Ajan­kohtai­sta

Yliopistosairaaloiden lastenlääkärit puoltavat koulujen avaamista

Koulujen avaamisesta ei ole lastenlääkärien mielestä haittaa lapsille eikä opettajille.

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1
PantherMedia

Maailmassa ei ole julkaistu sellaisia tutkimuksia, joiden mukaan koulujen avaaminen on jollakin tavalla vaarallista. Näin toteaa lasten infektiotautien professori Harri Saxén Helsingin yliopistosta.

Yliopistosairaaloiden lastenlääkärit ovat suositelleet opetusministeriölle, että koulut avataan mahdollisimman pian ja asteittain.

Koulupudokkaat kärsivät

Saxénin mukaan on hyvin vähän näyttöä siitä, että lapset olisivat koronatartuntaketjun aiheuttajia.

Lue myös

– Esimerkiksi juuri julkaistussa australialaisessa tutkimuksessa oli 1 000 osallistujaa, joista suurin osa oli oppilaita ja loput opettajia. Tuhannen ihmisen joukosta löytyi kaksi lasta, jotka ilmeisesti olivat saaneet koronatartunnan toiselta lapselta. Samansuuntaisia havaintoja on Ruotsista ja Islannista.

Saxén toteaa myös, että lastenlääkärien mielestä lapsilla on oikeus käydä koulua. Koulupudokkaiden määrä saattaa lisääntyä, jos koulut eivät avaudu.

– Tästä tilanteesta kärsii juuri koulupudokkaiden joukko.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030