei tule vettä.
Mutta jos asiaa oikein perustellaan sekä lääkärille ja päättäjille, ryhdytään luultavasti toimiin tilanteen paranatamiseksi. Puutteesta huolimatta tavaran ja tekniikan vieminen ei välttämättä ole paras keino tukea lähinaapureiden terveydenhuoltoa.
Meidän pitäisi viedä sinne ennen muuta inhimillistä pääomaa ja auttaa ihmisiä auttamaan itse itseään.
Kliinikon taidot arvossaan
Terveydenhuollon resurssipulalla on kääntöpuolensa. Mittareiden, laboratoriokokeiden ja kuvantamismenetelmien puuttuessa monet lääkärit entisen Neuvostoliiton alueella ovat kehittyneet oivalliksi kliinikoiksi. Kun koneita ei ole, keskustellaan ja tutkitaan käsin enemmän, Vainiomäki tiivistää.
Pintaa syvemmälle on syytä katsoa muutenkin. Esimerkiksi yliopistotasoiset laitokset ovat lähinaapureissamme huonoja vain ulkoisesti. Meidän on turha muutenkaan mennä vaikka Venäjälle tai Baltiaan asenteella, että me osaamme kaiken paremmin. Emme me osaa, vaan me itse voimme olla oppiva osapuoli!.
Olemme muuten suunnitelleet Pietariin sukupuolitautien kurssia pohjoismaisille lääkäreille. Saisimme sinne potilasesimerkkejä taudeista, joita meillä ei juuri enää nähdä eikä siten välttämättä osata hoitaa. Ja venäläiset osaavat opettaa hyvin tuberkuloosiin liittyviä asioita, Vainiomäki kertoo.
Suihkuttakin pärjää
Viimeiset kolme vuotta Barentsin mereltä Puolaan kulkenut suomalaislääkäri ei ole itse sairastunut kertaakaan reissuillaan, eikä liioin ole menettänyt omaisuuttaan pitkäkyntisille. Matkoilla oppii syömään kun ruokaa on, peseytymään kun vettä tulee ja kuljettamaan mukanaan lämpimiä vaatteita. Sisätilojen kylmyys - kuten viime talvena Karjalassa - on ollut koko työrupeaman suurin käytännön kiusa.
Olen kasvanut 50-luvulla Satakunnan perukoilla, enkä kuole siihen, jos en pääse joka päivä suihkuun, kuittaa Vainiomäki muut pikku epämukavuudet.
Vaikein kokemus suomalaislääkärille oli vierailu Pietarin Kresty-tutkintavankilassa. Kävely läpi aivan liian täyteen ahdetun, synkän ihmisvaraston oli Vainiomäestä painajaismainen. Sen jälkeen pohjoisen Venäjän vähän väljemmät rangaistusvankilatkin näyttivät lähes kelvoilta laitoksilta.
Läheisyys panee miettimään
Venäjä on tavattoman lähellä meitä, sen Paula Vainiomäki sanoo oppineensa.
Kun kerron matkustavani työni takia Arkangeliin, monesta tuntuu, että teen lähtöä jonnekin maan ääriin. Nykyisten liikenneyhteyksin ansiosta Arkangel tai Murmansk ovat kuitenkin varsin lähellä, joskin edelleenkin hankalan matkan takana!.
Maantieteellinen läheisyys asettaa Vainiomäen mielestä suomalaisille erityisen velvoitteen tehdä voitavansa lähialueiden hyväksi. Ellei halua ajatella inhimillisen kärsimyksen lievittämistä, kyynisimmänkin kannattaa miettiä tovi omaa nahkaansa: taudit eivät tunne rajoja. Mitä ripeämmin vapaa liikkuvuus Baltian, Venäjän ja EU:n välillä lisääntyy, sitä todennäköisemmäksi käy vaarallisten tartuntatautien leviäminen myös meille. Seksitaudeissa tässä ollaan jo hyvällä alulla.
