Melanooman liitännäishoito täsmentyy

Melanooman lääkehoito on uusiutunut täysin viime vuosien aikana. Interferoni ja solunsalpaajahoidot ovat jääneet historiaan, ja levinneen melanooman hoitoon käytetään ensisijaisesti immunoterapiaa tai kohdennettuja lääkehoitoja. Immunoterapian rooli suuren riskin melanooman liitännäishoitona leikkauksen jälkeen saa vahvistusta: pembrolitsumabi vähentää merkittävästi taudin uusiutumisriskiä.

Sirkku Jyrkkiö

Elinajan määrittämisen korvikkeet paikallisessa eturauhassyövässä

Paikalliseen eturauhassyöpään on lukuisia riskiluokitukseen perustuvia, satunnaistetuissa kliinisissä tutkimuksissa hioutuneita hoitovaihtoehtoja. Uusien hoitomuotojen kliiniset tutkimukset edellyttävät suuria potilasmääriä ja yli vuosikymmenen kestävää seurantaa elinajan pitenemisen osoittamiseksi. Siksi sijaismarkkerien löytämiseksi on nähty paljon vaivaa.

Ossi Lindell

Laskimotukos löytyy syöpä­potilaalta yhä useammin

Syövän ja laskimotukoksen yhteys on ollut tiedossa on 150 vuotta ja syytkin ovat selvillä. Syöpäsairaus ja joskus sen hoito sisältävät pahimmillaan jo itsessään kaikki laskimotukoksen syntyyn tarvittavat osaset eli laskimon hidastuneen virtauksen (immobilisaatio tai tukkiva tuumori), lisääntyneen tukostaipumuksen verenkierrossa (itsenäisesti ja myös lääkehoitojen seurauksena) ja verisuonivaurion (katetri, leikkaus, kasvain itsessään).

Marko Vesanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030