Kommentti

Jaettua vastuuta ei ole

Potilaan hoidon koko ketjun, siis matkan kotoa terveydenhuollon temppuradan läpi takaisin kotiin, tulee olla selkeästi vain yhden tahon rahoittama.

Petja Orre
Kuvituskuva 1
Mikko Käkelä

Kiireisen päivystysillan keskelle tuotiin vakituisesti hoivakodissa asuva potilas. Hänet oli lähetetty viikonloppuyötä vasten yleislääketieteen päivystykseen pitkään jatkuneiden kroonisten haavojen takia. Aikaisemmin päivällä eräs toinen potilas oli uuvuttanut itsensä koko päivän jatkuneissa silmätutkimuksissa, ja lisäksi niiden lopputulemana hänet oli käsketty hakemaan terveyskeskuksesta uusi lähete.

Päivä lienee tyypillistäkin tavallisempi.

Erikoissairaanhoidon käyntejä avohoidossa on yli kymmenen miljoonaa vuodessa. Tilastoja käyntimääristä ja kustannuksista on enemmän kuin lukea ehtii, mutta potilaiden odottamiseen ja jonottamiseen käyttämää aikaa ei seuraa kukaan.

Vain vastuu rahasta tuo vastuun potilaan sujuvasta asioinnista.

Kuntien järjestämä perusterveydenhuolto ja kuntien omistama erikoissairaanhoito ovat järjestetyssä ja varsin ongelmallisessa avioliitossa.

Vaikka ammattilaiset pyrkivät potilaan parhaaseen, organisaatioiden toiminnan keskiössä on edelleen ensisijaisesti raha. Kaikki raha on veronmaksajien rahaa, mutta potti ei silti ole yhteinen. Omaa pesää suojellaan täydellä puolustusmuurilla. Jokainen urheilua seurannut tietää, ettei pelistä tule kovin dynaamista, jos molemmat joukkueet keskittyvät vain puolustamiseen.

Tämä johtaa erikoisiin järjestelyihin.

Esimerkiksi silmätaudit ostavat osan palveluistaan palvelusetelillä yksityiseltä, ja se auttaa optimoimaan oman klinikan toimintaa. Yksityinen puolestaan virittää oman tuotantonsa mahdollisimman tehokkaaksi. Molemmat näistä ovat täysin hyväksyttäviä toimintatapoja. Ongelmaksi muodostuvat potilaat.

Prosessitehokkuuden takia enintään parin tunnin tutkimukset on ripoteltu pitkin päivää siten, että potilaalta tuhrautuu asian selvittämiseen koko päivä. Kun lopputuloksena on vielä tarve uusiin tutkimuksiin, mutta saatu palveluseteli ei kata niitä, potilas ohjataan terveyskeskukseen uuden lähetteen saamiseksi.

Ne krooniset haavat muuten osoittautuivat kinkkisiksi.

Puhelinvaihteen rooliin joutunut kollega soitteli läpi ison sairaalan päivystäjiä, joista jokainen vuorollaan arvioi potilaan kuuluvan jollekin toiselle erikoisalalle. Kuudennen puhelun kohdalla kävi selväksi, että potilas kyllä kuuluisi tietyn erikoisalan hoitoon, mutta ei suinkaan tänä yönä eikä missään tapauksessa heidän osastolleen. Kun terveyskeskuksen vuodeosastotkin olivat täynnä, potilas päätyi viettämään seuraavat vuorokaudet päivystyksen verhojen välissä seuraillen potilaiden tauotonta virtaa.

On tärkeää ymmärtää, ettei vastuu järjestelmän outouksista ole yksittäisellä ammattilaisella. Terveydenhuoltoalalla työskentelevät tekevät työtään joka päivä potilaiden parhaaksi.

Lue myös

Pallopeleihin palatakseni: vaikka avauskokoonpano koostuu pelkistä huippupelaajista, ei se kykene kovin kaksiseen suoritukseen, jos jokaisella pelaajalla on oma valmentaja antamassa ohjeita. Siitä ei synny voittavaa joukkuetta. Itse asiassa, siitä ei synny joukkuetta laisinkaan.

Osaoptimoinnin järjettömyys on varmasti kaikille selvää. Uusinkin sote-uudistuksen tuotantokausista pyrkii kasvattamaan leveämmät hartiat järjestäjille, mutta rahoituksen aidosta yksikanavaisuudesta ei tunnu olevan selkeää yhteisymmärrystä – jos on suunniteltujen maakuntien hartioiden leveydestäkään.

Potilaan hoidon koko ketjun, siis matkan kotoa terveydenhuollon temppuradan läpi takaisin kotiin, tulee olla selkeästi vain yhden tahon rahoittama. Vain vastuu rahasta tuo vastuun potilaan sujuvasta asioinnista. Jaettu vastuu ei ole kenenkään vastuu.

Kirjoittaja on Keravan kaupungin johtava ylilääkäri.

Kirjoittajat

Petja Orre

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030