Lehti 7: Näkö­kulma 7/2020 vsk 75 s. 390 - 391

Psykiatrisen diagnostiikan käytännöt huolestuttavat

Psykiatrisen diagnoosin antaminen ilman kokonaisvaltaista ­selvittelyä on eettisesti arveluttavaa, ihmisoikeuksia loukkaavaa ja monella tavalla kallista. Jos oireilun juurisyitä ei selvitetä, hoito jää helposti tehottomaksi.

Heli PajariLisa RekolaAntti Mattila
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Kliinisen lastenpsykiatrisen työn näkökulmasta psykiatrinen diagnostiikka, hoitokäytännöt sekä palvelujärjestelmä herättävät välillä hämmennystä.

Oireilun juurisyitä ei aina etsitä riittävän huolellisesti, mistä voi seurata pitkittyneitä ja tehottomia prosesseja. Pahimmillaan käy niin, että hitaasti etenevä tai väärille urille lähtenyt hoito voi nakertaa potilaan vointia sekä lapsipotilaiden vanhempien omaa jaksamista ja käsitystä omasta vanhemmuudestaan.

Huolta herättää erityisesti se, ettei mahdollisia neuropsykiatrisia selittäviä tekijöitä aina oteta riittävän vakavasti.

Selvitimme tilannetta kliiniseen arviointiin perustuvassa tutkimuksessa, joka koski yhden vuoden aikana perheneuvolan lastenpsykiatrille ohjautuneita uusia potilaita (1).

Ketään emme halua syyttää, eikä siihen meillä edes olisi varaa. Sen sijaan tavoitteenamme on herättää mahdollisimman laajaa ja moniäänistä keskustelua korjausliikkeistä, joita tarvitaan sekä diagnostiikassa, hoitokäytännöissä että palvelujärjestelmässä.

Lapsuusiän vaikeuksien hoitaminen on olennaista

Neuropsykiatristen syiden jääminen välillä riittämättömälle huomiolle tuntuu kummalliselta, koska niiden merkitys tiedetään.

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan neuropsykiatriset syyt ovat merkittävin vajaakuntoisuuteen johtava tekijä lapsilla ja nuorilla kaikkialla maailmassa. Hoitamattomina näillä on vakava vaikutus lapsen kehitykseen, koulusuoriutumiseen sekä mahdollisuuteen elää täyttä ja tuotteliasta elämää (2).

Oman itsensä säätelemiseen liittyvät erot assosioituvat yksilön fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen ja toimintaan, ja niiden vaikeudet assosioituvat isoon osaan psykopatologiaa (3). Lapsuusiässä todetuilla vaikeuksilla on suuri ennustearvo ajatellen mm. myöhempää psykiatrista sairastavuutta, koulusuoriutumista, tapaturmaista vammautumista ja rikollisuutta (4,5,6,7,8,9,10,11,12).

Lapsuusiän vaikeuksien hoitamisella onkin erittäin suuri merkitys sekä inhimillisesti että taloudellisesti.

Kun lapsen psyykkisestä voinnista herää ensimmäisen kerran huoli eivätkä "kotikonstit" tai yleiset ohjeet riitä, lapsen ja perheen tilannetta pitäisi pohtia kokonaisvaltaisesti. Vaikeudet voivat johtua monesta, joskus samanaikaisestakin syystä, ja nämä kaikki olisi syytä tiedostaa ja huomioida myös hoidossa.

Lue myös

Huoli lapsesta voi selittyä lapsesta itsestään riippuvilla tai riippumattomilla syillä, jotka liittyvät esimerkiksi lapsen omaan kehitystasoon ja ominaisuuksiin, somatiikkaan, kuormitustilanteeseen kotona, päiväkodissa tai koulussa tai esimerkiksi aikaisempaan traumatisoitumiseen. Esitiedot ja arjen havainnot ovat tärkeitä myös silloin, kun pohditaan lisätutkimuksien tarvetta.

Kokonaisvaltainen tilannekartoitus tarvitaan aina

Diagnoosin puuttuminen ei saa olla esteenä tukitoimien pikaiselle käynnistymiselle.

Tilanteen kokonaisvaltainen selvittäminen on kuitenkin tärkeää, jotta hoito ohjautuisi oikeille urille. Alun huolen tulee tarkentua oikeaksi ymmärrykseksi vaikeuksista ja niiden syistä oikeanlaisen hoidon löytämiseksi. Muuten vaarana ovat vääränlaiset tulkinnat ja hoidot, sattumanvaraiset, pitkittyneet tai tehottomat prosessit sekä pompottelu palvelujärjestelmässä luukulta toiselle.

Valitettavasti tämä ei ole teoreettista pohdintaa, vaan välillä arjen todellisuutta.

Terveydenhuollon perustasolle täytyy luoda riittävät resurssit ja osaaminen lapsen voinnin kokonaisvaltaiseen psykiatriseen ja neuropsykiatriseen arviointiin sekä hoitamiseen, siltä osin kuin erikoissairaanhoidon kanssa sovitaan.

Tärkeänä osana ensilinjan työtä on myös perheen kokonaisvaltainen kohtaaminen, vanhemmuuden tuki sekä lähiverkostojen kanssa tehtävä yhteistyö. Toimivan kontaktin synnyttyä työntekijöiden pysyvyys ja eri työntekijäryhmien saumaton yhteistyö vastuumäärittelyineen on tärkeää, samaten kuin avun viiveetön jatkuvuus lapsen siirtyessä lasten palveluista nuorisoikäisten palveluihin.

Psykiatrisen diagnoosin antaminen ilman kokonaisvaltaista selvittelyä on eettisesti arveluttavaa, ihmisoikeuksia loukkaavaa ja monella tavalla kallista. Tutkimuksemme sukutarinoissa oli monia kertomuksia esimerkiksi syrjäytymisestä, vakavasta psykiatrisesta sairastumisesta ja itsemurhista. Olisiko oikealla ja oikea-aikaisella avulla edes yksi tarina voinut olla toisenlainen?

Monilla neuropsykiatrisilla piirteillä on sekä hyviä että huonoja puolia, ja ensiarvoisen tärkeää olisi minimoida haitta, esimerkiksi väärät tulkinnat, ja valjastaa hyvät puolet palvelemaan kasvua ja kehitystä.

Palvelujärjestelmän kulmakivenä tulisi olla perustasolle rakennettu riittävä osaaminen ajatellen lapsen tilanteen kokonaisvaltaista arviointia.


Sidonnaisuudet

Heli Pajari: Apurahat 
(HUS-ERVA-apuraha vuonna 2016; 
käytettiin neuropsykologisten tutkimusten ostamiseen).

Lisa Rekola, Antti Mattila: 
Ei sidonnaisuuksia.


Kirjallisuutta
1
Pajari H, Rekola L, Mattila A. A critical survey of psychiatric diagnostics, clinical practice, and the functionality of service system from the point of view of clinical family counseling. J Child Adolesc Psych 2019;3:4–12.
2
WHO. Child and adolescent mental health. http://www.who.int/mental_health/maternal-child/child_adolescent/en/
3
Snyder HR, Miyake A, Hankin BL. Advancing understanding of executive function impairments and psychopathology: bridging the gap between clinical and cognitive approaches. Frontiers in Psychology 2015;6:328.
4
Sourander A, Jensen P, Davies M ym. Who is at greatest risk of adverse long-term outcomes? The Finnish from a boy to a man study. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 2007;46:1148–61.
5
Sourander A, Elonheimo H, Niemelä S ym. Childhood predictors of male criminality: a prospective population-based follow-up study from age 8 to late adolescence. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 2006;45:578–86.
6
Mordre M, Groholt B, Kjelsberg E, Sandstad B, Myhre AM. The impact of ADHD and conduct disorder in childhood on adult delinquency: A 30 years follow-up study using official crime records. BMC Psychiatry 2011;11:57.
7
Bernardi S, Faraone SV, Cortese S, Kerridge BT, Pallanti S, Wang S, Blanco C. The lifetime impact of attention deficit hyperactivity disorder: results from the National Epidemiologic Survey on Alcohol and Related Conditions (NESARC). Psyc Med 2012;42:875–87.
8
Biederman J, Petty CR, Monuteaux MC ym. Adult psychiatric outcomes of girls with attention deficit hyperactivity disorder: 11-year follow-up in a longitudinal case-control study. Am J Psychiatry 2010;167:409–17.
9
Dalsgaard S, Mortensen PB, Frydenberg M, Maibing CM, Nordentoft M, Thomsen PH. Association between attention-deficit hyperactivity disorder in childhood and schizophrenia later in adulthood. Eur Psych 2014;29:259–63.
10
Frazier TW, Youngstrom EA, Glutting JJ, Watkins MW. ADHD and achievement: meta-analysis of the child, adolescent, and adult literatures and a concomitant study with college students. J Learning Disabilities 2007;40:49–65.
11
Blackman GL, Ostrander R, Herman KC. Children with ADHD and depression: a multisource, multimethod assessment of clinical, social, and academic functioning. J Attention Disorders 2005;8:195–207.
12
Merrill RM, Lyon JL, Baker RK, Gren LH. Attention deficit hyperactivity disorder and increased risk of injury. Adv Medical Sciences 2009;54:20–6.
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030