Yhtenä iltana paljon jos viiniä jois
Monen lääkärin suhde alkoholiin on ongelmallinen, samanlainen kuin muillakin suomalaisilla.
Sinä iltana join aivan liikaa. Vanhojen lukiokaverien tapaamista oli jo etukäteen ennustettu kosteaksi, mutta käsikirjoitukseeni ei silti kuulunut illan päättyminen täydelliseen muistiaukkoon ja kauniisti sanottuna huonovointisuuteen ravintolan takapihalla. Seuraavan aamun morkkis oli helvetillinen ja häpeä lamaannuttava. Kuinka 35-vuotiaalle, kahden lapsen äidille saattoi käydä niin kuin teini-ikäiselle ensimmäisien känniensä ottajalle? Krapula vei syviin vesiin ja perimmäisen äärelle. Tätäkö haluan alkoholinkäyttöni olevan?
Me suomalaiset juomme liikaa. Väärällä tavalla, liian paljon, liian usein. Ei ole tarpeen tehdä montaakaan päivystysvuoroa viikonloppuöinä nähdäkseen viinan kirot kristallinkirkkaasti. Suuri osa potilasvirrasta on jollakin tavalla alkoholin runtelemaa. Terveyspalveluita suurkuluttavat alkoholikroonikot ovat hankalia ja vaativia, känniääliöt erityisesti nousuhumalassa käsittämättömällä tavalla hermoille käyviä. Itsetuhoisen humalaisen auttaminen aamuyön tunteina on toivotonta. Ei ole paikkaa, minne ohjata, ei hoitoa, jota tarjota. Samojen pulmien ratkominen kerta toisensa jälkeen tuntuu turhauttavalta.
Kaiken kurjuuden nähneenä en voi olla hämmästelemättä uutta alkoholilakia. Sen syvimmästä tarkoituksesta en ymmärrä mitään! Maalaisjärjellä ajatellen tulevissa muutoksissa ole päätä, ei häntää. Tarjonnan lisääminen tarkoittaa suoraviivaisesti käytön lisääntymistä, ja se käsittääkseni ei ole tarkoituksenmukaista. Ruokakaupoissa myytävän alkoholin prosenttirajan nosto on vain ensimmäinen askel valitulla tiellä. Mihin me tarvitsemme viiniä ruokakaupan hyllyssä?
Myös monen lääkärin suhde alkoholiin on ongelmallinen, samanlainen kuin muillakin suomalaisilla. Alkoholin suurkulutukselle saa oivan ponnahduslaudan lääkärikoulussa. Voi pojat, kyllä opiskeluaikoina juotiin! Juhlissa ei kuppiin syljetty eikä juomatarjoilu loppunut kesken. Kohtuudelle ei ollut siinä touhussa mitään sijaa. Onneksi suurimmalla osalla vauhti sentään hiipuu opiskeluajan jälkeen.
Emme ole suojassa alkoholin vitsauksilta, vaikka osaamme vastanotolla vaivattomasti ottaa kantaa alkoholin tuomiin ongelmiin. Muutama vuosi sitten kuulin työterveyslääkäri Juhani Seppäsen esityksen suomalaisesta alkoholinkäytöstä. Sittemmin olen palannut useampaan kertaan hänen samaa aihetta käsittelevään, terävään kirjaansa "Selvästi juovuksissa". Seppänen havainnoi kansakuntamme helmasyntiä erityisen älykkäästi ja tarkkanäköisesti. Hän myös sylkäisee oman kaunistelemattoman tarinansa häpeämättä lukijan pureksittavaksi. Nostan rohkeudelle ja rehellisyydelle hattua kerta toisensa jälkeen.
Yksi kirjan raikkaimmista havainnoista on alkoholin suurkulutuksen naamioiminen hienostoharrastukseksi. On vähemmän arveluttavaa siemailla vuosikertaviinejä ja hienoja konjakkeja kuin lyödä Leijona-viinapullo pöytään. Lopputulos on aineen laadusta riippumatta kuitenkin aivan sama. Jollakin tavalla tunnistan edellä mainitusta itsenikin. En minä viineistä paljoa tiedä. Erotan juuri punaisen valkoisesta ja hyvän huonosta. Siitäkin huolimatta odotan illalliskutsuilla alkoholitarjoilua vähintään yhtä suurella innolla kuin pöydän antimia. Ensimmäiseen kuohuviinilasilliseen tartun suorastaan kaksin käsin. En ihan heti usko, että teen sen ainoastaan mausta ja harmonisesta illalliskokemuksesta nauttiakseni.
Vuosien mittaan minulle on todella kirkastunut, että viina on viisasten juoma, joka vie meitä kuin pässiä narussa. Silti minusta ei ylilyönnin jälkeenkään tullut absolutistia. Yhä edelleen rakastan ensimmäisen lasillisen tullessaan tuomaa nousuhumalan kuplivaa nostetta; siihen on mahdotonta kyllästyä. Yhä edelleen juon toisinaan muutaman lasin ehdottomasti liikaa. Ehkä se on jonkinlaista riippuvuutta, kuka tietää. Omaa alkoholin käyttöään on kuitenkin uskallettava arvioida objektiivisesti, vaikka peilikuva ei niin miellyttäisikään. Itse haluan uskaltaa katsoa peiliin.
Pauliina Paananen
Kirjoittaja on turkulainen anestesiologiaan erikoistuva lääkäri.
