Maisemataulu voi pelastaa työpäiväsi
Potilaan stressittömyyteen tähtääminen ei vaaranna ammattiosaamistamme.
Aloitin pitkästä aikaa työt yksikössä, jossa vastaanottohuoneet on suunniteltu somaattiseen tutkimiseen. Siirtymä lapsiperheille suunnatuista, psyykkiseen hyvinvointiin tähtäävistä työhuoneista on ollut raju. Missä ovat kutsuvat nojatuolit ja turvalliset tyynyt? Täältähän puuttuvat viherkasvit ja rauhoittavat maisemataulut! Eikä ainuttakaan nallea!
Ymmärrän toki yskän ja tarpeen puhdistaa sen tuotokset kaikilta pinnoilta. Valaistuksen on tuettava tutkimista ja ylläpitoa, eikä siihen riitä mummon kuolinpesästä pelastettu rimpsulampetti. Nallet ja tyynyt keräävät pölyä. Maisemataulu luo turhaa kodinomaista tunnelmaa, asiahommissa kun tässä ollaan. Ja jos on oikeasti asiaa lääkärille, ei tuolin muodolla ole mitään väliä. Vai onko?
Kyllä sillä on. Lieväänkin somaattiseen sairastamiseen voi liittyä ahdistusta ja stressiä, kipua aiheuttavista tai pelottavista tutkimuksista puhumattakaan. "Lääkärikammoiset" eivät läheskään aina pelkää lääkäri-ihmistä, vaan sairaaloihin liittämäänsä fyysistä ympäristöä. Puhdistusaineen haju, kaikuvat käytävät, kiiltävät kovat pinnat ja alati käyvät ovet… Näihin mekin voimme vaikuttaa.
Rauhallista potilasta on helpompi haastatella, tutkia ja hoitaa. Hätääntyneen ihmisen anamneesi on sekava, hän ei kuule mitä kysymme tai vastaa asian vierestä. Muistikin pätkii kun on niin hermona. Päivystyksessä huomaa miten koettu stressi lisää kipua, saa odotusajan tuntumaan loputtomalta ja käden kurottumaan kohti soittokelloa. Henkilökunta käyttää yleensä paljonkin aikaa potilaan rauhoittamiseen puheella, katseella tai kosketuksella. Näiden tarve vähenisi, jos potilas kokisi alun alkaen olonsa mahdollisimman stressittömäksi.
Somaattisen sairastamisen sisustustrendin ei tarvitse olla kalsea. Käytännöllisyys ja helppohoitoisuus säilyvät, vaikka ääni- ja valomaailmaan tehtäisiin muutoksia. Kaikumista voidaan vähentää. Valaistusta voidaan vaihdella tilan käyttötarkoituksen mukaan. Väreilläkin on väliä.
Ainakin lapsille tarvitaan jokin juliste tai muu visuaalinen viesti, josta hän huomaa olevansa tervetullut tähän tilaan. Joku lelukin olisi tärkeä olla. Sillä saa hämättyä lapsen hetkeksi paikalleen tai vaikka yrittämään kipeän raajan käyttöä. Liian kiinnostavat lelut estävät lapsen tutkimista ja liian kolisevat vanhemman puheen kuulemista. Siksi juuri nalle on täydellinen apulääkäri!
Gynekologin vastaanotollakin saisi olla huomion poishämäävä härpäke, katossa tietenkin. Jonkinlainen aikuismobile, jota potilas killittelisi tutkimuspöydällä hengitellessä, jos loisteputken sokaisulta pystyy. Instrumenttien kolinan voisi peittää panhuilu-taustamusiikilla. Potilaan olo olisi kuin kosmetologilla – vähän epämukavaa ja ajoin nipistelevää, mutta kyllä sen kestää kun jälkeenpäin on niin uudistunut olo!
Vakavasti puhuen: Potilaan stressittömyyteen tähtääminen ei vaaranna ammattiosaamistamme. Tokihan aikuinen ihminen kestää kliinisen ympäristön niin lääkärissä kuin kauneushoidoissa, mutta miksi stressata asiakasta turhaan?
LL Janna Rantala on lastenpsykiatri, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka myös kouluttaa lastenpsykiatriaan ja vanhemmuuteen liittyvistä aiheista.
