Ajan­kohtai­sta

Vartijoiden työnseisaus uhkaa sairaaloiden turvallisuutta

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri haki PAMilta mahdollisuutta jättää TYKS:n päivystyksen vartijat työnseisauksen ulkopuolelle.

Tuomas Keränen
Kuvituskuva 1

Palvelualojen ammattiliitto PAM järjestää vartiointialaa koskevan kolmen päivän työnseisauksen keskiviikkoyönä. PAM ilmoitti, että työnseisauksen ulkopuolelle jätettäisiin tehtävät, joissa lakko vaarantaisi yhteiskunnalle elintärkeitä toimintoja tai aiheuttaisi yleiselle edulle huomattavaa vahinkoa. PAM ei kuitenkaan myöntänyt poikkeuslupaa TYKS:n päivystykselle.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Leena Setälä ihmettelee linjausta.

– Eikö terveydenhuollon päivystyspalvelu ole yhteiskunnalle elintärkeä toiminto? Esimerkiksi JHL päätti jättää sairaalat oman lakkonsa ulkopuolella, joten sairaaloiden ruokahuolto on toiminut normaalisti, Setälä ihmettelee tiedotteessa.

TYKS:n yhteispäivystyksen järjestyksenvalvonta hoidetaan pienemmällä vartijamitoituksella ja esimiesvoimin.

Lue myös

– Onneksi moni työntekijä on ilmoittanut halukkuutensa tulla töihin lakosta huolimatta, sanoo sairaanhoitopiirin turvallisuuspäällikkö Jussi Rapelin.

Lähisairaaloiden vartijapalvelut tuotetaan sairaanhoitopiirin alueella pääosin normaalisti. TYKS:n vahtimestaripalvelut eivät kuulu lakon piiriin.

Kuva: Vesa-Matti Väärä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030