Lehti 42: Ajan­kohtai­sta 42/2018 vsk 73 s. 2390 - 2391

Vanhahtava kampus saa kasvojen kohotuksen

Tuomas Keränen
Kuvituskuva 1

– Tilaongelmalle vihdoin tehdään jotakin, iloitsee medisiinari Eelis Palokangas Oulusta.

Kuvituskuva 2

Ahtaasta aulasta saadaan remontin ansiosta avoimempi.

Kuvituskuva 3

Palokankaan mielestä on hienoa, että tilaongelmaan on reagoitu yliopiston ja tiedekunnan puolelta.

Kuvituskuva 4

Opiskelijat ovat päässeet vaikuttamaan opiskelutilojen tulevaisuuteen.

Kuvituskuva 5

Itseopiskelutilat kokevat muutoksen, kun kalusteet ja pinnat uusitaan.

Kuvituskuva 6

Itseopiskelutilat kokevat muutoksen, kun kalusteet ja pinnat uusitaan.

Kuvituskuva 7

Kirjaston tilat tullaan myös uudistamaan toimivammaksi kokonaisuudeksi.

Kuvituskuva 8

Maria Protsenko (vas.), Minna-Mari Kukkola ja Minttu Kiviniemi Oulun Lääketieteellisen Killan tiloissa. Killan uudet tilat tulevat olemaan entistä toimivammat.

Kuvituskuva 9

Opiskelijat ovat päässeet vaikuttamaan opiskelutilojen tulevaisuuteen.

Kuvituskuva 10

Tilat ovat nyt aika pienet ja ahtaat. Remontin myötä tilankäyttö tehostuu ja järkevöityy.

Kuvituskuva 11

Kirjaston tilat tullaan myös uudistamaan toimivammaksi kokonaisuudeksi.

Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijat joutuvat ahertamaan remontin keskellä vuoden. Leka kajahtaa Kontinkankaan kampusalueella ensimmäisenä Anatomian ja solubiologian yksikön aulan seiniin. Ahtaasta aulasta saadaan avoimempi. Myös kirjasto- ja itseopiskelutilat kokevat muutoksen, kun kalusteet ja pinnat uusitaan.

Opiskelijat ovat päässeet vaikuttamaan opiskelutilojen tulevaisuuteen.

– Opiskelijoilla on ollut edustus suunnittelukokouksissa. Tekemäämme opiskelijakyselyyn vastasi yli 300 ihmistä. Heidän huolensa pyritään huomioimaan remontissa, sanoo tilatyöryhmän opiskelijajäsen Eelis Palokangas.

Aulatilojen jälkeen remontti siirtyy keväällä kellarikerrokseen. Kokonaisuudessaan remontin on tarkoitus kestää vuoden.

– Tilat ovat nyt aika pienet ja ahtaat. Tilankäyttö tehostuu ja järkevöityy. Esimerkiksi kellarikerroksessa sijaitseva kiltahuone vaihtaa paikkaa, ja saamme kaksi kunnon kokoista työhuonetta käyttöömme.

Remontissa ratkaistaan myös ryhmätyötilojen ongelma. Tällä hetkellä vapaasti käytettäviä ryhmätyötiloja ei ole tarpeeksi kaikille opiskelijoille.

Lue myös

– Ei ole ollut laadukkaita ryhmätyötiloja, jonne saisi mennä milloin vain. Toki varattavia tiloja on muualla kampuksessa, mutta niihin ei voi yllättäen mennä.

Palokankaan mielestä on hienoa, että tilaongelmaan on reagoitu yliopiston ja tiedekunnan puolelta.

– Tiloista on ollut kaikenlaista vääntöä, mutta nyt asialle vihdoin tehdään jotakin.

› Katso kuvagalleria tiloista ennen remonttia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030