Kommentti

Johtamista ei opi, jos sitä ei opeteta

Ylipäätään kehittämisellä ja johtotehtävillä tuntuu olevan terveydenhuollossa negatiivinen klangi.

Joel Kontiainen
Kuvituskuva 1
Laura Vesa

Suomessa on viimeinkin herätty siihen, että perusterveydenhuollon kehittämistyö on jo pitkään ollut lapsipuolen asemassa, kun kaikki resurssit ovat kuluneet jonojen purkamiseen.

Sosiaali- ja terveysministeriön tuore kansliapäällikkö Kirsi Varhila totesi elokuussa, että terveyskeskuksissa pitäisi olla nykyistä enemmän aikaa tutkimukselle ja kehittämistyölle. Ajatus on, että samalla saataisiin houkuteltua enemmän lääkäreitä perusterveydenhuoltoon.

Avaus on hyvä. Haaste on se, että vaikka resursseja parempaan kehittämistyöhön olisikin, halukkuutta ei välttämättä ole.

Ylipäätään kehittämisellä ja johtotehtävillä tuntuu olevan terveydenhuollossa negatiivinen klangi. Niin on ainakin lääketieteen peruskoulutuksessa, jossa työn kehittäminen, johtaminen ja "hallintohommat" esitetään enemmänkin pakollisena pahana kuin tärkeänä osana lääkärin työtä.

Muistan hyvin lääketieteen opintojen ensimmäisen viikon, kun eri alojen lääkärit kertoivat luentosalissa paneelikeskustelussa omista uristaan. Urallaan menestyneistä kliinikoista jokainen kertoi jossain vaiheessa "joutuneensa" ylilääkäriksi, kehittämistehtävään tai hallintotyöhön, mutta "päässeensä" lopulta takaisin lääketieteen pariin välittömään potilastyöhön. Joku taisi harmitella, kun edelleen osa työajasta kuluu johtamiseen.

Vaikka johtaminen on selkeästi yksi terveydenhuollon kehittämistä vaativista alueista, asenne johtamista ja kehittämistä kohtaan ei ole peruskoulutuksessa viime vuosina juuri muuttunut. Organisaation kehittämiseen, hallintoon ja talouteen liittyviä opetussisältöjä sivutaan lääkärikoulutuksessa todella vähän.

Toki on niin, että suurin osa lääkäreistä ei päädy täysipäiväisiksi johtajiksi. Kuitenkin jo tuo ensimmäisen viikon paneelikeskustelu osoitti, että pitkään kliinikon uraan yleensä jossain vaiheessa sisältyy jokin johtajan rooli. Vähintäänkin jokainen joutuu tulevaisuudessa osallistumaan erilaisiin kehittämisprojekteihin ja taloudelliseen priorisointiin työntekijän roolissa.

Jonkinnäköisen johtamiskoulutuksen hankkiminen, tai edes parempi asenne johtamista kohtaan, olisikin enemmän kuin perusteltua jokaiselle lääkäriksi aikovalle. Jokaisella akateemisen tutkinnon suorittaneella pitäisi olla edes perustyökalut oman työyhteisön kehittämiseen.

Lue myös

Vaarana on, että jos lääkärikunta ei osaa ja halua johtaa, johtajat otetaan muualta. Julkisessa keskustelussa on jo varsin tavallista törmätä sellaiseen ajatukseen, että terveydenhuollon johtotehtävät pitäisi siirtää kokonaan pois lääkäreiltä. Nuorten Lääkärien Yhdistyksen puheenjohtaja Sara Launio totesi pari viikkoa sitten Helsingin Sanomissa osuvasti, että lääkäreistä on tehty linjatyöläisiä. Voi kuitenkin olla, että ammattikunta on osittain siirtymässä linjastoon ihan itse.

Ylitsepääsemättömän vaikeaa tilanteen korjaamisen ei pitäisi olla, sillä kaikissa lääketieteellistä koulutusta antavissa yliopistoissa opetetaan taloutta, hallintoa ja johtamista. Siitä huolimatta monessa yliopistossa asiaa ei pidetä kovin tärkeänä, vaan opetuksen painopistettä ollaan viemässä yhä enemmän muun muassa teknologian tutkimuksen suuntaan.

Lääketieteellinen tekniikka on tärkeää, mutta kykenemättömyys teknologian hallintaan ja kehittämiseen ei ole nykyisen terveydenhuollon suurimpia haasteita. Johtamisen ja priorisointikyvyn puute on.

Kirjoittaja on Tampereen Lääketieteen Kandidaattiseuran puheenjohtaja ja viidennen vuoden lääketieteen kandidaatti.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030