Ajan­kohtai­sta

Vuoden Työterveysteko -palkinto Raija Kerättärelle

Työterveyslääkäri Raija Kerätär Oulusta saa Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry:n palkinnon.

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1

Työterveyslääkäri Raija Kerätär on ansiokkaasti kehittänyt osatyökykyisten ja työttömien työterveyshuoltoa, joka on haastavaa ja poikkeaa monella tavalla työssä käyvien työterveyshuollosta. Vuoden Työterveysteko -palkinto myönnettiin Raija Kerättären selvitystyöstä ja laajan poliittisen tuen saamisesta Työkykyohjelmalle.

Osatyökykyisten työllistymisen edistäminen nähdään yhdeksi tärkeäksi keinoksi huoltosuhteen ja kestävyysvajeen sekä yksilöiden toimeentulon kohentamisessa. Eduskuntaryhmät hyväksyivät yksimielisesti 5. helmikuuta kannanoton Työkykyohjelman valmistelusta yli hallituskausien ulottuvaksi ohjelmaksi.

Työkykyohjelma pohjautuu Raija Kerättären yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön osastopäällikön Tuija Oivon laatimaan ja lokakuussa 2018 valmistuneeseen selvitykseen osatyökykyisten reiteistä työllisyyteen.

Raija Kerätär on pitkään omistautunut työttömien ja osatyökykyisten työkyvyn tutkimiseen ja työllistymisen tukemiseen. Hän väitteli lääketieteen tohtoriksi Oulun yliopistosta vuonna 2016. Väitöskirja perustui Kerättären omaan potilasmateriaaliin Oulun, Raahen ja Kainuun pitkäaikaistyöttömistä ja vaikeasti työllistyvistä.

Lue myös

Kerätär jatkaa edelleen työskentelyä samassa aihepiirissä työterveyslääkärinä ja luennoimalla tilaisuuksissa ympäri Suomea.

Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry myöntää Vuoden Työterveysteko -palkinnon vuosittain henkilölle, yhteisölle tai laitokselle, joka on näkyvästi toiminut työterveystyön parhaaksi, tehnyt sitä tunnetuksi erityisellä tavalla tai keksinyt uutta, joka on johtanut käytännön sovellutukseen.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030