Peruutetaan edes vähän
Oikeuslääketieteellisten ruumiinavausten täysin turha keskittäminen on surullinen esimerkki keskusviraston putkinäöstä.
En varmaan ole täysin väärässä, jos totean systemaattisten ruumiinavausten käynnistäneen aikanaan lääketieteen voittokulun. Nykyään ruumiinavauksia sanotaan tehtävän liian vähän. Tämä koskee tietysti ns. lääketieteellisiä ruumiinavauksia. Oikeuslääketieteelliset ruumiinavaukset menevät pitkälti viranomaisprosessina, joten niiden määrä on ehkä vakaampi. Teknisesti näiden kahden avaustyypin ero on vähäinen, vaikka juridinen ero onkin suuri.
Varsinkin akuutisti sairaita hoitavien erikoisalojen lääkärien kannattaisi ehdottomasti aina silloin tällöin sekä pyytää hoitamastaan potilaasta ruumiinavaus että mennä myös katsomaan sitä. Selvältäkin tuntunut kuolemansyy saattaa muuttua yllättäen toiseksi. Lisäksi on opettavaa nähdä, mitä muutoksia akuutit ja vakavat sairaudet potilaalle tekevät. Tätä eivät juutuubit korvaa.
Omassa kuplassaan elävä THL keskitti muutamia vuosia sitten oikeuslääketieteelliset avaukset yliopistosairaaloihin niistäkin sairaaloista, joissa avausten toteuttamisessa ei ollut mitään ongelmia. Ratkaisun ainoa peruste oli valtakunnassa soiva keskittämisen seireenilaulu. Lisäkustannuksia syntyy, koska toisin kuin elektiiviseen leikkaukseen menevät potilaat, vainajat harvemmin itse hakeutuvat keskitettyyn oikeuslääketieteelliseen avaukseen. Päätöksen seurauksena maanteillä on vuosittain tuhansien vainajien kuljetusrumba, josta onkin oltu hipihiljaa. Tehokkuuden nimissä suomalaisten läheisiä kuljetetaan tavara-autoissa kuin kappaletavaraa.
Ratkaisu oli kuitenkin typerä ennen kaikkea siksi, että se oli osaltaan katkaisemassa lääketieteen opetuksen tärkeän perinteen monissa sairaaloissa. Lisäksi typeryyttä lisäsi se, että lääketieteelliset avaukset jäivät kuitenkin keskussairaaloiden hoidettavaksi, mutta pienemmillä resursseilla kuin ennen. Olisi ollut nimenomaan keskittämisenkin logiikalla järkevä pitää myös oikeuslääketieteelliset avaukset keskussairaaloissa. Samat patologit, jotka selvittävät kuolemansyytä yliopistosairaaloihin kuljetetuilta vainajilta, käyvät samalla viikolla tekemässä lääketieteellisiä avauksia keskussairaaloissa – joista siis vainajia on juuri siirretty oikeuslääketieteellisiin avauksiin yliopistosairaaloihin.
Tämä täysin turha keskittäminen on surullinen esimerkki siitä, miten suomalainen keskusvirasto toimii: vahvalla putkinäöllä varustettuna, kenttää kuulematta ja omia virheitä koskaan myöntämättä tai saati niitä missään olosuhteissa korjaamatta. Keskusvirasto on kuin se kasakka, joka ottaa mutta ei anna.
Heikki Laine
Kirjoittaja on anestesiaylilääkäri Mikkelin keskussairaalassa ja Lääkäriliiton valtuuskunnan jäsen.
