Ajan­kohtai­sta

Yksinäisellä nuorella kuusinkertainen riski turvautua nukahtamislääkkeisiin

Uusi kansallinen hanke tarkastelee yksinäisyyttä myös kansanterveyden näkökulmasta.

Tiiamari Pennanen
Kuvituskuva 1

Yksinäisyyden kansanterveydellisen ja -taloudellisen uhkan torjumiseksi alkaa kansallinen monivuotinen hanke, jonka taustalla on yksinäisyystutkija ja Turun yliopiston kasvatuspsykologian apulaisprofessori Niina Junttila sekä hankkeen perustaja, opiskelija Emil Salovuori.

Hankkeessa keskitytään nuorten yksinäisyyteen kansanterveydellisenä ja sosiaalisena haasteena.

Suomalaisista 15-vuotiaista nuorista yli 11 000 kokee, ettei heillä ole yhtään ystävää, kertoo Jyväskylän yliopiston johtama HBSC-tutkimus. Tutkimuksen mukaan yksinäisyys kuusinkertaistaa nuorten riskiä turvautua nukahtamislääkkeisiin.

Yksinäisyys vaikuttaa haitallisesti myös aikuisten terveyteen. Itä-Suomen yliopiston aineistossa pitkäkestoinen yksinäisyyden kokemus nosti riskikertoimia muun muassa kansansairauksinakin pidetyille sydän- ja verisuonisairauksille, tyypin 2 diabetekselle ja masennukselle.

Lue myös

Yksinäisyyttä on viime aikoina nostettu esiin niin mediassa kuin tutkimuksessakin. Vuosina 2015–2017 toteutettiin Itä-Suomen yliopiston koordinoima Suomalaisten yksinäisyys -hanke, jossa oli mukana tutkijoita ja kolmannen sektorin toimijoita. Hankkeen tuotoksena julkaistiin muun muassa Yksinäisten Suomi -kirja (toim. Juho Saari).

Kuva: Fotolia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030