Potilaan oireiden arviointi tärkeää C. difficilen diagnosoinnissa
Yhteiseurooppalainen suositus Clostridium difficilen aiheuttaman taudin toteamisesta on päivitetty.
Uusi Clostridium difficile -suositus korostaa potilaan oireita ja niiden arvioinnin merkitystä. Suosituksen taustalla on laaja meta-analyysi, jossa yhdistettiin 56 tutkimuksen tuloksia.
Uusi suositus kehittää Clostridium difficile -bakteerin aiheuttaman ripulin hoitoa ja ehkäisyä ja yhtenäistää laboratorioiden käytäntöjä. Vertailukelpoinen seurantatieto Suomessa ja eri maiden välillä parantaa torjuntatoimia koskevaa päätöksentekoa, THL tiedottaa.
C.difficile -bakteerin suositeltu diagnostiikka sisältää kaksivaiheisen testauksen. Ensimmäinen testi on mahdollisimman herkkä, tavallisimmin GDH-EIA tai nukleiinihapon osoitustesti. Toinen testi on mahdollisimman tarkka kuten toksiini-EIA, sytotoksisuustesti tai toksigeeninen viljely.
C. difficile -diagnoosi on mahdollinen, vaikka vain toinen testeistä olisi positiivinen. Diagnoosiin riittää, että ensimmäinen testi on positiivinen ja potilaalla on selvät ripulioireet.
Suomessa valtaosa laboratorioista käyttää tällä hetkellä pelkästään ensimmäistä, nukleiinihapon osoitustestiä.
Käytössä olevista testimenetelmistä GDH-EIA ja nukleiinihapon osoitusmenetelmät havaitsevat C. difficile -bakteerin (GDH) tai toksigeenin (Nho), eivät bakteerin tuottamaa toksiinia. Niinpä vaikka potilas olisikin C. difficile -bakteerin kantaja, ripulioireet voi aiheuttaa myös jokin muu kuin C- difficile. Jokaisen potilaan oireet tulisi arvioida aina tapauskohtaisesti.
Clostridium difficile on itiöitä muodostava suolistobakteeri, jonka kannoista osa tuottaa myrkyllisiä aineita. Myrkyllisiä toksiineja tuottava C. difficile -bakteeri aiheuttaa vesiripulia, johon liittyy usein mahakipuja ja kuumeilua. Toksiinia tuottamaton C. difficile -kanta ei aiheuta oireita. Sairastuminen liittyy lähes aina edeltävään mikrobilääkehoitoon. Pitkät, toistuvat antibioottikuurit ja korkea ikä lisäävät sairastumisen riskiä.
Kuva: Janice Carr/CDC
