Väitöskirja Ménièren taudista Suomessa: Diagnostiikassa tarkentamisen varaa

Ménièren taudin diagnostiikka sekä tutkimus- ja hoitokäytännöt vaihtelevat huomattavasti suomalaisissa sairaaloissa.

- Taudin diagnostinen kriteeristö on vaihdellut hyvin paljon kansainvälisestikin, ja tämä on heijastunut myös Suomeen. Klinikoissa on muotoutunut diagnostiikkaan omia malleja, koska ei ole ollut yhtenäistä kriteeristöä, johon tukeutua, sanoo Ménièren taudista väitellyt korva-, nenä- ja kurkkutautien sekä yleislääketieteen erikoislääkäri Jouko Kotimäki.

- Sekä amerikkalaiset että japanilaiset asiantuntijat ovat 30 viime vuoden aikana julkaisseet omat diagnostiset kriteeristönsä kummatkin kolmeen kertaan ja ne kaikki ovat olleet keskenään vähän erilaisia. Ei ihme, että tilanne on ollut käytännön kliinikon kannalta hyvin hämmentävä, Kotimäki sanoo.

Epäyhtenäinen diagnostiikka on hänen mukaansa suuri syy siihen, ettei taudin esiintyvyyttä ole lainkaan selvitetty Suomessa. Tutkimuksia on varsin vähän muistakaan maista.

Väitöskirjassaan Kotimäki esittääkin Ménièren taudin diagnostiikasta suosituksen, joka voisi parhaassa tapauksessa olla pohja Käypä hoito -tyyppiselle ohjeistukselle. Yhtenäistä ohjetta tarvitaan hänen mielestään sekä takaamaan potilaille yhdenmukainen kohtelu että antamaan luotettava kuva taudin esiintyvyydestä.

Esiintyvyys nyt selvitetty

Kotimäen väitöskirjan aineistona oli vuosina 1992-96 hoidossa olleiden 442 potilaan sairauskertomukset kahdesta yliopistollisesta keskussairaalasta ja viidestä keskussairaalasta Etelä- ja Pohjois-Suomessa.

Tutkimuksessa käytettyjen tiukkojen diagnoosikriteerien mukainen varmistettu tauti oli vain puolella aineiston potilaista. Taudin vallitsevuudeksi saatiin vähintään 43/100 000 asukasta, mikä on Kotimäen mukaan ehdottomasti minimi. Ménièren tauti osoittautui olevan Pohjois-Suomessa merkitsevästi yleisempi kuin Etelä-Suomessa.

- Tutkimuksessa käytetty kriteeristö on hiukan liiankin tiukka, koska se sulkee pois alkavat tautitapaukset, joissa tauti ei ole vielä täydellisesti puhjennut, Kotimäki huomauttaa.

Väitöskirjatyössä käytetyn kriteeristön on alun perin julkaissut amerikkalainen kuulo- ja tasapainoelinasiantuntijoiden työryhmä vuonna 1995. Niinpä kriteeristö ei ehtinyt olla käytössä kaikkina niinä vuosina, joilta väitöskirjan aineisto on kerätty.

- Jos potilaalla epäillään Ménièren tautia, pitäisi perustutkimuksena selvittää otorinolaryngologinen status ja siihen kuuluvana tavanomainen audiogrammi, johon sisältyy myös puheenerotuskyvyn testaus. Lisäksi tarvitaan otoneurologisia tutkimuksia: Rombergin testi, Unterbergerin koe, nystagmuksen havainnointi Frenzelin lasein, Dix-Hallpiken asentohuimausta selvittävä testi, horisontaalisen kaarikäytävän testi, elektronystagmografia ja kalorinen koe, Kotimäki listaa.

Muiden sairauksien poissulkemiseksi suosituksiin sisältyy lääkärin harkinnan mukaan myös laboratoriokokeita.

Diagnoosin vahvistamisessa on kolme pääkriteeriä: vähintään kaksi kiertohuimauskohtausta, tinnitus tai korvan paineen tuntu ja kuulon heikkenemä, joka on dokumentoitu audiogrammitutkimuksella. Kiertohuimauskohtauksiin liittyy kriteeristön mukaan pahoinvointi tai oksentelu ja kohtaus kestää vähintään 20 minuuttia.

Diagnoosia täydentäviä lisäkriteereitä ovat Kotimäen mukaan mm. kuulon vaihtelu, äänen kuuluminen kahtena, meluherkkyys, huimauksen paheneminen liikkeen vaikutuksesta sekä hyvänlaatuinen asentohuimausoireilu varsinaisten kohtausten väliaikoina.

Diagnostiikassa on hänen mukaansa tärkeää myös sulkea pois esimerkiksi kuulohermon kasvaimen mahdollisuus.

Väitöskirjan mukaan kuulon vaihtelu osoittautui herkäksi varmistetun taudin toteajaksi.

Hoitolinjauksissa Kotimäki korostaa potilasinformaatiota ja hyvää potilas-lääkärisuhdetta. Elämäntapojen muutokset ja lääkitys osoittautuivat riittäväksi hoidoksi lähes 70 prosentille potilaista.

- Ensilinjan lääkitys on betahistiini tai diureetit tai molemmat. Vaikeammissa tapauksissa hoitona on lähinnä gentamysiinihoito tai painepulssihoito. Näyttää siltä, että gentamysiinihoidon tehokkuuden takia leikkaushoitoa tarvitaan enää erittäin harvoin, Kotimäki sanoo.