Omalääkäri on hoidon jatkuvuuden tae

Omalääkärivaihe on pitkällä terveyskeskusurallani ollut mielekkäin ja tehokkain tapa tehdä työtä. Kun potilaan oppii tuntemaan, muutoksen tämän voinnissa huomaa. Toivonkin Lääkäriliiton nykyistä voimakkaammin puoltavan kannanotoissaan hoidon jatkuvuuden tärkeyttä. Sillä on merkitystä niin kustannusten, hoidon laadun, potilastyytyväisyyden kuin lääkärien ja hoitajien jaksamisen ja työn mielekkyyden kannalta.

Airi Suikkanen

Yksityissektorin lääkärit kokevat potilastietojärjestelmien hidastuneen

Lähtökohdat Yksityissektorin lääkärit ovat aiemmissa tutkimuksissa olleet melko tyytyväisiä käyttämiinsä potilastietojärjestelmiin, ja nyt selvitettiin tilannetta vuonna 2017. Edellisen tutkimuskerran jälkeen yksityissektori on liittynyt kansallisiin tietojärjestelmäpalveluihin.

Päivi Metsäniemi, Hannele Hyppönen, Suvi Vainiomäki, Johanna Kaipio, Jukka Vänskä, Peppiina Saastamoinen, Jarmo Reponen, Tinja Lääveri

Geriatriset oireyhtymät ovat estettävissä

Geriatriset oireyhtymät ovat estettävissä

Vanhuuden oireyhtymät eivät synny tyhjästä, vaan niillä on historiansa. Perinteiset valtimotaudit, sydäninfarkti ja aivohalvaus, ovat merkittäviä kuolemansyitä vanhuusiässäkin, mutta toimintakykyä uhkaavat etenkin "geriatrian jättiläiset" (1), geriatriset oireyhtymät, kuten hauraus-raihnausoireyhtymä eli gerastenia, muistisairaudet, kaatumiset ja osteoporoottiset murtumat, krooninen kipu ja inkontinenssi. Geriatrit hoitavat niitä työkseen, mutta niiden taustatekijät ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

Timo Strandberg

Penisilliinille allergisen leima lisää MRSA:n ja C. difficilen riskiä

Penisilliiniallergian leima potilailla on yleinen. Karkeasti 10 % potilaista ilmoittaa allergiasta. Todellisia yliherkkyyspotilaita on sekä kotoisen että kansainvälisen arvion mukaan heistä tuskin yksi kymmenestä. Siitä huolimatta leima useimmiten sulkee pois hoidon penisilliinillä tai muilla beetalaktaameilla ja johtaa laajakirjoisten mikrobilääkkeiden valintaan. Brittitutkimus osoittaa, että seuraukset voivat olla potilaille hankalat.

Heikki Arvilommi

Pisimpään työttömänä olleet käyttävät vähiten terveyskeskuksen palveluja

Pisimpään työttömänä olleet käyttävät vähiten terveyskeskuksen palveluja

Lähtökohdat Työttömyyteen liittyy toisaalta lääkäripalvelujen runsasta käyttöä ja toisaalta tarpeeseen nähden vähäistä käyttöä. Kartoitimme 1.1.2016 vähintään 300 päivää työttöminä olleiden henkilöiden terveyskeskus- ja erikoissairaanhoidon palvelujen käyttöä. Lisäksi kuvasimme heidän näkemyksiään palveluista.

Kirsi Lappalainen, Pauliina Mattila-Holappa, Kirsi Yli-Kaitala, Marja Hult, Kimmo Räsänen

Tieto leikkauspotilaan tupakoinnista on tärkeää kirjata systemaattisesti

Tupakoimatta leikkaukseen -toimintamalli otettiin käyttöön Porvoon sairaanhoitoalueella kesällä 2016.Toimintamallin alkuvaiheessa vain kolmasosalle tupakoitsijoista kirjattiin leikkauslähetteeseen tieto tupakoinnista. Erikoissairaanhoidossakaan tietoa ei yleensä kirjattu ennen kuin esitietolomakkeeseen.

Hanna Ventola, Anna Grönholm, Jari Jokelainen, Tero Ylisaukko-Oja, Sinikka Bots, Kimmo Halonen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030