Yrittäjyyden vuosipäivä
Kun päätin lähteä omilleni, pyrin tietenkin lukemaan kaiken mahdollisen lääkäriyrittäjyydestä.
Olen ollut yrittäjänä vuoden ja neljätoista päivää. Olen siis saavuttanut yrittäjän tärkeimmän päämäärän eli selvinnyt ensimmäisestä vuodesta hengissä. Tunnuslukuina homma on näyttänyt tältä: olen maksanut itselleni palkkaa 5 750 euroa (vuodessa kollega hyvä, ei kuukaudessa), tyhjentänyt henkilökohtaisen sukanvarsirahaston puoli vuotta etuajassa ja juhlinut vuosipäivää 2,90 euroa maksaneella pannacottalla.
Sanalla sanoen ylimenovaiheen loppusuoralla yrittäjä alkaa olla peeaa. Kohtuupalkkaan on vielä matkaa, vaikka vertailukohdaksi otettaisiin HUS:n tulotaulukot.
Kun päätin lähteä omilleni, pyrin tietenkin lukemaan kaiken mahdollisen lääkäriyrittäjyydestä. Se ei ollut iso rupeama. Kävin läpi Lääkäriliiton yrittäjyyskoulutuksen hymähdellen museolaatuiselle kuvamateriaalille ja luin ne noin kolme lehtiartikkelia, joita on koskaan julkaistu lääkäriyrittäjyydestä. Missä kaikki yrittävät kollegat ovat? Tein hakuja keskusteluryhmiin. Löysin lähinnä hampaiden kiristelyä lääkärikeskuksen vuokraprosentin nostosta tai avautumista yrittämisen yleisestä moraalittomuudesta. Opastusta alkuun ei ollut liiaksi.
Tilastojen valossa 30 % lääkärikunnasta työskentelee yksityissektorilla. Heistä 35 % toimii ammatinharjoittajana tai yhtiönsä kautta, loput työsuhteessa. 60 % yksityiskollegoista pitää vastaanottoa lääkärikeskuksessa ja vain 14 % toimii “muussa toimipaikassa", mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.
Lukujen valossa ei olekaan ihme, ettei vastaanottoa pitämättömälle yhtiömuotoiselle lääkäriyrittämiselle löydy käsikirjaa. Pee ja aa sopii tähänkin, tiedon puutteessa eteneminen on usein posteroanteriorista puuhun kiipeämistä.
Yrittäjyydessä kiusallisinta on sen esittäminen vain poikkeusmenestyjien luomassa valokeilassa. Sellaisessa, jossa kolme kaveria saa saunanlauteilla idean firmasta, myy siitä parin vuoden kuluttua siivun ulkomaalaiselle pääomasijoittajille ja kuittaa kaveruksille kuusinumeroiset summat. Vielä kiusallisempaa on, että näistäkin tarinoista kuulemme vain loppuhuipennuksen. Ne hetket, joissa yrittäjä jonottaa verottajan kolmanteen neuvontanumeroon ja naputtaa omavalvontasuunnitelmaa jäävät kertomatta. Olisi kliseistä verrata yrittämistä maratoniin eikä se edes pidä paikkaansa. Lähempänä on triathlon eikä senkään matkassa vaihdu laji kuin kahdesti.
Kun yrittää jollain muulla tavoin kuin viitoitetulla tiellä lääkärikeskuksen vastaanottohuoneessa, päästään lähelle sitä, mitä synonyymisanakirja kertoo sanasta yrittää: koettaa, pyrkiä, toivoa ja onpa listassa myös sana hapuilla.
Tästä huolimatta yrittäjyyshalukkuus on erityisesti nuorten keskuudessa jatkuvasti kasvussa. Vuoden 2019 nuorisobarometrin mukaan 58 % nuorista haluaa kokeilla yritystoimintaa jossain työuransa vaiheessa. Nuoret kollegat eivät vaikuta olevan poikkeus, puheet taloudellisesta riippumattomuudesta ja suurtenkin asuntosalkkujen esittely alkaa olla arkipäivää. Työltä haetaan ennen kaikkea merkityksellisyyttä ja vapautta mikä selittänee suurta kiinnostusta yrittäjyyttä kohtaan.
Ja sitä yrittäminen totisesti tuo. Kun kaiken saa tehdä itse tarkoittaa se myös, että kaiken saa tehdä itse. Oman näköisesti. Siten kuin on viisasta ja kun oppii lisää – yhä viisaammin. Antaa asioille aikaa sen verran kuin on tarpeen – ja jättää tarpeeton pois. Työtunteja ei yrittäjyydessä enää lasketa, mutta toisaalta niiden sijoittelu on vapaata. Minulle kaikkein palkitsevinta yrittäjyydessä on se, etten joudu kantamaan unista lasta päiväkotiin tai hakemaan häntä jo muutoin tyhjentyneeltä pihalta pois. Tahtia elämään lyö jokin muu kuin kellokortti.
Alkuun se vain tarkoittaa sitä, että on taloudellisesti pikkuisen peeaa ja etenee ajoin posteroanteriorisesti. Asiaa ei pidä ottaa turhan vakavasti, matka on siihen armollisen pitkä.
Kirjoittaja on tamperelainen yrittäjälääkäri.
