Skitsofrenian Käypä hoito -suositus karahti psykiatripulaan Omaiset väsyvät hoivabyrokratian sokkeloissa
Vuonna 2001 valmistunut skitsofrenian Käypä hoito -suositus ei ole toteutunut. Pahimmaksi karikoksi on osoittautunut koko maata vaivaava psykiatripula. Skitsofreenikon omainen kuvaakin elämää sinnittelyksi katastrofista toiseen.
Tosielämässä suositus karahtaa karille jo tässä kohtaa.
Skitsofreenikot on piilotettu koteihinsa ja usein sosiaalitoimen alaisuudessa toimiviin asuntoloihin. Koska kyse on sosiaalitoimen palvelusta eikä pysyvästä laitossijoituksesta, asukas saa mm. oikeuden pitää itsellään kansaneläkkeensä lisäosa. Tämä antaa hänelle edes hieman enemmän omaa rahaa käyttöön.
Koska kyse ei siis ole laitoksesta, siellä ei voi antaa lääketieteellistä hoitoa. Kuntouttavat toimet ja terapiat on siten haettava asuntolan ulkopuolelta - mikäli kotikunnassa niitä on järjestetty. Asuntolan henkilökunnan ei myöskään tarvitse olla psykiatrisen hoidon ammattilaisia. Usein työntekijät ovat vaihtuvia työllisyysvaroin palkattuja, joilla ei välttämättä ole mitään kokemusta psyykkisesti vaikeasti sairaista ihmisistä koulutuksesta puhumattakaan.
Käytännössä kaikki ongelmatilanteet kaatuvat siten omaisten niskaan. Tämäkin on vastoin Käypä hoito -suositusta, jossa useissa kohdissa todetaan omaisten huomioon ottaminen ja omaisten taakan keventäminen.
Miksei vain äiti?
Ansu Havènin poika sairastui parikymmentä vuotta sitten. Parikymppisestä komeasta ja älykkäästä nuoresta miehestä tuli manipuloiva, toimintakyvytön, tupakkaa ja tuijottelua harrastava sairas. Havèn on kokenut omakohtaisesti psykiatrian laitosten alasajon, skitsofrenia-käsitteen muuntumisen ja suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan murenemisen. Hänestä skitsofrenian Käypä hoito -suositus on jäänyt toukka-asteelle.
Omainen joutuu kymmeniin eri rooleihin sairastuneen rinnalla kulkiessaan. Hoitojärjestelmässä joutuu milloin itkemään, milloin taistelemaan, milloin anelemaan ja selittämään. Jatkuvasti vaihtuvat hoitajat, lääkärit ja sosiaalityöntekijät eivät ehdi tai jaksa syventyä jokaisen potilaan elämänkaareen tai omaisten asiantuntemukseen, Havèn sanoo.
Hän toteaakin, ettei ole mikään ihme, että psyykkisesti sairaiden omaiset sairastuvat itsekin. Tuoreiden selvitysten mukaan lähes 40 prosenttia omaisista sairastuu vakavaan masennukseen jossain elämänsä vaiheessa.
- Meille omaisille on kerrottu, että jo kolme vuotta skitsofreenikon kanssa elämistä sairastuttaa. Näin on. Koko elämähän kääntyy ylösalaisin. Perhe-elämä, työelämä, ihmissuhteet, vapaa-aika, ruokapöytäkeskustelujen aiheet, asenteet ja arvot. Kaikki pyörii psyykkisen sairauden ympärillä, varsinkin taudin pahenemisvaiheiden aikana, Haven toteaa.
Skitsofreniaa sairastavan ihmisen rinnalla ei pysty enää olemaan vain äiti, isä, sisar tai veli tai puoliso. Ensimmäisen alkushokin jälkeen on pystyttävä selviytymään sadoista seuraavista. Miksi? kysyy Havèn.
- Siksi, että hoitojärjestelmässä on hirmuisia, salakavalia mustia aukkoja, joita skitsofreenikon omainen joutuu tahtoen tai tahtomattaan paikkaamaan. Joskus onnistuen, joskus karkeasti epäonnistuen, Havèn vastaa.
Julkinen alasajo
Ansu Havènin mukaan yksi musta aukko on se, että psykiatrit näyttävät katoavan julkiselta sektorilta. Hoitajat ja terapeutit tekevät sen minkä pystyvät, mutta jokaisella tasolla voimavarat ovat rajalliset. Skitsofreenikkokaan ei tule toimeen ilman erikoislääkäriä.
- Psykiatria on ainoa erikoisala, joka on absoluuttisesti todellakin säästänyt terveydenhuollossa, sanoo dosentti Heikki Vartiainen. Sairaaloiden alasajo sattui juuri laman kynnykselle, joten avohoito jäikin resurssoimatta tarvetta vastaavaksi.
- Skitsofrenia on se psyykkisen sairauden muoto, joka yhä työllistää sairaaloita eniten, huomauttaa professori Hannu Koponen OYS:sta. Puolet psykiatristen sairaaloiden potilaista on skitsofreenikkoja. Yhden vuoden aikana noin 15 prosenttia skitsofreniapotilaista saa sairaalahoitoa.
Terapiamuotoja on kehitelty, mutta niiden vaikuttavuutta ei ole kattavasti tutkittu. Viime vuosien resurssipula ei ole tuonut järin paljon mahdollisuuksiakaan terapian kehittämiseen, koska toteuttaminenkin ontuu.
Käytännössä psykiatrin vastaanotot esimerkiksi mielenterveystoimistojen avohoitopisteissä painottuvat nykyisin virallisten paperien täyttämiseen, jotta potilaat saisivat heille kuuluvat lakisääteiset oikeutensa.
Tällainen tilanne on omiaan ajamaan psykiatreja pois julkisesta terveydenhuollosta, sanovat Koponen ja Vartiainen.
Mistä uutta toivoa?
Skitsofreenikkojen tilanne näyttää todella synkältä. Joku voisi sanoakin, että onneksi edes lääkehoito on kehittynyt, kun muut hoitomuodot ovat jääneet laman jalkoihin.
Vuonna 1952 todettiin klooripromatsiinin teho psykoosien hoidossa. Se oli ensimmäinen todella tehoava lääke, mutta vaikeat sivuvaikutukset ovat tämänkin lääkkeen kääntöpuoli.
Uusi mullistus koettiin viime vuosikymmenellä, kun toisen polven antipsykootit tulivat markkinoille. Suomessa käytetyin toisen polven lääke on risperidoni, jota saa noin 25 000 potilasta. Olantsapiiniä käyttää noin 14000 potilasta, ja ketiapiiniä noin 4000 potilasta. Ketiapiini tulee nyt erityiskorvattavaksi, joten sen osuus saattaa kasvaa, arvelee ylilääkäri Olli-Pekka Mehtonen Kaivannon sairaalasta Kangasalta.
Aivan uutena psykoosilääkkeenä Eurooppaankin on tulossa aripipratsoli, jonka teho perustuu dopamiini-serotoniini-järjestelmän tasaamiseen.
- Aika näyttää, millaiseksi kunkin lääkkeen käyttö muodostuu. Oleellista kuitenkin on, että psyykkisesti sairaiden potilaiden hoitoon saadaan lääkevaihtoehtoja, jotta kullekin saadaan tehoavaa hoitoa mahdollisimman vähäisin sivuvaikutuksin. Lääkityksen paraneminen on paras keino päästä myös antamaan tehoavaa psykoedukaalista kuntoutusta, muistuttaa Mehtonen.
